Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muistikirjamaaliskuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muistikirjamaaliskuu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. huhtikuuta 2013

MM 31 - viimeinen


Nyt se on sitten ohi. Viimeinen sivu muistikirjamaaliskuuhun, pikkasen myöhässä johtuen eilisestä iltavuorosta ja tämän päivän aamuvuorosta.
 Mitä opit Maaliskuussa?
Ainakin sen opin, että pystyn osallistumaan haasteisiin, myös päivittäisiin. Alunperin ajattelin, etten pysty iltavuorpäivinä osallistumaan, mutta onneksi säännöt oli joustavat ja pystyi julkaisemaan seuraavanakin päivänä. Ja sen opin, että voin saattaa loppuun aloittamani asiat. Epäilin itseäni tässäkin, luulin jättäväni leikin kesken. Vaan niin vain miekin uskollisesti tein joka päivä loppuun asti sivuja.
Ja kuten aiemminkin sanoin, Maaliskuu meni nopeasti.
Mitähän sitä sitten tekisi? Kun ei kukaan enää ole antamassa aiheita ja käskemässä :)
Tähän loppuun vielä koko kirja pikku pikku videopaketissa:


lauantai 30. maaliskuuta 2013

MM 30 Aarteen etsintä

Kiitos kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijat!
Miulla on ollut jotenkin kiirusta tai jotain, etten ole oikein blogeissakaan ehtinyt vierailla, saati kommentoida. Paitsi joitain blogeja.
Eilen ei kyllä kiirusta ollut, vaan olin aivan tajuttoman väsynyt. Vaihdoin sohvalta sänkyyn ja sängyltä sohvalle aina telkkariohjelman mukaan. Olkkarissa katsoin samaa kuin mies ja makkarissa kävin katsomassa Areenalta Donna Leonin elokuvan, kun tuo meidän telkkari ei ollutkaan tallentanut sitä, vaan oli vaihtanut tallennuspäivää ihan itsestään. Se aina joskus tekee niin. Kyllä ennen vanhaan oli VHS videot niin paljon parempia! Tallennus, eikun NAUHOITUS onnistui aina! Ennen vanhaan oli kaikki paremmin :) Tai sitten ei...
Ja sitten asiaan:
 Muistikirjamaaliskuussa on toiseksi viimeinen päivä. Ja toiseksi viimeinen tehtävä.
Tällä kertaa Aarteen etsintä.
Kerää sivullesi:

langanpätkä
hedelmätarra
pala kirjekuorta
muistilappu
jotain pyöreää
jotain vihreää
laastari

Meiltä ei löydy muita laastareita kuin noita perus-leikattavia ja yhdessä ainoassa banaanissa oli tarra - mikä säkä! Pyöreä on kakkupaperi ja muistilappu on näistä, mitä miun piti kerätä. Kirjekuoren palanen on joku vanha ja näköjään tahriintunut kuori, kahta eri vihreää kahden eri washiteipin muodossa. Langanpätkäkin mukana. En varmaankaan unohtanut mitään.

Kyllä muutes tuntuu oudolta, että huomenna tämä loppuu. Aamuvuoroaamuina mie olen käynyt heti kuuden jälkeen kurkkaamassa uuden tehtävän juuri ennen töihin lähtöä. Mitäs mie nyt teen? Kai se pitää ruveta lukemaan estareita: Etelä-Saimaan tekstiviestejä, joita lukijat on laittaneet. Niitä mie luin ennenkin aamupalalla. Oletteko muuten huomanneet MM:n osallistujat, että Maaliskuu on mennyt hirveän nopeasti? Miusta ainakin tuntuu siltä, kun normaalisti Maaliskuu on pitkä kuin nälkävuosi.
Ja tästä lähin täytyy itse keksiä omat askartelunsa.
Paitsi onhan miulla vielä tuo Mandala-haaste. Mutta siinä on nyt niin vaikea aihe, että taitaa jäädä väliin.

Mukavaa lauantaita kaikille!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

MM 28 & 29

Edelliseen otsikkoon tuli yksi ämmä liikaa, siis M :)
Tällä kertaa tuli oikein.
 Eilinen aihe oli: Tahri sivusi. Päässä pyöri ja pyörii edelleen Eppu Normaalin Tahroja paperilla- biisi.
Otin suihkemaalit, suihkuttelin ja roiskin. Pakkohan se biisin nimikin oli tähän sitten laittaa. Kun kerran päässä rallattaa muutenkin.
 Tänään on: Hauska ja ärsyttävä sananlasku. Mie muistin, että se toinen sananlasku piti olla tyhmä. Olkoon nyt sitten tyhmä.
Guugletin sananlaskuja ja jossain oli lista erilaisia sananlaskuja listattuna. Niistä sitten valitsin pari, joita en ollut ikinä kuullutkaan. Pierujutut naurattaa aina :))
Miulla menee nyt suurin osa tästäkin Pääsiäisestä töissä, vain tänään on vapaata. Sekin on tyhmää,  kun pitää töissä olla ja muut viettää pitkiä vapaita...Mutta enää ensi viikko ja sitten viikon loma. Kyllä tän nyt jaksaa.
Teille onnekkaille vapaiden viettäjille toivotan:
Hyvää Pääsiäistä!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

