tiistai 30. joulukuuta 2008

Joka uniinsa uskoo...

Sain joululahjaksi unisiepparin, toissailtana mies sen laittoi sängyn yläpuolelle roikkumaan.
Ja täytyy sanoa, että on ollut kaksi niin villiä uniyötä, että huhhuh! Viime yönä unessa vilisteli kissoja: kymmeniä, jos ei satoja...
Asuttiin meidän porukoiden entisessä talossa mukamas ja myytiin se pois. Ostajina oli nuori pariskunta ja siinä talossa oli hometta vaikka kuinka paljon, mm. katto piti uusia kokonaan, kun katon alta oli kaikki umpihomeessa ja tän ostajanaisen isä muka korjasi sitä ja me jouduttiin maksamaan kaikki heidän korjauksensa. Ja siellä talossa oli kissoja, alkujaan Julia ja Nasu. Luultiin, että molemmat oli tyttöjä, mutta Julia olikin poika ja ne rupesivat sikiämään. Ensin Julian ja Nasun pentuja, sitten pentujen pentuja jne. Oikein sisäsiittoisia mutanttikissoja tuli, niillä oli ihmisen korvat ja väritys oli kultaa ja hopeaa ja kaikenvärisiä. Me yritettiin ostajilta salata nämä kissat ja mietittiin, että laitetaanko ne muovikassiin ja hukutetaan, vai mitä me niille tehdään. (Hyi kamala sentään)
Oli jotenkin oksettava uni, ällöttäviä ne kissat. Ja ostajapariskunta sekä naisen isä olivat tuntemattomia, koskaan en ole heitä nähnyt.
Aamulla, kun heräsin, oli sellanen olo, etten ollut nukkunut yhtään. Silmiä kirvelsi ja oli tosi huono, etova olo. Mies kertoi oman unensa juuri äsken ja yllättäin sielläkin oli vilistänyt kissoja. Ja hän muistaa unensa erittäin harvoin, hyvä jos pari kertaa vuodessa.
Miun toissaöinen uni oli muuten ihan sekopäinen, ei päätä eikä häntää. Jos jatkossa yöt on yhtä villejä, pitää keksiä unisiepparille joku toinen paikka....että saa kunnolla nukuttua ja levättyä :)

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Julian takku on selätetty

Kiitos kaikille Jouluntoivotuksista ja kaikista kommenteista!
Olen pitkään miettinyt sitä Julian takkua ja toissapäivänä aloitin kampaamisen. Sain aika paljon selvitettyä sitä ja karvaa lähti todella paljon ja sain pienemmän takun selvitettyä. Perjantai-iltana vielä mietin, että miten sen ison takun saisi pois. Mietin leikkaamista ja vähän yritettiinkin vanhoilla kynsisaksilla, mutta Julia oli jo hermostunut siinä vaiheessa, joten jätin sen rauhaan.
Ja eilen aamulla keksin, että otin takusta kiinni ja selvitin kammalla juuresta päin. Eikä mennyt kauaakaan, kun takku oli jo irti. Ei tarvitse lähteä eläinlääkäriin varmaan. Mutta ihmettelen sitä, että miten paljon siltä lähtee hilsettä selästä. Ehkä se johtuu siitä, että se takku oli aluksi ihan nahassa kiinni ja nahka tiukalla. Mutta oli se helpotus, että sen sai itse pois, säästyy eläinlääkärirahat, eikä se ole mikään kasvain tms. Iho takun alla on ihan normaali. Ja tuo takku on ihan kivikova ja melkosen suuri. Eilen ostettiin sellanen kuminen suka/harja, jolla lähtee kuolleet karvat hyvin ja yritämme välillä aina harjailla Julian turkkia, ettei tuollaisia enää tule.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Joululahjoja ja muuta

Se tilaustyö valmistui sittenkin maanantai-aamuna, mutta nyt vasta ehdin laittamaan kuvan tänne. Salomoninsolmuista hartiahuivi eräälle vanhalle rouvalle. Tästä tuli isompi, kuin edellisistä, yläreuna yhtä leveä, kuin kahden istuttavan sohvan selkänoja. Rouva oli tyytyväinen. Tämä on tehty Nalle-langasta.
Ja lasten antamat Joululahjat. Isompi oli ostanut skräppäystä varten kirjan ja papereita. Nuorempi osti Guns'n Roses -levyn.Mieheltä sain flanelli-pyjaman ja ison Unisiepparin, niistä en nyt voi ottaa kuvaa, kun pyjama on päällä ja unisieppari meidän huoneessa laittamatta paikalleen. Vanhemmilta tuli rahaa ja suklaata. En tiedä yhtään, mitä ostaisin sillä rahalla. Ehkä ohjekirjan skräppäämistä varten? Tai käsityökirjan? Tai vaatteita? Kampaaja? Ruokaa?
Liityin Juju-kerhoon ja tilasin sieltä Tee oma leikekirjasi-kirjan, joten ehkä skräppikirjaa en tarvitse toista.
Voi hitto! Yritin keksiä otsikkoa ja painoin väärää nappulaa ja tää sitten julkaisi tän ennenaikojaan. No paree julkasta nyt sitten korjattuna :)

