Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuunaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Piiitkä postaus ja paljon asiaa

Blogitauko teki kyllä hyvää. Nyt miulla tuntuu taas olevan paljon asiaa ja kerrottavaa. Ja kun mie päätin olla päättämättä yhtään mitään, päätin(!) kuitenkin nyt panostaa kuviin. Latasin ison kameran akun niin täyteen, kun sen saa (alkaa olla jo melko finaalissa vanhan kamun akku) ja napsin kuvia vähän joka asiasta.
Aloitetaan nyt vaikka siitä, kun toissapäivänä mie menin ulos askartelemaan. Tällä kertaa kuvan kera, kun viimeksi vain puhuin siitä. Kuuntelin puhelimella radiota ja piirtelin ja askartelin.
Tuo on vaan niin ihana paikka, vaikka onkin nyt ilman koristuksia ja ns. sisustusta. Ja mainita täytyy, että tilasin Jyskiltä uuden katon keväällä ja paviljonki on kuin uusi.
Vaan eipä tässä mitään koristuksia ja sisustusta tarviikaan, kun sataa vettä melkein joka päivä tai on liian kylmä istua ulkona. Vettähän tuo paviljonki kyllä pitäisi hyvin, mutta ei viitsi toppatakki päällä istua ulkona. Toissapäivänäkin jouduin kylmyyden tieltä siirtymään sisätiloihin.
Tuolloin tein tälläisen sivun, miun normaalit mandala piirrokset.
Tuosta innostuneena tein eilen sitten toisenlaisen piirroksen. Täytyy sanoa, että tätä tehdessä tuli jo huono olo.
Jopa katsomisesta meinaa tulla huono olo :) Vissiin vähän liikaa kaikkea.
Tämän tein lauantaina pihalla istuessa kaupunkireissun jälkeen ja nyt täytyy ihan kehaista, että kyllä tuo meidän uusi Iso-Kristiina on sitten hieno! Ihan kuin ulkomailla olisi ja yksi mainitsemisen arvoinen asia ihan erikseen on Jungle Juice Bar, jossa myydään erilaisia hedelmäsmoothieita. Lauantaina oli kuuma, jotain 30°C: pintaan ja rupesi janottamaan. Hetken mielijohteesta otettiin smoothiet ja ai ihanuus! Miten oli kylmää, raikasta ja virkisti ihan mahottomasti! Paljon parempaa kuin jäätelö tai limppari. Ja palvelu oli loistavaa, kiva nuori ja reipas myyjä, hienoa! Kannattaa käydä!
Tuokin oli muuten Smash bookiin tehty sivu ja tässä tulee toinen. Vanhempi tyttö S osti miulle synttärilahjaksi kaikkea kivaa pientä ja täytyihän niistä sivu tehdä. Oli made with love-leimasin, decoupage paperi ja nostalgiatarroja. Aivan ihanat!
Synttärit oli Kesäkuun loppupuolella. Ihan vaan välivuosia, niinkuin meidän äiti aina sanoi, jos ei ollut neli- tai viiskymppiset tai muut kymppiset.
Miulla olisi nyt pientä puuhaa tiedossa loman ajaksi, kun pitäisi tehdä smash bookiin sivuja noista kuvista:
 Löysin vanhoja kuvia ja tänään tulostin tuoreempiakin. En tiedä, kuinka vanhoja noista nipuista löytyy, enkä muista, mitä niistä alkujaan suunnittelin. Mutta enköhän mie niistä jotain keksi.
Ja jottei ne kuvat enää hautautuisi minnekään, laitoin ne tuohon servettitelineeseen odottelemaan inspiraatiota.
 Vanhoihin projekteihin palatakseni, näytän teille kellon, jonka tuunasin viime talvena. En nyt muista, onko tämä joskus jo ollut täällä. Mutta tässä se tulee.
Tämä oli vanha, mutta toimiva muovinen sinireunainen kello. Purin tämän osiin ja kellotauluun liimasin nuoremmalta tytöltä saadun servetin mod podgella (decoupage-tyylisellä lakalla) ja liimailin kukkia ja perhosia. Mustat viisarit ei näkyneet yhtään mihinkään, joten tänään otin itseäni niskasta kiinni ja maalasin viisarit valkoiseksi. Kyllä nyt näkyy taas. Kuvakulma on vähän hassu, kun kello on korkealla seinässä oven yläpuolella ja mie olen tälläinen hukkapätkä. Otin nimittäin kuvan lattialla seisten.