MMM 26 & 27

Eilen kysyttiin, mikä ärsyttää. Muutama juttu tuli mieleen:
Ihan tuli pikasivu. Yhtään en miettinyt, miten teen, kunhan tein.

Tänään pyydettiin kertomaan jotain kartan avulla. Ainut asia, mikä tuli mieleen oli aika, jolloin asuttiin Savonlinnassa todella lähellä Saimaata.
Täällä oli meidän ensimmäinen oma koti opiskelijakämpän jälkeen. Ennen opiskelijakämppää asuin kansanopistossa ja sitä ennen kotona äitin, iskän ja siskon kanssa.
Tällä paikalla on siis tunnearvoa. Pöllön takana oleva kuva on otettu parvekkeelta, joka on merkitty nuolilla toiseen Google street view-kuvaan. Siellä me asuttiin :)
Ei ollut hissiä ja vaunut piti aina ulkoilun jälkeen kantaa tuonne, ylimpään kerrokseen. Ei mikään helppo nakki lähteä lenkille. Lähin kauppa oli Siwa, joka oli vanhassa omakotitalossa ja sinnekin oli korkeat portaat, joten kauppareissukin oli aina temppujen temppu vauvan kanssa.
Asunnon lattiat oli tummanruskeat ja keittiön kaapit tummanvihreät. Aina, kun pesi lattioita, vesikin muuttui ruskeaksi. Jotain ainetta niistä lähti, joka ikinen kerta.
Keskustaan oli 7 km matkaa ja vaunut olisivat maksaneet tuplahinnan bussissa, eli mie+vaunut=3 aikuisen hintaa. Me sitten käveltiin useimmiten ja käytiin kaupungilla pari kertaa viikossa. Liikuntaa tuli.
Yhden kerran muistan, kun oli todella kuuma päivä ja oltiin tulossa kotiin kaupungilta. Miulla hankasi kengät kantapäistä, matkalla oli vain Siwa (ei meidän lähisiwa), ostin sieltä rantasandaalit (muita kenkiä ei ollut). Sandaalit hankasivat päkiän ympäryksen alta ja päältä. Lopulta kävelin paljain jaloin ja asfaltti poltti jalkapohjat rakkuloille. Se oli oikein tuskien taival: kantapäät, jalkapohjat ja päkiä+jalkapöydät täynnä rakkuloita. Mutta selvisin :) Ja sen jälkeen otin itsellenikin aina ainakin sukat mukaan, ettei tarvi paljain jaloin kävellä.
Silti muistelen noita aikoja aina lämmöllä. Etenkin tytön perhepäivähoitajaa, joka asui lähellä. Hän paistoi aina perjantaina pullaa, tarjosi kahvit ja antoi miulle pussin lämpimäisiä mukaan (muille äideille ei antanut) ja huolehti aina miustakin. Olin nuori parikymppinen tuohon aikaan ja hän oli aivan kuin varaäiti miulle. Ihana, ihana ihminen!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Muistikirjamaaliskuuta ja järjestelmällisiä asioita

Aluksi tulee kaksi päivää muistikirjamaaliskuuta ja sen jälkeen kerron uusimmasta villityksestäni, nii-i, taas uusi :)
 Eilisen päivän tehtävä oli kertätä pääsiäissuklaakääreitä. Mie en ole syönyt ensimmäistäkään suklaamunaa. Ensin luulin, että tulee tyhjä sivu, mutta ystäväni Tulostin pääsi jälleen tosi toimiin.
Sivua sai myös soveltaa:
 Tämän päivän tehtävä oli myös tulostettava juttu ja ystäväni Tulostin 2 pääsi tosi toimiin (laseria käytän, että toisen tulostimen musteet säästyisivät mahdollisimman pitkään).
Tässä piti ruksata päivään liittyviä asioita:
Erittäin simppelit sivut.

