Onpas ollut kiireinen viikko. En ole ehtinyt tätäkään päivittämään, kun työt taas alkoivat. Yritän nyt kuitenkin ainakin kerran viikossa ehtiä päivittämään, jos en useammin ehdi.
Mie en ole sisustusliikkeissä käynyt piiitkiin aikoihin. Niin pitkiin, etten edes muista, milloin viimeksi. Paitsi toissailtana töiden jälkeen läksin kaveriksi, kun pyydettiin. Olin jo melkein varma, etten sieltä mitään löydä, mutta.... askartelija löytää tarvikkeita näköjään mistä vaan :)
En siis osaa enää ostaa mitään sisustustavaroita. Paitsi kahden vaiheilla olin, että ostanko yhden huonetuoksun, joka oli ihanan raikas (luulin kyllä sitä hajuvedeksi, kunnes myyjä sanoi, että se on huonetuoksu). Mie olen kyllä niin pihalla sisustujutuista, ettei ole tosikaan :)
Löysin siis:
Kuten näette, suklaat on jo syöty... Mutta kääreestä piti ottaa kuva (tämä kuva on jo tulostettu Smash bookia varten), oli Belgialaista suklaata, jossa suolattua ja karamellisoitua hasselpähkinää tai jotain sellaista. Pienemmässä peltirasiassa on mansikkakarkkeja ja isommassa tarroja ja teippiä. Teippi taisi olla Riviera maison tai jotain. Rasiat on kyllä ihanat.
Mitäs tänne muuta? Pitää ihan miettiä. Ei oikeastaan muuta, tänään on vapaapäivä ja seuraava on sitten ensi viikolla. Joten kiirettä pitää jatkossakin.
Laitan tähän nyt vielä kuvia asioista, joita olen tehnyt. Instagramissa nämä ovatkin jo näkyneet.
Viimeisin Mandala:
Tänään tehty sivu Journal 52: The road less traveled.
Tässä sivussa olen käyttänyt lehtikuvaa, jonka siirsin paperille niin, että sivelin ensin Mod podgea, länttäsin kuvan päälle siirrettävä kuva paperia vasten ja annoin kuivua. Kun se oli kuiva, kastelin sienellä ja hankasin sormella lehtikuvaa ja siirrettävä kuva oli siirtynyt paperille. Sivu tehty sitten sen ympärille. Ja kuva aika huono, kun otin kännykällä.
Tämä sivu kertoo valinnasta, jonka tein (muistaakseni 2 vuotta sitten liittyen työelämään).
Värityskirjoja värittelen silloin, kun ei jaksa tai ehdi tehdä mitään muuta. Siis piirtelyjä tai art journalia. Värittämisessä mieli tyhjenee ja stressi hellittää. Ei sillä, että miulla vielä mitään stressiä olisi, vastahan mie olin lomalla :)
Mutta pää on hyvä tyhjentää aina silloin tällöin, vaikkei stressiä olisikaan.
Luin mie lomalla kaksi kirjaakin. En ole lukenutkaan moneen vuoteen, ainakaan kahteen.
Nämä molemmat kirjailijat ovat miun lemppareita muiden lemppareiden joukossa. Ostin kirppikseltä molemmat ja halvalla lähti. Antikvariaatissa Kingin kirjat maksaa vitosesta ylöspäin, tämän sain 2 €: lla ja oli hyvä kirja.
Eiköhän tuossa taas tarinaa tullut viikon edestä? Taidan siirtyä hellan ääreen ja käydä tekemään jauhelihakastiketta ja spagettia, eli ruokaa :)
Nasulta ja Jullelta terveisiä kaikille!
P.S: Julle on ihan pelihullu nykyään :) Joka ilta pitää pelata ja se tulee jopa pyytämään tablettia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lukeminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. heinäkuuta 2015
torstai 29. joulukuuta 2011
Sitä sun tätä
Huhhuh, meinasin jo säikähtää! En meinannut päästä tänne ollenkaan, mutta onneksi se olikin vain käpslokki, mikä oli päällä :)
Eilen käytiin miehen kanssa törsäämässä lahjakortti, jonka sain K&K sisustuskauppaan. Voi että, se oli vaikeaa! Ennen, kun se kauppa oli pienempi, oli helpompi valita, kun ei ollut niin paljon tavaraa. Nyt se oli tuplattu ja sitä ihanaa tavaraa oli niiiin paljon...