Tänään ajattelin, että jos ei ihan kaatamalla rupea satamaan, otan vaikka väritysvehkeet pihalle ja värittelen. Ehkä. Koko kärriä en viitsi raahata, kun se on hankala saada nopeasti sisälle, jos käy satamaan. En kyllä tiedä, tarkenenko mennä...
Tähän loppuun laitan vielä pari kuvaa meidän ruusuista, jotka on vähän räjähtäneet:
 Kumpikin puska on kasvanut jättiläiseksi, mutta eivät oikein taida kestää kovaa/jatkuvaa sadetta ja tuulta. Mutta tuoksuvat aivan ihanalle!
Tähän on nyt tällä kertaa hyvä lopettaa ja toivotta teille mukavaa keskiviikkoa!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tuunattu Lokerikko/laatikko

Toissapäivänä järjestelin miun journal kortteja ja huomasin, että ne eivät enää kunnolla mahdu entiseen laatikkoon. Vaihdoin ne toiseen ja huomasin, ettei ne mahdu siihenkään. Samana iltana sain idean isomman laatikon tekemiseen. Eilen aamulla kävin sitten leikkaamaan kissanruokalaatikoita sopivaan kokoon. Tein tarkoituksella erikorkuisia, koska kortitkin on erikokoisia.
Muistin ottaa ensimmäisen kuvan vasta, kun olin liimannut kolme laatikkoa yhteen, teipannut kaksi kertaa maalarinteipillä ympäri ja maalannut sisäosat (olivat aluksi ruskeat).
Eli pohjamaalasin koko höskän valkoisella gessolla.
 Sisäosat maalasin gesson päälle valkoisella akryylimaalilla.
 Ulkopinnan maalasin vaaleanpunaisella akryylimaalilla ja tuputtelin erilaisten sabluunoiden läpi erilaisia kuvioita.
 Nyt mahtuu entiset kortit ja on vielä tilaa uusillekin. Miulla on tulostettuja, ostettuja ja itsetehtyjä kortteja. On teksteillä tai ilman, erilaisia currently kortteja, joissa on valmiina ns. kysymys että mitä olet syönyt tänään, juonut, kuunnellut, lukenut ym. Nämä ovat käteviä art journalissa, jos ei oikein ole ideaa, mitä tekisi.
Tämä on senkin puoleen hyvä säilytyslaitos, että tuohon voi lisäillä noita laatikoita mielensä mukaan. Miulla on yksi käyttämätön jäljellä, jonka voi liimata vaikka tuohon toiselle sivulle. Mutta nyt juuri en tarvitse niin paljon säilytystilaa.

Nyt ei muuta kuin kivaa uutta viikkoa kaikille!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Mixed mediaa

