Olen tämän illan istunut yksin kotona: mies ei ole tullut töistä vielä ja tyttö lähti töihin.
Kovin on ankeaa ja yksinäistä, mutta mie keksin tekemistä ajan kulumisen nopeuttamiseksi.
Tai ankeuden voittajaksi.
Tältä se varmaan tuntuu sitten, kun nuorempikin muuttaa pois kotoa..
No, onneksi on käsityöt, askartelut ja muuta räpeltämiset.
Ennenkaikkea, onneksi on blogit.
Ennenkaikkea, onneksi on blogit.
Mitä ihmettä sitä ennen tehtiin, kun ei blogeja ollut? Tai tietokoneita.
Tai no, tiedänhän mie, mitä sitä tehtiin:
kuunneltiin radiota (nytkin se on auki)
katsottiin telkkaria (sekin on auki)
luettiin kirjoja (sitä en sentään tee nyt :) )
tehtiin käsitöitä (tein äsken ja teen kohta)
Vai lasketaanko askartelu käsitöiksi? Kyllä se ainakin käsillä tekemistä on.
Ja tämmönen se oli ennen:
Peruskirja, joka on joskus Valituilta Paloilta about kakskytä vuotta sitten saatu.
Kansien välissä kaikenlaista vuosien varrella kertynyttä.
Meinasin kerran vaihtaa joku aika sitten kauniimpaan, mutta päätin sitten koristella itte.
*****
Perjantai 13. päivä.
Tänään ei sattunut muuta kuin että kaaduin persuuksilleen ja kun yritin nousta ylös, kaaduin uudestaan ja laskin persmäkeä kuin lapsena konsanaan. En ole vieläkään tarkistanut, onko housut ehjät. Tiedä vaikka olisin kulkenut koko päivän palkeenkieli persuksista roikkuen :)
Ei sattunut: miulla on luut terästä ja läski pehmentää kaatumista. Saan heitellä vaikka minkälaisia voltteja, eikä koskaan satu mitään. Onneksi. En olisi halunnut sairaslomalle, mieluummin teen töitä.
Toisaalta, jos en olisi näin teräsluinen, saisin olla jatkuvasti paikattavana. Miulle kun sattuu ja tapahtuu yhtenään.
Tai toinen juttu oli kyllä se, että miun päivä meni ihan järkyttävän nopeaan, enkä meinannut ehtiä tekemään töitä ollenkaan. Mie sanoin vitsinä, että olinkohan mie tajuttomana maassa, kun aika karkasi käsistä. Siis en ollut, enkä päätä lyönyt, mutta toisetkin sanoivat samaa tänään, ettei mihinkään meinannut ehtiä.
Kai se oli sitä 13.päivä perjantain taikaa.
*****
Huomenna on sitten SE päivä. Äidin kuolemasta tulee kuluneeksi 1 vuosi.
Vuosi on pitkä aika, kun oikein ajattelee, mutta tämä vuosi on mennyt ihan älyttömän lujaa. Tuntuu, että vastahan se oli eilen, kun äidin kanssa sairaalassa juteltiin ja sanoin hänelle: nähdään huomenna. Eikä sitten nähty enää ikinä...
Tuntuu, että vastahan se oli eilen, kun puhelin soi ja sain tietää äidin kuolemasta ja Nasun kanssa yhteen ääneen ulvottiin.
Muistan sen kuin eilisen päivän. Jopa paremmin kuin eilisen.
Kyllä me vielä näemme, haluan ajatella näin. Äiti on siellä jossain ja mie menen jonain päivänä sinne samaan paikkaan.
Taidan käydä neulomaan ja kuuntelemaan Puhelinlangat laulaa.
Rauhallista viikonloppua kaikille!
19 kommenttia:
Höpö höpö. nauti kun kerrankin saat ollA yksin kotona. Mie oon tullut siihen ikään, että sitä nauttii yksinolosta ihan satasella. Saa tehä mitä haluaa, eikä kukaan ole koko ajan häiritsemässä:)
Kuulostaa kivan rauhalliselta illalta. Meille taas pomppas yks kaks yllätäin varalapsi neiti A ja tuolla ne nytkin likan kans peuhuaa ja koirat vääntää kaksistaan olkkarissa joten ei voi kamalasti rauhasta puhua. Tosin ei auta valittaa kun just olin koko päivän ajan yksin.
Vuosi menee tosi nopeaan.