Okei, sitten siihen järjestelmällisyyteen.
Miehän kerroin päivyri-postauksessa, että kokeilen siivouksessa joka päivä jotain-metodia.
No, mie seikkailin netissä eilen tutkimassa erinäisiä asioita ja tulostelin (taas!) kaikenlaisia ja perustin meille kotikansion, eli Home binderin.
Ensin tyhjensin tämän vanhan kansion sisukset kahteen muuhun kansioon ja sitten rupesin latomaan sivuja sisälle.
Ensin sisällysluettelo...
...sitten vuosikalenteri ja viikon ruokasuunnittelu + kauppalista...
...seuraavaksi päivän asioita: To do, askareita, ruoka ja muuta, deep cleaning (syväsiivous?)...eli vähän tarkempaan siivoukseen tarkoitettuja listoja olkkariin, keittiöön, ympäriinsä ja pakastimen inventaariota, ruokakomeron inventaariota. Meillä ei varsinaisesti ole ruokakomeroa, mutta pari isoa laatikkoa kuivaruuille löytyy ja ne imevät paaaljon ruokaa sisuksiinsa. Siis puuroja, makaroonia ja muuta sellasta....
...osoitekirjaa ja muuta mukavaa.
Joku varmaan ajattelee, että hullu se on... Mutta pysyypähän muija kiireisenä, kun yrittää täyttää näitä sivuja ja tehdä asioita, että pääsee piirtelemään rukseja :)
Ei kun ihan oikeasti, mie tykkään järjestelmällisyydestä ja asioiden kirjaamisesta ylös sekä siitä, että miulla on työlista mietitty valmiiksi. Ainakin tänään olen päässyt hulluna vetelemään rukseja tehdyistä töistä: ruuan teko pidemmän kaavan mukaan, tiskit, vispipuuro, pyykin pesu, muistikirjamaaliskuu, tämä kansio, eväiden teko ym. Työt on tehty ja nyt voi hengähtää. Mukavasti meni ilta töiden jälkeen. Yksi tavoitekin tällä systeemillä on, että voisin pitää vapaapäivät vapaapäivinä ja levätä tai tehdä mukavia asioita. Ja siinä sivussa huusholli pysyy siistinä, hyvää syömistä on pöydässä ja pyykit pestyinä.

Saa nähdä, jaksanko tätä tahtia kuinka kauan. Laittoi mieskin loput astiat koneeseen ja koneen päälle. En mie ihan kaikkea yksin tehnyt :) Ja eilen oli listalla imurointi ja moppaus: mie imuroin ja mies moppasi+pesi lattiakaivot. Että kyllä me yhdessäkin tehdään kotitöitä.
Huomenna mie ajattelin paistaa kakun, syödään eilisen ja tämän päivän tähteitä ja wc:n pesu olisi listalla sekä 1 koneellinen pyykkiä.
Noni, kertokaahan, mitä olette mieltä näistä kotikansioista :)
Mukavaa viikon alkua!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Päivät 22 & 23

Ihan ensimmäisenä täytyy kertoa, kun eilen meinasi tulla suru puseroon. Miun kannettava hajosi ja ehdin jo kuopata mielessäni koko blogin ja muistikirjamaaliskuut ja kaikki. On se kyllä onni, että mies osaa korjata koneita ja onni, että tän sai korjattua. Tuo reikä, mihin laturi työnnetään, oli löystynyt, eikä kone ottanut enää virtaa. Oli kai siinä jotain muutakin. Mies purki koko vehkeen ja laittoi uudestaan kasaan ja tässä sitä nyt ollaan.
On se kumma, miten sitä ei osaa enää olla ilman konetta. En ainakaan mie. Miun harrastukset liittyy kaikki jollain tavalla tietokoneeseen: bloggaaminen, askarteluvideot ja askartelut. Lataan ja tulostan milloin mitäkin netistä liittyen juuri askarteluihin. Askarteluvideoista saa ideoita ja inspiraatioita.
Onneksi selvisin säikähdyksellä. Tässä tulee nyt eilisen ja tämän päivän muistikirjamaaliskuut.
Eilisen tehtävä oli 3 toteutunutta toivetta.
Mie en yleensä toivo mitään, kun ne ei kuitenkaan toteudu tai toteutuu juuri päinvastoin. Pessimisti ei pety.
Mutta kolme asiaa vuosien takaa muistui mieleen. Näitä olen toivonut.
Asuttiin vanhassa, ankeassa ja synkässä kaksiossa sellaisessa 70-luvun laatikkokerrostalossa. Toivottiin, että päästäisiin isompaan, valoisaan ja uudempaan kerrostaloon. Päästiin, mutta asunto oli umpihomeessa.
Käytiin silloin usein lenkillä, kun likatkin oli pieniä ja toivottiin, että päästäisiin rivitaloasuntoon. Sinnekin päästiin. Edelleenkin lenkkeiltiin paljon ja näillä lenkeillä ihasteltiin omakotitaloja ja toivottiin pääsevämme sellaiseen. Sinnekin päästiin.
Onko tämä nyt sitten toiveitten täyttymys? No, enpä tiedä. Mutta täällä sitä nyt ollaan. Nämä kolme asiaa on toteutunut.