Mie kiersin, kiersin ja kiersin ja katselin ja haaveilin, enkä osannut päättää. Yritin miettiä, mitä olen jo kauan halunnut. Ensimmäisenä tuli mieleen kattoroikotin, joka meillä oli itse tehty korttitelineestä ja irtokoukuista = huono. Olihan siellä niitä, kolme erilaista ja kaksi niistä olisi maksanut sen lahjakortin verran ja ylikin. Mie tykkään siitä, että saa enemmän tavaraa samaan hintaan eli edullisesti. Ostettiin sitten se halvin.
Väri ei vain oikein miellytä, joten kesällä spreijataan mustaksi ketjuineen päivineen. Ja ketjut laitetaan sitten paremmin. Mutta nyt se ainakin on aito ja oikea, eikä itse rakenneltu.
Toinen asia, mitä olen kauan halunnut, on lautasteline.
Mutta eipähän tullut mieleen, että meidän lautaset on liian pieniä tuohon. Täytynee tuunailla esim. rautalangalla. Ainoastaan nuo sinikukkaiset pysyvät siinä, eikä ole oikein esteettisesti silmiä hivelevää laittaa lautaset noin. Sitäpaitsi, toivoin saavani vanhat arabialaiset nätisti näkyville.
No, onhan siinä nuo harmaat arabialaiset, mutta ne muutkin olisi kiva laittaa esille, eikä hautoa kaapissa.
Kolmas asia oli joku uusi säilytyssysteemi ruokapöydälle suola- ja pippurisirottimille.
Elämäni ensimmäinen Riviera Maison :) Mies vaan ihmetteli, miten kalliita merkkituotteet on. Niinhän ne on vaatteissa ja muissakin tavaroissa. Onhan tuo kyllä tukevampi kuin joku rimpularottinkitavara.
Hmmm...maustepurkeille täytyy tehdä myös jotain...
Kyllä mie noista tykkään kaikista ostoksista, mutta pientä fiksausta vaatii nuo kaksi ensimmäistä.
Ja kun sitten laitettiin ostokset paikalleen, yksi asia johti toiseen:
Entinen kattoroikotin on nyt siellä, missä pitääkin. Eli seinällä. Koristeita täytyy vielä mietiskellä ajan kanssa.
Ja kun nyt kerran porakone oli esillä, saatiin pari lamppuakin laitettua paikoilleen seinälle ja muuta pientä, mitkä oli odottaneet laittoa jo jonkin aikaa :)
Mies sanoi, että tehtiin viikon hommat tunnissa :) Tehokasta ajankäyttöä.
Käytiin me siellä Sumassakin vaihtamassa kirjoja:
Ja parilla kirpputorilla:
Kirppiskierroksen saldo oli aika huono. Yksi Pekka-lautanen, pari lehteä ja askarteluihin nuottivihko. Yhdet kynttilänjalat oli, mutta meille tuli joku viestintäkatkos. Mies kysyi, otetaanko ne ja mie vastasin, joo. Silti niitä ei sitten otettu. Myöhemmin kirjaa lukiessa yhtäkkiä paukahti mieleen, että missäs ne kynttilänjalat on. Mies sanoi, ettei ollut kuullut sitä miun joota. Enkä mie enää muistanut sekunnin päästä koko asiaa.
Että semmottista.
Miun pitäisi ruveta askartelemaan. Ainakin kirjanmerkki pitäisi tehdä. Kun on monta kirjaa kesken, tarvitsee monta kirjanmerkkiäkin. Nyt on Kingin Christinen välissä joku paperinpalanen :)
No joo, taidan lähteä kahvin juontiin ja syödäkin pitäisi. Jotain muuta kuin suklaata, yäk. Eilen oli kyllä ihan sokerikrapula kauhean suklaan mättämisen jälkeen ja silti vetelin lisää vaan niin, että meinasi tulla ylös ja ulos. Huh, en olisi uskonut, että mie voisin syödä suklaata liikaa :)
Nähdään taas!
Ainiin, sitähän miun piti kysyä, että onko tätä kaunokirjoitusfonttia helppo lukea? Vai haluatteko, että vaihdan jonkun muun?

perjantai 16. syyskuuta 2011
En keksi mitään otsikkoa :)
Eilen illalla nukkumaan käydessä keksin yhtäkkiä tekemistä tälle päivälle (kun ei millään viitsisi keitellä mehuja...)