Olipa kerran laatikko. Sain sen mieheltäni, joka sai uuden puhelimen tässä eräänä päivänä. Laitoin sen laatikon askartelupöydälle odottelemaan, josko keksisin sille jotain käyttöä. Toissapäivänä se sitten iski, idea tuolle laatikolle.
 Joskus ikuisuus sitten, tässä postauksessa esittelin kortit, jotka tein. Kutsun niitä inspiraatiokorteiksi. Niillä voi "pelata" niinkuin itse haluaa. Esim. nostaa tietyn määrän kortteja ja sitten toimitaan niiden mukaan (piirtelyä, maalausta, leimausta ym.) Toissapäivänä "pelasin" niillä jälleen ja (huijasin siinä pelissä itseäni :) en tehnytkään jonkun tietyn kortin mukaan, vaan poimin aina vain uusia niin kauan, että sen käsky miellytti- paraskin korttihuijari, kun huijaa itseään :) ) ajattelin, että niillä on huono säilytyspaikka. Katseeni siirtyi hieman sivummalle ja huomasin tuon laatikon. Siitä se ajatus sitten lähti.
 Silloin oli jo aika myöhä, joten odottelin kiltisti eiliseen iltaan, jolloin rupesin tuumasta toimeen.
Pohjustin Gessolla, maalasin vaaleanpunaisella ja sabluunoiden avulla lisäsin muita värejä.
 Osa sabluunoista on itsetehtyjä, olen leikellyt muovitaskuista näitä askarteluveitsellä. Osa on ostettuja tai jostain tilattuja.
 Lisäsin yhden koukeroleiman, hopeista maalia, glitter Mod podgea (mikä ihana aine, näkyy kyllä kuvissa huonosti, mutta kimallusta on joka sivulla jonkin verran), sinistä Inktense-väriä ja leimasin kirjaimet elämäni ensimmäisillä ostamillani kirjainleimoilla.
 Ostin joululahjaksi saamallani lahjakortilla Askaretasta tuota glitter-ihanuutta ja voisin maalailla sillä kaiken, aivan ihana! Harmi, kun ei kuvissa pääse oikeuksiinsa.
Ainiin, tälläinen puukuvioinen pahvilaatikko se alunperin oli... unohdin ottaa ennen-kuvan kannesta.
Aloitin jutun Olipa kerran- sanoilla, koska ihan nauratti äsken... Otin 16 kuvaa yhdestä laatikosta :) Ja pakkohan niitä nyt oli laittaa useampi tännekin. Opettelen nimittäin kameran käyttöä tässä samalla ja kokeilen erilaisia asetuksia. Vanhempi tyttö antoi Jouluna pikaopetusta järjestelmäkameran käytöstä (montakohan vuotta se on miulla ollut, enkä vieläkään osaa muuta kuin noita automaattiasetuksia käyttää).
Oli miulla jotain muutakin asiaa, mutta tuli tuosta Thö laatikosta nyt sitten jauhettua niin paljon, että täytynee lopetella ja lähteä syömään :) Nälkähän tässä tuli.
Nähdään taas!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Viikko #5: Pikkuinen tuunausprojekti

Yhtenä päivänä katselin Youtubesta videoita askarteluhuoneista ja etsiskelin vinkkejä omaani. Sellaisen vinkin sain, että kamalaa, jos askarteluhuone on yhtä kaaosta. Eräässä videossa oli kaikki ihan sekaisin ja koko huone täynnä kaikenlaista askarteluroinaa. Leimat, paperit, leikekuvat, tarrat, kaikki oli sekaisin.
Miulla on ollut leimat yhdessä paikassa, paperit toisessa, tarrat kolmannessa jne. Kaikilla pitää olla oma selkeä paikkansa, että niitä tulee käytettyä ja ehkä antaa siten luovuudelle enemmän tilaa.
Voihan se olla, että joku viihtyy sotkussa ja meitähän on joka lähtöön. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.
Mutta mie tykkään järjestyksestä, ei kuitenkaan tiptop pidä olla, vaan silleen, että tietää missä mikäkin on.
Mie sitten rupesin pilkkomaan tavallista ruskeaa pahvilaatikkopahvia, maalaamaan sitä valkoiseksi ja tälläinen siitä sitten tuli:
Tein siis tilanjakajia(?) laatikoihin. Tarvikkeina oli ruskea pahvi, valkoinen maali+gesso pohjalle, Tilda-paperi ja sähköteippi. Sähköteippiä laitoin jakajien yläreunaan, että tulisi siistimmät reunat. Maali oli vielä kuvan otto hetkellä kosteaa, joten teippi ei kestä. Meinaan liimata teipit paremmin tänään. Mutta miun oli pakko ottaa eilen kuvat, että saan otettua vähän vaihekuviakin, eikä pelkkää lopputulosta.
Tästä lähdettiin, ihan tavallinen laatikko:
....joka on myös hieman reissussa rähjääntynyt (likkojen koulupöydästä alaosa, molempien pöytien laatikko-osat on miulla käytössä, kaapit ei ole tallessa)
Tässä näkyy tykötarpeet:

Ja loppuun vielä lopputulos, jonka siis vielä tänään parantelen, kun maalikin on kuivaa ja rupeaa särkylääke auttamaan.
Miulla on oikean lapaluun ja selkärangan välissä joku kipeä lukko, joka hankaloittaa hengittämistä ja lattialle kumartumista. Tai ylipäänsä liikkumista mihinkään suuntaan.
Tässä vinkki liikkeestä, jonka yleensä teen, kun  tämä lukko tulee.
Käy selälleen lattialle kädet suorana pään yli ja vetäise muutaman kerran lapaluut äkkiä yhteen. Ei ne kyllä kovin äkkiä mene, mutta se pitää olla äkillinen liike.
Aina se liike on miuta auttanut, vaikkakaan ei ihan heti, mutta kiputila on mennyt ohi päivässä parissa. Nyt on kipu kestänyt jo monta päivää ja vasta äsken muistin tuon liikkeen, saa nähdä, auttaako enää.
En mie kyllä eilenkään muistanut edes särkylääkettä ottaa. Mie olen jotenkin niin huono syömään särkylääkkeitä, etten vaan muista. Elämä alkoi olla jo niin rankkaa illalla, että en voinut haukotella ja kaikenlainen liikkuminen sattui. Vasta kun mies sanoi, että ota särkylääke, muistin sen ottaa. Samalla hän voiteli kipukohdan Voltarenilla ja voi jumankekka! Elämä helpotti kummasti, kyllä oli kivaa haukotella! :)
Nyt mie otin heti herättyä (heräsin kamalaan kipuun ja oikea käsi oli puutunut ja kipeä olkapäästä sormenpäihin) särkylääkkeen, mutta ei se mitään auta. Ainakaan vielä.

Mie tässä juuri kävin miettimään, että voiko kipuun turtua? Kun mie kuitenkin sain nuo laatikon jakajat tehtyä ja järjestettyä askarteluhuoneen uusiksi. Tai ehkäpä sitä kipua ei huomaa, kun on kivaa. Nii-in, miusta on kivaa järjestellä....
Tai sitten miulla on korkea kipukynnys. Niin tai näin, mie tein Facebookissa testin, että minkälainen suomalainen olet ja vastaus oli: Sisukas, täynnä sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Jep, ehkä se on sitten sitä.
Nojoo, ensi viikolle on luvattu hellettä.
Nauttikaa kauniista ilmoista ja luvatusta lämmöstä!
Mukavaa alkavaa viikkoa!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Pientä DIY:tä pukkaa