 Tämän päivän aihe: Kerää tietynvärisiä asioita.
Mietiskelin aamulla värivaihtoehtoja, kun huomasin eilisiltaiset suklaakääreet. Väriksi valikoitui sininen ja suklaakäärekin pääsi tähän.
Tuon taustalla olevan kuvan noista maustepurkeista ja muista olen joskus leikannut jostain lehdestä ihan vaan sen takia, kun nuo on niin ihania astioita. Nyt ne pääsi tähän ja muutama muu sininen ja valkoinen asia.
Omista varastoista kaivelin kuvia ja koristeita. Pingviininkin olin leikannut jostain lehdestä joskus :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

Päivät 20 & 21

 Mennään nyt uudemmasta vanhempaan.
Tämän päivän aihe on jalat.
Aamusta asti oli selvää, minkälaisen sivun teen, mutta kun katselin muiden tekemiä sivuja, Marialla olikin sillä tavalla tehty sivu :)
Mie sitten mietin vaihtoehtoja ja ajattelin laittaa yhden kuvan, jonka vahingossa otin omasta jalasta kerran kävellessäni pihalla. En löytänyt sitä kuvaa mistään, edes blogista.
Taas meni idean miettiminen uusiksi :)
Katse harhaili ympäri olkkaria, kunnes huomasin Julian makaavan sohvalla ketarat ojossa. Ei kun kamera esiin ja sen kymmenen kuvaa piti räpsiä Jullen koivista :)
Vähän vielä kissojen kuvien muokkausta ja avot:
 Kissojen "jalat" on niin paljon nätimmät kuin ihmisen. Etenkin Jullen, jolla on mustat anturat, niin söpöt pienet ja sirot. Nasulla taas on tyypilliset vaaleanpunaiset anturat ja tassut semmoiset räpylät :)
Molemmat kivoja, omalla tavallaan.

Eilisen päivän aihe oli: Kirjoita postikortti.
Löysin sähkölaitoksen lähettämiä kortteja Lappeenrantalaisista rakennuksista. Kopioin taustapuolen tekstin ja tämmönen siitä sitten tuli:
Tänään olin töissä pari tuntia ylitöissä, mutta nyt koitti kolmen päivän vapaat. Nopeasti meni tämä työviikko.
Nyt odotellaan saunan lämpiämistä ja sen jälkeistä rentoutumista.
Mukavaa illan jatkoa!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Päivät 18 & 19

 Eilisen päivän tehtävä: Lehdestä leikattua
Yllättäin tein tämän sivun ennen iltavuoroon menoa, vaikka aina olen sanonut, etten osaa silloin tehdä mitään.
Päätin, että luen uusimman (kait se oli uusin) Kotivinkin ja leikkaan siitä jotain, kun ei kuitenkaan ylenmäärin ollut aikaa. Sieltä löytyikin tuunaus vuodelta 1983. Miun sisko on syntynyt samana vuonna (hauska yhteensattuma). Tavan tu(u)narihan miekin olen :)
 Tämän päivän tehtävä: Lista asioista, joita näit tänään.
Aamulla otin yhden muistikirjan mukaan, että voin päivän mittaan laittaa muistiin nähtyjä asioita. No, ei siellä ollut kuin tuo eka, jonka kirjoitin jo aamulla kotona.
Äsken sitten yritin miettiä, mitä tänään tulikaan nähtyä. Ja sutaisin sivun äkkiä kasaan.
Leikkasin lävistimellä kuvioita itse maalaamistani papereista. Osa oli jo liimattu kartonkiin ja siitä piti tulla aiemmin sivu muistikirjamaaliskuuhun. En tykännyt siitä silloin, mutta nyt lävistelin siitäkin kuvioita.
 Ehkä olisin voinut panostaa vähän enemmän... muttei nyt oikein leikkaa tuo järki. Iltavuorosta aamuvuoroon tekee tehtävänsä.
En mie kyllä tykkää nytkään tästä sivusta :) Mutta antaa olla. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Kylläpäs olikin kivaa, kun oli tullut paljon kommentteja edelliseen. Kiitos teille!
Uusia lukijoitakin on ilmestynyt viime aikoina kivasti! Kiitos siitäkin! Tervetuloa ja toivottavasti viihdytte :)

Ihan oikeassa olitte. Mie jännitin ihan turhaan, sitä samaa vanhaa se työ on kuin on ollut viimeiset yhdeksän vuotta. Aina sitä vaan jännittää ensimmäistä päivää, lomankin jälkeen.
Nyt mie kuitenkin taidan käydä tekemään jotain. En tiedä vielä itsekään, mitä.
Mukavaa tiistaita kaikille! (kai se on tiistai?)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Päivät 16 & 17