Hyvä, etten innoissani miestäkin ruvennut tönimään hereille moisen oivalluksen takia. Päätin sittenkin odottaa aamuun.
Täällä on yksi tosi hyvä antikvariaatti Suma, jossa ollaan käyty parinkymmenen vuoden sisällä monen monta kertaa. Viime vuosina se on jäänyt vähän unholaan ja illalla muistin sen taas. Alkuun kävimme viemässä kirjoja, pelejä ja videofilmejä ja saatiin siitä rahaa, kun rahat oli siihen aikaan tiukalla. Myöhemmin veimme niitä saadaksemme vaihdossa parempia tilalle.
Nyt miulle oli kertynyt kirjakerhosta tulleita kirjoja, joita en ollut muistanut peruuttaa tai en viitsinyt palauttaa ja joita en koskaan ollut lukenut, eikä edes kiinnostanut. Keräsin niitä pinon ja toimme toisen pinon tilalle:
Robin Cookin olen joskus lainannut kirjastosta, Anni Polvat on tosi hauskoja ja rentouttavia, Catherine Cookson-kokoelma karttui kahdella (aika hyvin muistin, ettei miulla noita ole), Stephen Kingin kaikkien aikojen paras kirja, klassikko, jonka olen lukenut 20 vuotta sitten. Ja Beck on aina Beck :)
Nyt riittää iltalukemista/unilääkettä pitkäksi aikaa :)
Samalla kävimme City Marketissa halvan kahvin perässä. Ostin samalla myös kasvojen pesuaineen, jonka unohdin eilen Robbarista ostaa, kuten myös kuivashampoota. Täytyy taas ruveta harventamaan hiusten pesua tai kohta saan pestä aamuin illoin, niin kovin ne rasvoittuvat. Cittarissa ei ollut sitä kuivashampoota, jota normaalisti käytän, muttei viitsitty enää Robbariin lähteä. Toivottavasti tämä on yhtä hyvää.
Ostettiin myös tuo 101 ideaa. Unohdin senkin, että se ilmestyi jo eilen. Mie ajattelin, että kyllähän mie sen muistan, kun se on tilipäivä. Vaan enpäs muistanutkaan.
Edelliseen postaukseen viitaten, kissoista vielä. Meillä ei voi kissojen vesiastiaa pitää lattialla ollenkaan, koska ne käyvät leikkimään veden kanssa ja lattiat lainehtii. Jostain syystä tiskipöydällä oleva kippo saa olla ihan rauhassa ja käyvät nätisti juomassa siitä.
Mehut on nyt kiehumassa pikkuhiljaa ja mie voin tässä samalla lueskella uutta lehteä.
Ja tehdä näitä, plääh...
Ei tarvi miettiä, mitä tekisi. Toisin kuin mies, joka pyörii kuin pieru Saharassa, kun ei keksi mitään tekemistä :)
No, mukavaa viikonloppua teille! Saatan mie vielä viikonlopun aikana palailla tänne. Niin että ainakin mukavaa perjantaita :)
Hyvä, etten innoissani miestäkin ruvennut tönimään hereille moisen oivalluksen takia. Päätin sittenkin odottaa aamuun.
Täällä on yksi tosi hyvä antikvariaatti Suma, jossa ollaan käyty parinkymmenen vuoden sisällä monen monta kertaa. Viime vuosina se on jäänyt vähän unholaan ja illalla muistin sen taas. Alkuun kävimme viemässä kirjoja, pelejä ja videofilmejä ja saatiin siitä rahaa, kun rahat oli siihen aikaan tiukalla. Myöhemmin veimme niitä saadaksemme vaihdossa parempia tilalle.
Nyt miulle oli kertynyt kirjakerhosta tulleita kirjoja, joita en ollut muistanut peruuttaa tai en viitsinyt palauttaa ja joita en koskaan ollut lukenut, eikä edes kiinnostanut. Keräsin niitä pinon ja toimme toisen pinon tilalle:
Robin Cookin olen joskus lainannut kirjastosta, Anni Polvat on tosi hauskoja ja rentouttavia, Catherine Cookson-kokoelma karttui kahdella (aika hyvin muistin, ettei miulla noita ole), Stephen Kingin kaikkien aikojen paras kirja, klassikko, jonka olen lukenut 20 vuotta sitten. Ja Beck on aina Beck :)
Nyt riittää iltalukemista/unilääkettä pitkäksi aikaa :)
Samalla kävimme City Marketissa halvan kahvin perässä. Ostin samalla myös kasvojen pesuaineen, jonka unohdin eilen Robbarista ostaa, kuten myös kuivashampoota. Täytyy taas ruveta harventamaan hiusten pesua tai kohta saan pestä aamuin illoin, niin kovin ne rasvoittuvat. Cittarissa ei ollut sitä kuivashampoota, jota normaalisti käytän, muttei viitsitty enää Robbariin lähteä. Toivottavasti tämä on yhtä hyvää.