Joka päivä olen touhunnut jotain järjestely- ja siivoushommia. Vaikka ajattelin, että en siivoa yhtään, vaan teen vain sitä, mitä huvittaa. Jostain syystä huvitti koko ajan siivota ja järjestellä.
Eilen ajattelin, että pitäisi pestä vessa, no pitäisi pestä myös lattiat ja pölytkin pitäisi pyyhkiä. Tein sitten ne kaikki, että pääsin järjestelemään vessaa.
Olen nyt viime aikoina halunnut yksinkertaistaa ja vähentää koriste-esineiden määrää. Samoin halusin tehdä myös vessassa. Väreistä on ruvennut kiehtomaan hopea ja harmaat esineet ja materiaaleista lasi.
Halusin veskiin lasiset purkit, joihin laittaa pumpulipuikot ja vanupallot.
Tämmöset tuli:
 Tämmöset ne oli:
Liottelin etiketit pois ja maalasin kannet ensin gessolla, sitten valkoisella askartelumaalilla ja viimeiseksi hopeisella askartelumaalilla.
Miulla oli kaksi tälläistä laatikkoa, joista toisen ajattelin laittaa pöntön päälle hyllylle. Meillä kun ei ole tilaa laitella kaappeja tuonne.
Siinä, jonka laitoin vessaan, oli myös kansi tuollainen raidallinen. Otin purkin decoupage lakkaa, 60-luvun Etelä Saimaita ja Saimaasanomia pinon ja pistin hihat heilumaan.
Ja tämmönen siitä sitten tuli:
Lasipurkkien alapuolella olevalle hyllylle löysin tuollaisen minkälie astian, jossa oli joskus paikat adventtikynttilöille (otin sen jo aikoja sitten pois) ja olen yrittänyt keksiä tuolle astialle käyttöä. En vaan ole keksinyt minkäänlaista. Paitsi nyt. Ilmanraikastin, shampoo, vessanpesuaine ym. sulassa sovussa. Kristalleja laitoin roikkumaan siihen, jotta sain vähän blingiä :)
Sen vieressä joku vanha joulukukka-asetelman sinkkiämpäri, jonka pesin ja laitoin nättejä mikroliinoja siihen.
Lopuksi viimeinen silmäys kokonaisuudesta.
Ainiin, vihdoin ja viimein sain tuon taulunkin laitettua seinään (peilikaapin vieressä) eilen :)
Ei siinä mennytkään kovin montaa vuotta ;) Tuo alempi hylly olisi tosi kiva valkoisena, mutta käytin kaikkea, mitä kotoa löytyy. Yhtään asiaa en ostanut tänne varta vasten.
Ja muuten, auton Wunderbaumit on tosi kivoja hajustimia vessassa. Meidän vessa tuoksuu vaniljalle :D

torstai 25. huhtikuuta 2013

Tuunausta askartelusopessa

Nythän näitä postauksia pukkaa joka päivä. Hyvä näinkin, kun välillä on pidempiäkin taukoja ollut.
Eilen innostuin toteuttamaan erästä ideaa, joka oli muhinut päässä jo jonkin aikaa (päiviä). Ensin pengoin joka paikan ja etsin kansioita, joita voisin ottaa käyttöön askartelusoppeen ja löysinkin niitä. Punaisia ja yhden valkoisen. Ennestään miulla oli punainen ja vaaleanpunainen.
Sitten mietin, mitä paperia voisin käyttää. Tildapaperi oli ainut, jota oli ja on vieläkin iso rulla vaaleansinisenä.
Ihan hyvä väri sekin. Vaaleanpunaista Tildapaperia on jäljellä vain vähän sekä Clas Ohlsonin riemunkirjavaa. Ajattelin, että tämä vaaleansininen on sopivan hillitty ja hallittu.
Päällystin kaikki kansiot (paitsi kotikansion) tällä.
Sisältäpäin:
Pahvisiin lehtikansioihin liimasin suikaleet vain selkämyksiin.
Tässä näkyy kokonaiskuvaa kaapin päältä:
Kansiot eivät yllättäin olekaan millilleen samankokoisia. Mutta ei se haittaa. Väirtys on nyt sama. Ja taulukin näkyy olevan vinossa. Miten se voi mennä vinoon itsestään?
Tässä kaappi koko komeudessaan:
Viskitörppö on vielä päällystämättä, mietin vielä. Ehkä samalla paperilla? Punainen hatturasia, joka sen takaa pilkottaa, pitäisikö se maalata valkoiseksi? Vai antaisiko olla punaisena? Toisessa hyllykössähän on ne Tiimarin polka dots laatikot punaisia. Niille en kyllä viitsisi käydä tekemään mitään.
*****
Näytän teille nyt tähän samaan syssyyn myös kotikansion, joka on ahkerassa käytössä. Joka päivä kirjoitan siihen jotain. Välillä enemmän, välillä vähemmän. 
Ensimmäiselle sivulle tulostin asioita täältä. Sanovat, että elämänlaatu paranee, kun jättää nämä 30 asiaa tekemättä. Facebookissa näin tämän ja huomasin siinä muutaman jutun, jotka miulle sopii hyvin. Itse asiassa tulostin kaksi sivua :)
Nykyisin olen niin väsynyt, etten jaksa kaivella askarteluja (papereita, maaleja ym.) esille, vaan koristelen kansion sivuja samalla kun kirjoittelen jotain. Yleensä jaksan kaivaa vain tussit ja yliviivaustussit esiin.
Joskus myös liimailen tarroja. 
Tästä näkyy hyvin, mihin energia töiden jälkeen meni.
Ja tässä taas energiaa ei muuhun kulunut kuin sivun koristeluun. Leimailin ja värittelin.
Se on jokotai. Jos teen  kotitöitä, en jaksa askarrella. Jos en tee mitään, jaksan askarrella. Oliskohan kevätväsymystä ilmassa. 
*****
Ainiin, kansioiden paperit on liimattu Mod podgella. Hirveästi oli tehdessä ryppyjä, mutta kuivuttuaan, rypyt silisivät, melkein kaikki. 
Mutta nyt täytyy lähteä muihin hommiin, vähän järjestelemään keittiötä ja juomaan kahvia.
Hyvää viikon jatkoa kaikille!