Päivä 16: Tunnustus tai paljastus itsestäsi.
Tämä oli vaikea! Miulla meni koko päivä miettiessä yhtä paljastusta. Lueskelin omaa blogia ja vanhoja tunnustuksia, ei mitään. En ole enää ujo, kuten aiemmin olen ollut, elämä on kovettanut.
Lopulta piti pyytää tytöltä ja hänen kaveriltaan apua: mitä paljastaisitte itsestänne?
Sen istunnon päätteeksi keksin yhden:
Toteutuskin sitten vähän tökki, kun alkaa mielikuvitus loppumaan näiden sivujen kanssa. Pikaisesti tekaisin tämän sivun.

Päivä 17: Plussat ja miinukset vapaavalintaisesta aiheesta.
Tämä oli jo vähän helpompi. Mie kun olen nyt kaikkiaan ollut neljä viikkoa sairaslomalla, kotona olemisen plussia ja miinuksia.
Jeps, eli huomenna töihin ja iltavuoroon. Aika neutraali olo työhön paluun suhteen. Ei kivaa eikä ketuta. Onhan se töihin mentävä ennemmin tai myöhemmin. Ja kuitenkin tiedossa on se muutos jossain vaiheessa, eli odottavalla mielellä palaan sinne. Ja yritän olla stressaamatta mistään.

Mitähän tuo muuten kertoo miusta, että molemmat sivut on sinivoittoisia? Olispa hauska tietää :)
Ei ollut tarkoitus tehdä samansävyiset, ihan vahingossa tuli.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Päivä 15


Tämän päivän tehtävä oli kerätä kauppalistoja, omia tai muiden. Miulla ei ole kuin tämän päivän listat. Tosiaan listaT, kolme sivua muistilappukuution lappuja :)
Tänä aamuna rupesin maalaamaan papereita eri tavoilla. Niistä sitten revin paloja tähän sivuun + leimailin ja maalailin vähän lisää. Tälläinen siitä sitten tuli.
Jostain syystä miulle tulee nyt oikein värikkäitä sivuja, teen sitten millä tavalla tahansa :)
Tänään käytiin kahdessa kaupassa. Lidlissä sekä S-marketissa, mitenkään mainostamatta :)
Lidlistä oikeasti saa tosi halvalla kaikkea, melkein kaikki samat kuin suomalaisista kaupoista, muttei ihan.
Sen takia meille tuli kolmen sivun lista, koska ollaan nyt kokeiltu harventaa kaupassa käyntivälejä. Pyritään siihen, että käydään kerran viikossa ja ostetaan jääkaappi ja pakastin täyteen ruokaa. Ei tule heräteostoja ja on se kyllä mukavaakin, kun on sitä ruokaa koko ajan. Vaikka rahat loppuisivat kesken, ruokaa ainakin on.
Eikä tarvitse jatkuvasti ravata kaupassa ja voi senkin ajan käyttää johonkin muuhun. Yhteen kauppareissuun voi mennä 45 minuuttia tai tuntikin. Tämä systeemi sopii meille kaikkein parhaiten.
Nytkin miulla on mietittynä jo huominen ruoka, pakastimesta otin sulamaan karjalanpaistilihat ja ne yhdistetään porsaan palapaistilihoihin, jotka ostettiin tänään. Sitä syödäänkin sitten 2-3 päivää. Helppoa.
Ennen mie en tehnyt listoja, koska en muistanut ottaa niitä mukaan, en muistanut katsoa tai lukiessa hyppäsin jonkun rivin yli ja sitten se tavara jäi ostamatta. Nyt on pakko suunnitella ja tehdä listoja, että tulee tarpeeksi tavaraa viikon varalle.

Huomenna onkin sitten luvassa pientä shoppailua, kivaa!
Huomista odotellessa: Hyvää viikonloppua!
P.S: Meillä on tänään karkkipäivä, näitte oikein :) Miten sattuikin, että noista kolmesta sivusta just se, missä ne karkit on, tuli päällimmäiseksi :))

torstai 14. maaliskuuta 2013

Päivä 14



Päivän aihe: Mitkä ovat lempiasioitasi tänään.
Eli en aio pestä edes yhtä koneellista pyykkiä :) Paitsi jos rupeaa kovasti vaivaamaan pyykkikasat...
Aikomukseni oli kyllä tänään laiskotella, ainakin enimmäkseen... Astiat on pesty (koneella) ja ruoka pitäisi laittaa. Muuten ehkä pelkkää laiskottelua, askartelua ja telkkaria. Ja ehkäpä myös askarteluvideoita.