maanantai 15. joulukuuta 2008

Maanantai

Varasin äsken ajan siihen kilpirauhaskokeeseen. Tuskin siinä mitään on, mutta terveydenhoitaja sanoi, että pitäisi ainakin kerran vuodessa käydä niissä kokeissa. Tiesinhän mie sen, mutta...
Tänä aamuna oli suunnitelmissa lähteä kaupungille hoitelemaan asioita, mutta yllätys: auto ei lähteny käyntiin. Kiva, mikään ei mene niinkuin pitäisi. Miehen kanssa lähdetään kohta yhdessä, kun pääsi ajoissa töistä, mutta enhän mie silloin voi sille lahjaa ostaa, joten hoidetaan muut asiat vaan. Laitetaan myös auto kohta lataukseen, jos se vaikka lähtis vielä käyntiin, ettei tarvis taas ostaa akkua. Lähti se kyllä viimeksikin lataamalla.
Ja nyt laitan kuvan siitä ihanasta lahjasta, jonka sisko osti miulle:

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Sekalaista ärhentelyä

Eilen sain Linnan juhlien aikaan toisenkin lahjan neulottua, viimeistelyä vaille valmis vaan. Kuvia ei voi edelleenkään ottaa. Miulla on yksi "tilaustyö" odottamassa tekemistään, muuten voin miettiä nyt Jouluisia juttuja. Sillä tilaustyöllä ei ole mikään kiire, onneksi.

Mutta nyt on Juliasta pienen pieni huoli. Sillä on selässä sellanen kova takku, joka ei lähde harjaamalla pois. Ja nahkakin on takun alla kova ja paksu ja se vinkasee aina, kun mies sitä vetää (kuka käskee vetämään), eli ei kuitenkaan ole tunnoton.
Pökäleitä löytyy aamuisin ihan mistä vaan. Toisaalta kusiminen ja pökälehtiminen alkoi silloin, kun Nasu kävi noessa pyörimässä pannuhuoneessa. Nasusta tuli muutenkin kauhee pomo sen reissun jälkeen, hyökkäilee Julian kimppuun, eikä laske syömään. Inhottaa vaan, kun vasta pesin keittiön maton ja nyt se pitää taas pestä. Keittiössä pitää olla matto, kun se on muuten niin kalsa paikka.
Ja nyt jos pitää taas lähtee eläinlääkäriin, se on taas monen sadan euron lasku.Ja siitä pääsenkin aasinsiltaa pitkin asiaan, joka on v****ttanut jo pitkään. Ja varoituksen sana: tätä ei ole tarkoitettu morkkaamaan minkään alan edustajia, vaan yleisesti € vs. MK-taistelua!
Esim: jos tulot on 1200 € (eikös se ole jonkinlainen keskimääräinen palkka, joka ihmisillä jää käteen), asuntolainan tai vuokran maksu: 300-1000€, viet auton huoltoon: se on 400€ (määräaikaishuolto), maksat eläinlääkärin kulut n. 150€-300€. Miten joku voi kuvitella, että näistä selviää tuolla 1200€ ja vielä elääkin sen jälkeen, eli ostaa ruokaa (millä rahalla?) ja maksaa muut laskut? Tuo auton huolto ja eläinlääkäri ovat vielä sellaisia, että ne pitää maksaa heti. Ei tule laskua perässä, eikä voi maksaa osissa.
Kun oli markat: tulot: ~7000 mk, vuokra oli jotain 2000 mk yläkanttiin (en kyllä tarkalleen enää muista)mutta ei 6000 mk kuitenkaan, auton huolto 400 mk ei 2400 mk, eläinlääkäri korkeintaan 300 mk ei 1800 mk. Ja miten paljon jäi rahaa....
Siis pointti oli se, että markat on muunnettu suoraan euroiksi 1mk=1€ kaikissa laskuissa ja menoissa. Tuloissa ei. Ja ihan turha selittää näitä millään inflaatioilla ja muilla, että sen takia hinnat on nousseet. Pah ja seliseli, ei tuota esimerkkiä selitä mikään inflaatio. Siis mie en ymmärrä, että miksi kaikki aina maksaa satoja euroja, kympeillä ei selviä mistään. Tulot eivät kuitenkaan ole tuhansia euroja tavallisilla tallustelijoilla.
Esimerkki ei ole meiltä, mutta voisi olla: oli miulla vielä muutama vuosi sitten käteen jäävä osuus 1200 €.. Kiitos Superin Juhani Palomäen, vähän on saatu lisää.