perjantai 15. helmikuuta 2013

Kevättä(ä)

Eilen oli todellakin niin keväinen olo, että imurointi ja paikkojen järjestely laajeni kunnon siivoukseksi. Ja siivous laajeni tekstiilien vaihtoon. Nyt on sitten taas vaaleanpunaista joka puolella.
Siivous on helppoa nykyään, kun ei ole pahemmin mattoja lattialla Julian takia. Sillä on tosi ÄrsyttävÄ tapa vetää takapuolta pitkin mattoja ja kaikki matot on ruskeita viiruja täynnä. Joten meillä ei ole kuin muutama matto enää. Loput on pesua odottelemassa. Kissat madotettiinkin, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut.
Lattialla olevia mattoja pesen sitten Tolulla ja konttailen ympäri huushollia. Ä-r-s-y-t-t-ä-v-ä-ä!
Eilisen siivouksen jälkeen olin innoissani, että vihdoin pitkästä aikaa saan laittaa sisustuskuvia. Mutta tänään hoksasin, nämä samat tekstiilit meillä on ollut vuosikaudet, ei mitään uutta. Tässä nyt kuitenkin keittiöstä yksi kuva.
 Samat rojut, samat verhot, samat tyynynpäälliset, samat liinat... Verhot laitettuani huomasin, että olisi sittenkin pitänyt jättää valkoinen kappa salusiiniksi, kuten se olikin ja pitsiverho laittaa kapaksi. Olkoot, vaihdan, kun jaksan.

Tänään ei sitten energiaa pahemmin ole ollutkaan. Miehen kello herätti jo ennen kuutta ja miekin nousin ylös, kun en enää saanut unta.
Enkä ole juuri mitään saanut tänään aikaiseksi. Paitsi valokuvakehyksen, jonka koristelin iät ajat sitten. En tykännyt siitä, vaan tänään sitten maalasin napit, perhoset ja kukat valkoisella akryylimaalilla ja lisäilin itsetehtyjä ruusuja (jotka maalasin myös samalla maalilla) ja noita kimaltavia kukkia sekä Liguid pearls aineella tein helmiä. Tuli vähän parempi.
Siitäkin tuli ihan vahingossa melko vaaleanpunainen. Punaiset kukat kun eivät suostuneet muuttumaan valkoiseksi :)
Ei miulla tällä kertaa muuta kuin Hyvää viikonloppua kaikille!
Miun viikonloppu menee jälleen töissä..