Aikomukseni oli päättää tämä tähän, mutta Nasu järjesti jatko-osan tälle päivälle :)
Eli etsi Nasu:
 Kukkuu... Täällä vastaommellun peiton alla on kivaa :)
Hauska tyyppi :)
Mukavaa ja aurinkoista päivää teillekin!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Päivät 11,12 & 13

Sopessa on kyllä touhuttu kovasti, mutta välillä täytyi postata muutakin, että lukijoiden mielenkiinto säilyy. Ja oma, tietenkin.
 Päivä 11: Mitä söit. Mielikuvitus ei oikein laukannut, eikä miulla ollut mitään etikettejä leikata tähän.
Päivä 12: Lempilainauksesi. Meinasin laittaa jonkin hienon aforismin, mutten sitten kuitenkaan laittanut. Mie en muista kirjoista, elokuvista tai mistään muustakaan mitään kivoja lainauksia. Ainoa, mikä tuli mieleen: Uuuh, aah, ihana somelainen muija. Joo, taitaa tulla tuutin täydeltä joka puolelta sitä :) Joten ei. En muuten ole ikinä katsonut yhtään Putouksen jaksoa alusta loppuun. Tämä tuotankokausi meni niin, että kuuntelin puolella korvalla samalla askarrellen olkkarin nurkassa ja tykästyin Karim Z. Yskowicziin, kun mies katsoi sitä. Nauraa rätkätin niille kielijutuille, kun hän väänteli sanoja. Hauska!
Okei, ainut sanonta, mikä tämän lisäksi tuli mieleen, on monen vuoden takaa, kun Lordi voitti Euroviisut. Muistan sen hienon tunteenkin, aivan kuin Suomi olisi voittanut kultaa esim. jääkiekossa. Vastaava tunne.
Se sanonta:
Seuraavana vuonna hävittiin hevillä. Teräsbetoni ei pärjännyt. Keräsin tälle sivulle logoja metalli/hevi bändeistä. Kotimaisista ja ulkomaisista ( Ozzy ei kyllä ole bändi) ja nämä siis niitä, mistä itse tykkään. Ja genrehän voi olla jotain muutakin kuin hevi. En mie niistä ymmärrä. Mutta musiikki on hyvää :)

Päivä 13: Suunnittele itsellesi mitali tai kunniamerkki jostain ansaitsemastasi asiasta.
Tää oli hauska ja nopea tehdä. Kuvien otto ei taas onnistunut. Miulla pitäisi olla oma hovikuvaaja, joka ottaisi blogin kuvat. Tuo kunniamerkin pyöreä ympyrä on kullanvärinen ja tähti on bling blingiä.
Monta yritystä se vaati, että sain edes jotenkin onnistumaan.

Meinasin antaa itselleni mitalin tästä päivästä. Istuin koulutuksessa klo 8-16 esimerkillisen hienosti!
Mielenkiinto ei herpaantunut hetkeksikään ja kuuntelin korva tarkkana. Todella loistava koulutus!
Saattaa kyllä johtua hieman siitäkin, että kyseinen koulutus vaikuttaa miun tulevaisuuteen ja muuttuvaan työnkuvaan. Jei! Jihuu!
Hehkutus johtuu siis uudesta työstä, joka tulee eteen jossain vaiheessa. Vielä ei tiedetä milloin. Mutta tulossa on. Jee!
Tässä kohtaa muutos on hyvästä. Aina se ei ole.
Pitäisköhän käydä muutama blogi tutkailemassa. Ei miulla olekaan kuin 224 blogipäivitystä lukematta :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Päivät 9 & 10

Eilen laiskotti bloggaamisen kanssa ja kamerakin oli taas tytöllä, joten tänään näytän eilisen sekä tämänpäiväisen sivun.
Eilen oli aiheena resepti, jota haluaisin kokeilla. Ensin ajattelin, että pitääkö miun nettiä käydä kaivelemaan ja etsimään jotain. Kunnes tajusin, että miullahan on kansio täynnä ohjeita, joista olikin sitten helppo valita yksi. Mie teen aina samoja ruokia ja samoja leivonnaisia, mutta silti kerään erilaisia ohjeita. Tätä voisin joskus kokeilla.
Tänään oli aiheena Top 10.
Mie valitsin kirjailijat. Mietin tv-ohjelmiakin, mutta ei telkkarista tule edes kymmentä katsottavaa ohjelmaa. Elokuvia en muista ja musiikki... no, valitsin ne kirjailijat. Enkä jaksanut käydä kaivelemaan papereita. Käytin vain tusseja ja leimoja.
Eli hömppää, kauhua ja jännitystä + yksi romanttinen :)
Ja kuten joskus olen kertonut, keräilen kirjoja: 1,2,3,4,5 ja 9 löytyy vaikka kuinka paljon kotoa. Nyt luettuani sen Oskar Reposen kirjan, voisin ostaa näitä enemmänkin.

