lauantai 27. lokakuuta 2012

Pikku reissu ja lisää järjestelyjä

Tänä aamuna käytiin Kouvolassa katsastamassa Kauppakeskus Veturi. Näköjään aina, kun me jossain käydään, käydään Kouvolassa. Vielä aamulla mie kyllä emmin, että lähdenkö mukaan ollenkaan (mies sai työkeikan ja mie läksin mukaan), kun oli sitä ja tätä kotityötä odottamassa. Lopulta päädyin siihen, että jos mie nyt lähden (matkan päätarkoitus oli Sinelli :) ), saan uuden leimatyynyn, jota kipeästi tarvitsen. Vanha on nimittäin kuivunut ja melko loppuun käytetty. Se sai miun pään kääntymään, kotityöt sai odottaa.
Ja nyt kyllä voin sanoa, että kannatti lähteä :) Sain mie muutakin kuin yhden leimatyynyn.
Nimittäin kaksi leimatyynyä, kolme satsia erilaisia leimoja halvalla (cupcake leimat oli -50%),
 lumihiutalelävistimen (josta olen haaveillut viime talvesta saakka), vesivärilehtiön (johon voi leimata tai piirtää ja siirtää sitten askarteluihin. Tämä on Suomalaisesta kirjakaupasta 2€:lla), tyhjiä tulitikkulaatikoita, heteitä ja kukkia sekä taulupohja, johon ajattelin kokeilla tehdä Mandala-taulun tms.
 Aivan ihana jouluinen paperi.
 Kotona oltiin puolen kahden aikaan ja heti käytiin kotitöiden kimppuun. Mie selvitin pyykkihommia ja likaiset astiat ja mies imuroi. Petivaatteet on myös nyt pihalla pakkasessa tuultumassa.
Keksin leimoille uuden säilytyspaikan, kun ne eivät enää karkkilaatikkoon mahdu. Laitoin ne viinilaatikkoon.
 Vintiltä kävin hakemassa cd-koteloita lisää leimoja varten. Vintillä on aika paljon levyjä, joita kukaan ei kuuntele. Sieltä saisi joku levyjäkin askarteluja varten, jos tarvitsisi.
 Maalit ja liimat meni kaljalaatikkoon ja tuohon yhteen pikkulaatikkoon.
Kaljalaatikon sain eilen, kun käytiin miehen kanssa kaupassa. Siellä oli saksalaista kaljaa (olutta) hienossa laatikossa ja mie tokaisin miehelle, että osta ittelles kaljaa, niin mie saan tuon laatikon.
No, ei kahta kertaa tarvinnut käskeä :)
Ei hän kova kaljoittelija ole, mutta silloin tällöin ottaa saunakaljan. Miekin jopa lupasin maistaa vähän, vaikka kaljasta en tykkääkään. Mutta jos saksalainen vaikka olisi hyvääkin.
Vielä pitää muuten kehua sitä Veturia. Todella siisti, tyylikäs, iso ja ilmaiset (!) vessat. Kahvillakin käytiin yhdessä hienossa kahvilassa ja oli todella hyvää kahvia ja sämpylä aivan mahtava. Ihana paikka! Ja Sinelli oli oikea askartelijan taivas. Sinne täytyy mennä joskus uudestaan. Sieltä löytyi myös Citymarket, jossa käytiin ostamassa ruokaostokset samalla kertaa.

Nyt pitäisi lähteä tekemään ruokaa ja järjestelemään ostoksia paikoilleen ja jos vaikka innostuisi askartelemaankin vielä. Ja illemmalla sauna ja puhtaat lakanat, mikäs sen ihanampaa :)
Mukavaa lauantain jatkoa! Täällä paistaa aurinko :)

16 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Minun eno vaimoinee, asuu Kouvolassa...ja enon tytär perheineen.
Kaikenlaista oletkin löytänyt...tai siis ostanut.
Mukavaa viikonloppua sinulle!

Aseman laidalla kirjoitti...

Kätevä idea leimasimien säilytykseen! Kyllä sä keksit noi paikat aina, mutta tuo huone on kyllä niin mahtava paikka muutenkin ♥

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Cd-kotelot ovatkin kiva säilytyspaikka leimasimille.

Tuo lumihiutale laimasin on hyvä, sillä on käyttöä juuri nyt:)

Saga kirjoitti...

Oot taas niin tuhottoamsti touhunnut ja kaikkea kivaa ostellut. Upea tuo paperi.

Henkkumaaria kirjoitti...

Tuo ihana jouluinen paperi kiinnitti minunkin huomioni! Kaunis on! Kivoja löytöjä muutenkin olet tehnyt. Meillä ei täällä uudessa kauppakeskus Willassa ole Sinelliä, mutta on kyllä Värinappi, joka on paikallinen askarteluliike. Hyvät valikoimat on sielläkin ja mitä puuttuu, kivat omistajanaiset tilaavat kyllä.

Sussi kirjoitti...

Hienoja löytöjä!

Anonyymi kirjoitti...

Heh, olinkin aika varma että näin siut vilaukselta Veturissa.. Mietin että mistähän tuo nainen on tutun näköinen :D Kunnes hokasin että tuulenpesän nainenhan se on :D

Sirutuuli kirjoitti...

Kouvola on kiva kaupunki. Meillä ei kyllä enää asu ketään tuttuja siellä, nuorena tunsin joitain ihmisiä sieltä.
Kiitos samoin :)

Sirutuuli kirjoitti...

Löysin tuon idean Youtubesta :) Kiitos, miekin tykkään tuosta huoneesta :)

Sirutuuli kirjoitti...

Miun joulukortit taitaa olla tänä vuonna täynnä lumihiutaleita :))

Sirutuuli kirjoitti...

No, mie touhuan vapaapäivinä, kun töiden jälkeen ei oikein jaksa :)
Miekin ihastuin tuohon paperiin, olisi varmaan kannattanut ostaa toinenkin.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :) Ei meilläkään ole kuin yksi pieni askartelukauppa, mutta onneksi Kouvolaan ei ole hirveän pitkä matka ~80 ja risat kilometriä.

Sirutuuli kirjoitti...

Voi ei :) Apua :) Toivottavasti en ollut ihan pöllön näköinen, kun olin niin haltioissani kyseisestä paikasta :)

Anonyymi kirjoitti...

Ei, et ollut pöllön näköinen, ihan olit saman näköinen kuin täällä blogissakin :) Mietin hyvän tovin että kuka ihme tuo nainen oli kun niiin oli tutun näköinen, kyllä maailma on pieni :) Outoa kun näkee sellaisen ihmisen ketä ei oikesti edes tunne ja silti on niin "tutun" näköinen ja tunnistaa, hassua!

Sirutuuli kirjoitti...

No hyvä :) Ihan hullua kyllä, että sen kerran, kun mie johonkin lähden, joku miut tunnistaa :) Mie kun en juuri missään käy yleensä :)
Ja maailma on pieni!

Hulda kirjoitti...

Tosi ihanaa toi joulupaperi!

Tunnelmallista Pyhäinpäiväviikonloppua sinne:)