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Pöytätablettien uusi elämä

Tästä tuunauksesta voidaan kyllä olla montaa mieltä. Jopa mie itte. En nyt olekaan ihan varma, oliko järin hyvä idea, mutta tulipahan tehtyä.
Tai idea oli hyvä, mutta toteutus ehkä ei.
Nimittäin. Olisi pitänyt nuo kirjan sivut vaikka liimata alustaan. Nyt laitoin Mod podgea ja kontaktimuovia päälle. Oli Mod podge kuivunut kontaktimuovia liimatessa, mutta se käyttäytyy kummallisesti tuolla muovin alla. Joku kummallinen valkoinen kalvo on tuolla muovin alla.
Mod podgea taas ei voi laittaa pintakerrokseksi, kun ainakin decoupage-lakassa lukee, ettei saa laittaa suoraan kontaktiin ruuan kanssa. Ja mie kun ajattelin, että leipäpalan voi laskea tuohon tabletin päälle ja käyttää ruokailualustana pöydällä. Seurataan tilannetta, muuttuuko mihin suuntaan...
Tälläiset Ikean alustat ne oli ja tähän meidän kolmen hengen pöytään liian isot. Leikkasin uloimman ympyrärivin pois.
Saa nähdä, lentääkö nämä roskiin.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Olkkarin pieni suuri muutos+jotain askarteluhuoneessakin

Mie jo luulin, että meidän huushollin sisustelut on sisusteltu. Pitkään aikaan ei pahemmin ole ollut kiinnostusta tehdä mitään, paitsi niitä pakollisia sähköpattereiden takia tehtyjä muutoksia.
Tänään se sitten iski. Ihan yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kello on vasta puoli 12 ja kaikki tehty.
Mummon lipasto oli meidän makkarissa, samoin se ikkuna, josta olin haaveillut kauan. Ei tuntunut oikealta haudata niitä makkariin, jonka ovi on useimmiten kiinni ja pimennysverhot ikkunan edessä. Mieluummin katselen niitä välillä ja iloitsen niistä. Makkarissa niitä ei edes huomaa, kun nukkumaan menee.
Siitä se sitten lähti. Ja olkkari valostui ihan hirveästi ja avartui yhtä paljon.

Mummon lipasto siirtyi vitriinin tilalle. Ja ikkuna siinä mukana. Ikkunan laitoin seinää vasten ja kiinnitin kulmaraudalla yläreunasta seinään. Ja samalla keksin koristeenkin siihen. Saman tien piti lähteä askartelemaan.

Mummon Ameriikan tädit pääsivät kaikki esille. Muistattehan, kun löysin mummon vanhan valokuva-albumin välistä nämä New Yorkin tätien kuvat? Tässä linkki sinne. Olipas vaikea löytää tätä postausta. Pitäisi vähän tarkempia otsikoita laittaa. Eihän niitä jälkikäteen muista, jos otsikko ei vastaa postausta. 

Jokaiseen valokuvaan tein reijät ja laitoin narut sekä pitsit ala-sekä yläreunoihin. Keskimmäinen kuva piti liimata paremmin kehyksiinsä kiinni. Muuten ovat todella hyvässä kunnossa.
Ikkunan vieressä on mummo sisaruksineen nuorena.

Vitriini siiryi makkariin ja keinutuoli askarteluhuoneeseen. Ja kuntopyörä tönöttää keskellä eteisen lattiaa. Odottelen kantoapua, että sen saa autotalliin. 
Nyt voi askarteluhuoneessa vaikka keinutella ja kuunnella radiota. Esim. lauantaina tulevaa Entisten nuorten sävellahjaa tai Lakattuja varpaankynsiä :) 
Mie nimittäin kuuntelen ne aina, jos olen lauantaina kotona siihen aikaan (ellen ole iltavuorossa, onneksi harvoin olen). Samalla voi vaikka lukea tai olla vain.
Keinun alle pitäisi vaihtaa pidempi matto.

Nyt te varmaan ihmettelette noita korivaunuissa olevia pehmoja? No, löysin ne vintiltä ja ne pitäisi viedä vanhemmalle tytölle. Siinä on Pipi-nalle ja Viki :) Pipi-nalle on ostettu joskus, kun tyttöä piti lähteä viemään lääkäriin (hänen ollessaan ihan pieni) ja se kulki aina lääkärireissuilla mukana. Viki taas on tytön mummin ja ukin entinen koira. Heillä oli oikeasti Siperian husky, jonka nimi oli Viki :)
Ihania muistoja tytölle :) (onhan miullakin lapsena saatu Susanna-nalle tallessa :) )
Tässä sitten samalla keksin uuden säilyttimen liimoille ja maaleille.
Tuo puulaatikko, olikohan se viinilaatikko? Taisi olla. En mie muista, mistä sen sain. Pitäisi taas penkoa vanhoja postauksia.... Sen saatte etsiä ihan itse, jos jää vaivaamaan :)
Ohhoh, puoli tuntia mennyt jo tämän kirjoittamiseen. Makkarin muutoksen ja esittelyn jätän toiseen kertaan.
Nyt täytyy käydä tekemään jotain muuta. Tietäis vaan, mitä.
Nähdään taas!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Päivyri