Tänään oli ihan koko perhe koossa. Vanhempi tyttö kävi kylässä. Syötiin ruoka ja juotiin kahvit ja tytön tekemää juustokakkua (todella hyvää!). Tyttö on tainnut tulla mummoonsa, kun tekee niin hyviä leipomuksia (ja mummiinsa).

Tein mie tänään jotain muutakin. Järjestelin nimittäin askartelusoppea.
Ennen miun akryylileimasimet oli cd-koteloissa ja pienehkössä viinilaatikossa. Se laatikko alkoi käymään pieneksi, joten täytyi keksiä muuta.
Alakerrasta löydettiin pari vanhaa mustaa cd-tornia, joista toiseen sain leimasimet nätisti.
Tai siis kätevästi. Viinilaatikko sai uuden paikan nurkasta ja kyljelleen käännettynä se toimii hyllynä. Toinen torni on tyhjänä, mutta jos(kun) miun leimakokoelma kasvaa, saa sen näppärästi tuohon toisen päälle.
Noista leimoista vielä, niitä tuli aika vähän käytettyä, kun se laatikko piti kantaa aina tuohon pöydälle ja se vei hirveästi tilaa. Nyt luulen, että käytän niitä paljon enemmän. Pöytälaatikotkin järjestin uudestaan niin, että muut leimat ja akryylipalikat löytyy yhdestä laatikosta ja musteet toisesta.
Nyt tässä odotellaan saunan lämpiämistä. Tänään onkin ollut kohmea päivä, kun aamulla oli ulkona -19°C pakkasta ja sisällä +18,5°C lämmintä(kylmää).
On täällä nyt varmaan lämpimämpi...en ole katsonut.
Mutta toivottelen teille mukavaa sunnuntai-iltaa! Mie lähen kohta saunaan.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Päivä 8 & mojo

Päivän tehtävä: 5 satunnaista lausetta lukemistasi blogeista.
Olin jo puolet blogeista lueskellut läpi, kun muistin, että piti niitä lauseita kerätä. Loput luinkin sitten tarkemmin ja poimin joitain.
* Ei kun purkuun. Aina, kun mie neulon, miun täytyy myös purkaa. Sopii niin hyvin miulle tuo lause. Ja mies vihaa sitä, siis purkamista. Hän ei voi katsoa, kun ensin mie viikkotolkulla neulon ja sitten puran pois :) Jollain muullakin oli purkamiset mielessä tänään :)
*Do you have a lucky charm? Ei ole, ei. Vaikka muuten taikauskoinen olenkin.
* Aurinkoista naistenpäivää! Sitä samaa toivotan teille.
* Yes, I found my journaling mojo! Tuosta kerron kohta.
* And that's all I have for you today! Lyhyesti ja ytimekkäästi, kuten tämä sivukin. Meni varmaan vajaat puoli tuntia tekemiseen.

*****
Mojo:
Voisinpa sanoa löytäneeni sen, mutten voi. Se on kadoksissa ollut jo pitkään.
Mojo on joku englanninkielinen sana, jonka suomenkielistä versiota en oikein tiedä. Lausutaan muuten mouzou.
Voisiko se olla tekemisen riemu, inspiraatio, luomisen ilo? Jotain sinnepäin kuitenkin. Ja eksyksissä on. Meinaan Art journalissa, jossa sitä käytetään. Ainakin noissa videoissa ja blogeissa, joita katselen ja lueskelen.
Viimeinen sivu, jonka tein Mojon vielä pikkasen roikkuessa meillä, jäi esittelemättä. Tässä se nyt tulee. Ei mikään paras tekemäni sivu, vaan rykäisemällä tehty.
 Tammikuun lopulla tehty. Sen jälkeen ei vaan ole iskenyt koko laji. Tuli sellainen olo, että en osaa mitään. En osaa piirtää, en maalata, ei ole mielikuvitusta, en keksi mitään ja kuka mie oikein luulen olevani. Se on se Mojo, joka on kadoksissa.
Viime viikolla yritin, oikein kovasti.
Rupesi vaan v****ttamaan. Kiukuttelin kotiväelle ja tulin tosi pahalle tuulelle. Värikin on ihan väärä. Enkä taustan päälle keksinyt yhtään mitään. 
Mutta nyt on kyllä pientä kihelmöintiä journaloinnin suuntaan ollut huomattavissa pari päivää. En ole ehtinyt kuitenkaan kokeilemaan, kun on MMM menossa ja vieraita on käynyt joka päivä. Jospa sitä kohta... Uskaltaiskohan yrittää. Ettei vaan tulisi pahalle tuulelle taas...
Ehkäpä mie uskaltaudun..
Ensin mie kuitenkin (taas) syön vähän ja sitten kokeilen. Ihan pikkasen vaikka.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Päivä 7

Haaste etenee. Ollaan jo 7:ssä päivässä ja aiheena on:
 Mitä teit vuosi sitten Maaliskuussa?
Jaa-a, miekö muka muistaisin? Hyvä, kun muistan eilisen päivän :)
No, onneksi on blogi, josta voi katsoa, mitä on tullut höpistyä vuosi sitten.
Sivun toteutus meni aika helpolla läpi, teippejä, tulostuksia ja muutama sana kirjoitusta. Liikoja en käynyt miettimään tekosiani.