Mulla meni aikanaan oman rakkaan enoni kanssa samanlailla, sanottiin että nähdään ennen kun tulee lumi ja kun viikon päästä tuli lunta oli eno jo kuollut.
Onneksi aika kuluu. Lämmin halaus täältä meiltä!
Liisa: Toisaalta on kyllä kivaa olla yksinkin välillä :)
Niina K: Nyt mieskin tuli, mutta rauhallista on silti :)
Kiitos!
usko tai älä niin siihen paljon puhuttuun tyhjän pesän syndroomaan tottuu aika äkkiä ja alkaa jopa nauttia siitä...aahh mikä rauha ja aina kun ne vauvat tulee käymään se on yhtä juhlaa kun ei tarvi arkiasioista kinastella....
Yksin olen minäkin ollut koko päivän.Nopeasti on aika kulunut. Mitään mainittavaa en ole aikaiseksi saanut, mutta hälläväliä, huomenna on päivä uus:)
Koneella kyllä tulee oltua melko paljon ehkä joskus liiankin kanssa:)
Mukavaa nuutinpäivän iltaa!
Yhdyn anonyymin sanoihin....pian siihen todellakin tottuu...☺
Piti vielä sanoa, että voimia sinulle huom,iseen päivään....varmasti on aika surullinen olo.
Voi kuule, ymmärrän hyvin, että tuntuu "oudolta" olla yksin. Itse olen siihen jo niin tottunut ja nautin tästä.Vaikka lapset vielä asuivat kotona eivät he äidin kanssa viihtyneet,vaan oli omat menot, yksin olin silloinkin paljon. Ja nythän kumpikin on jo kokonaan omassa pesässään, Vanhempi ollut jo yli 4 vuotta, nuorempikin toista vuotta jo..Huh miten tuo aika tosiaan kuluu. Surun vuosipäivät ovat aina raskaita.Voimia siihen.
Kun hiljaisuuteen ja rauhaan tottuu, sitä alkaa oikein odottamaan:)
Kiitos teille!
Voiphan se olla, että siihen tosiaan tottuu. Toivottavasti!
Minä nautin yksinolosta. Oo nauttinut aina. Ja sitten taas nautti siitä, että kotona on koko sakki sekä poitsujen kaverit päälle. Vaihtelu tässäkin asiassa on mukavaa.
Aivan ihana ja hyvä idea!
Kun saan kiinni jostain kaikki ajan joka on karkuteillä niin alan kanssa kaikki mahdolliset muistikirjat ja kalenterit ym. tuunaamaan.
Odottamassa olisi pari postiluukusta tipahtanutta mainos seinä kalenteria.
Mummu-Ruusunen
Eija: Kyllä miekin nautin omasta ajasta, mutta sitä alkaa vissiin olemaan nykyään vähän liikaa. Tai sitten se alkaa olla jo sitä tyhjän pesän syndroomaa :)
Mummu-Ruusunen: Kiitos :) Nyt pitäisi keksiä, mitä seuraavaksi tekisi..
...se sairaala juttu tuntuu niin haikealta. Eikö ole julmaa tämä elämä että yhtenä päivänä on kaikki, ja toisena päivänä ei mitään. Että noin tärkeä ihminen voi vain yht' äkkiä olla pois....Siru, miten päivä on mennyt? Oletko polttanut kynttilän jos toisen? Toivon edelleen, että jaksat jatkaa tätä ihmisen matkaa huomenna tai ylihuomenna tai yliylihuomenna iloisempana kuin juuri tänä päivänä...haikeutta tilanteessasi tuntien kanssasi W.D.
Pihalla paloivat roihut, kun tulin kotiin ja mies oli vienyt äidin haudalle kynttilän. Itse olin iltavuorossa töissä. Iltavuorot on niin kiireisiä, ettei siinä ehdi mitään muuta ajatella kuin töitä.
Toisaalta ihan hyvä, enpähän miettinyt liikaa.
Ihana muistikirjan sai kun sitä tuunasit. Ei samaksi uskoisi.
Kiitos ihanasta kommentistasi :)
Kiva tuunaus!
Minusta on väliin mukavaa olla yksin. silloin meillä paukkuu yleensä vasara. (Emäntä tekee remppaa, kun kirvesmies on poissa.)
Oman äitini poismenosta tulee ensi viikonloppuna jo 3v. Aika rientää todella nopeasti.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Kiitos vierailusta blogissani ja tervetuloa lukijakseni. Täällä blogissahan on kaikkea kivaa 8)
Kiitos teille!
Anitta: Kiitos :)
Lähetä kommentti