Katselin tässä eräänä päivänä Jennibellien videota, jossa hän teki kirppislöydön kalenterin kansista itselleen matkapakkausta Art journaliin. Miulla pälkähti päähän, että vintillä on sellaiset kannet. Kaksi kertaa saman päivän aikana kävin penkomassa vinttiä. Ja voin sanoa, ettei se ole mikään helppo homma, etsiä neulaa heinäsuovasta. Vintti on koko talon kokoinen ja melkosen täynnä tavaraa. Mie muistin sen verran, että ne kannet on olleet pahvilaatikossa. Ja laatikostahan ne löytyivät, kun aikani pengoin (enimmäkseen siellä on jätesäkkejä ja muovikasseja). En mie semmoista matkapakkausta tarvi, kun en mie missään käy. Mutta ajattelin tehdä päivyrin ilman kalenteria töihin. Muutama päivä siihen meni, kun leikkasin viivotettuja papereita ja välilehtiä sekä reijitin niitä muiden hommien lomassa.
Kansien välissä oli muuten vuoden 2002 kalenteri sisällä :) Ja työvuoroja niiltä ajoilta, sekä ennustajan  kirjoituksia irrallisella paperilla. Pääsin nimittäin tuolloin synttärilahjaksi ennustajalle :)
Kansille en tee mitään, vaikka mies sanoi, että pitäisi nekin tuunata.
Sisäkansi:


Laitoin nauhan päähän kristallin meidän kruunusta, että voi laittaa ns. kirjanmerkiksi.
Noita papereita viivotin ison pinon. Tuohon voi laittaa päivän työt, ajat ja kilometrit.
Jokainen välilehti on erilainen. Osaa papereista oli jäljellä vain sen verran, että riitti yhdeksi välilehdeksi, osaa en ollut vielä käyttänyt mihinkään.
 Ylärivin keskimmäistä paperia kamera ei suostunut tarkentamaan, ei sitten millään. Olikohan liian vilkasta sille. Valkoisella pohjalla tummanpunaisia pikkupilkkuja.


Välilehdet on oikeastaan kartonkia. Kestävät paremmin käytössä. Noihin ulokkeisiin vai miksi niitä sanotaan (esim. tuo wyzåäö) laitoin teippiä molemmin puolin suojaksi ja vahvikkeeksi.

Taas se nähtiin. Mitään ei kannata heittää pois, kun ei koskaan tiedä, milloin sitä tarvitsee. Jep. Mie en heitä tästä lähin mitään menemään. Yhden rahapussin heitin tuossa keväällä ja nyt olisin halunnut sen ottaa käyttöön. Ainakaan en sitä mistään löytänyt, vaikka monta kertaa olen etsinyt.

Keittiön ovet on nyt maalattu. Mieshän se maalasi ne enimmäkseen. Mie maalasin vain pari ja työpöytien reunukset. Tein näitä muita kotihommia samaan aikaan (siis ihan oikeita kotihommia, eikä vain askarteluja :) )
Kuvia luvassa huomenna tai ylihuomenna, kunhan ovet saadaan paikoilleen, kaaos hallintaan ja siivous pois alta. Pakko on siivota ennen töiden alkua, on se jotenkin mukavampi mennä töihin, kun on kotona siistiä ja puhtaita mattoja ei viitsi laittaa likaisille lattioille.
Nyt mie ryystän kahvia ja lähden kurkkimaan blogeja, moikka!