Tänään ja eilen on radiossa höpötelty ruuasta (miulla on koko ajan nälkä, kun ruuasta puhutaan) ja siitä, miten ruoka on muuttunut esim. omasta lapsuudesta. Mie muistan, että meillä oli aina kastikkeita. Ruskeaa etenkin ja siinä makkaraa, lihaa, jauhelihaa tai lihapullia lisukkeena. Ja aina oli perunaa. Paitsi joskus harvoin spagettia tai makaronia. Harvoin riisiä tai mitään erikoisempia kasviksia. Yleensä ne oli punajuuria ja suolakurkkuja, ne kasvikset.
Melko samoja ruokia me vielä nykyäänkin syödään, mutta perunaa harvemmin. Punajuuret ja suolakurkut on vieläkin pöydässä, niistä mie tykkään. Harvoin salaatteja, mutta keitettyjä kasviksia vähän useammin kuin lapsuudessa. Mutta silti liian harvoin ja liian vähän. Oijoi, nälkä senkun kasvaa :)
Onneksi on ulkofilepihvit (saatiin halvemmalla kuin kyljykset, jotka olisivat maksaneet 3kpl/yli 5€) uunissa. Niiden kanssa meinaan keittää perunoita.
Pitäisköhän vaihtaa aihetta? Tai lähteä syömään vaikka banaani pahimpaan nälkään :)
Joo, niin mie teen. Mie lähden syömään. Nähdään taas!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Päivät 5 & 6


Sain eilisen sivun valmiiksi jo eilen, mutta ei ollut kameraa (tyttö vei sen), joten jäi bloggaamatta. Sain mie sen kameran takaisin illalla, mutten enää ehtinyt bloggailemaan.
Eilisen tehtävä oli leikata kirjaimia lehdistä ja kirjoittaa niillä viesti. Pää jyskytti tyhjää, en vaan keksinyt mitään viestiä. Käytin samaa sanontaa, jota käytin joskus Art journalissa.
Tuo tyylillä ja tunteella oli vaan niin hienosti kirjoitettu, että leikkasin ja liimasin senkin :) Tyylistä en menisi sanomaan mitään näissä miun hommeleissa...
Tätä tehdessä tuli mieleen Agatha Christien kirjat ja elokuvat, joissa murhaaja tai joku muu häirikkö leikkaa ja liimaa kirjaimia uhkauskirjeisiin. Katsoin vasta yhden Marplen, jossa joku leikkeli näitä.

Lehtiähän miulla riittää. Vanhoja sellaisia. Meillä oli äidin kanssa tapana vaihdella lehtiä ja tilata erilaisia. Nämä lehdet on niiltä ajoilta, kun äiti oli vielä terve ja kaikki oli hyvin.
Eikä tässä vielä kaikki. Yksi kaappi on täynnä näitä. En vaan raaski heittää menemään, ehkä mie joskus vielä luen niitä. Tai käytän askarteluihin.

*****
Tämän päivän aihe oli: Jos raha ja tila eivät olisi este, mitä keräilisit/hamstraisit.
Helppo!
 Kuvasin omia kirjoja ja askartelutarvikkeita ja laitoin kehyksiä, jotka on leikattu eräästä paperilehtiöstä (jossa oli siis erikokoisia ja -näköisiä kehyksiä).

Lauantaina, kun käytiin siskon kanssa kaupungilla, Iso-Kristiinassa oli pari pöytää, josta sai ottaa kirjoja ilmaiseksi. Mie otin kolme: Oskar Reponen, Kirottu talo; Catherine Cookson, Naisten talo ja Anni Polva, Tuletko aviomiehekseni. Pakko oli ottaa, kun ilmaiseksi sai....
Eilen illalla aloitin tuota Oskar Reposen kirjaa, enkä meinannut malttaa laskea käsistä ja ruveta nukkumaan. Mielettömän jännittävä ja mielenkiintoinen!
Parapsykologiaa ja kummituksia :) Just sitä, mistä mie tykkään.
Mie lähden nyt kaffelle ja jatketaan taas huomenna!