Mehut on nyt kiehumassa pikkuhiljaa ja mie voin tässä samalla lueskella uutta lehteä.
Ja tehdä näitä, plääh...
Ei tarvi miettiä, mitä tekisi. Toisin kuin mies, joka pyörii kuin pieru Saharassa, kun ei keksi mitään tekemistä :)
No, mukavaa viikonloppua teille! Saatan mie vielä viikonlopun aikana palailla tänne. Niin että ainakin mukavaa perjantaita :)
keskiviikko 31. elokuuta 2011
Mm. kirjoja...
Kirjat on miulle tärkeitä, ovat olleet aina. Keräilen mm. Catherine Cooksonia, Sidney Sheldonia, Robin Cookia, Mary Higgins Clarkia...
Välillä ne ovat olleet vitriinissä sullottuina päällekkäin ja vierekkäin. Viimeksi olivat vaatehuoneessa muutamalla hyllyllä sikinsokin niin, etten edes tiennyt, mitä kirjoja sieltä löytyy.
Jonkin aikaa olen mietiskellyt, että haluaisin ne näkyviin siististi, siisteihin riveihin. Ja eräänä päivänä keksin. Poistan yhdestä romukaapista ovet ja eilen illalla sen sitten tein.
Mies maalasi kaapin kerran valkoiseksi, mutta jätti sisukset maalaamatta :)
Nyt sekin homma olisi edessä joku päivä.
Ei tässä kaikki kirjat ole, vaan täällä on loput:
Paitsi käsityökirjat on vielä parissa eri paikassa :)
Mutta mikä parasta, tyhjää tilaakin löytyy vielä. Ei kun kirjoja hommaamaan....
Nyt onkin helppo tutkiskella, mitä tuolta löytyy. Mie nimittäin aloin lukemaan noita uudestaan :)
Muutaman olen jo lukenut ja ihan kuin en koskaan olisi lukenutkaan.... No, jos luin viimeksi esim. 90-luvun alkupuolella yhden kerran jonkun, eihän sitä enää muista :) Oikeastaan aika halpa harrastus :)
Ylempi kaappi oli ennen tälläinen:
Siis tuo kuikelo tuossa välissä :)
Kaappi ei itsessään ole mikään romu, vaan sisältö oli. Jokainen hylly tupaten täynnä jonninjoutavaa roinaa. Kolme kassillista lähti muualle säilytykseen ja kaksi kassillista roskiin.... Ei uskoisi mokomasta ruipelokaapista, että niin paljon tavaraa vetää sisäänsä. Ja käyttökelpoista oli varmaan yksi kassillinen, joille täytyy yrittää keksiä uusi paikka.

*****
Täytynee nyt kertoa joitain asioita, joista on tullut kyselyitä tai jotka teitä varmasti muuten (ehkä) kiinnostaa.
Ensinnäkin naapurit. Eivät ole meille enää huudelleet mitään, mutta tappelevat keskenään harvase viikonloppu. Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Joopa joo.
Toiseksi auto. Se on nyt kunnossa, tytön poikakaveri korjasi sen ja eilen oli katsastus. Läpi meni, että suhahti.
Kolmanneksi, mikäköhän se kolmas oli? Ainiin, se kiikkutuoli. Mies siirsi jalaksia taaksepäin, pikkasen vähemmän menee selälleen. Mutta mie keksin, että jos selän taakse laittaa tyynyn, siinä pystyy kiikkumaan ihan hyvin. Ei tarvi luopua siitä.
Neljänneksi, lääkelaskuja olen harjoitellut tasan yhden kerran. Tuli kirjakin ja kaikkea. Pitäisi ja pitäisi...
Siinähän niitä nyt tässä vaiheessa.
Huomenna olisi ollut iltavuoro, mutta työkaveri kysyi, haluaisinko vaihtaa aamuun. Ai haluanko??? Tottamaar :)
Näkyillään taas :)
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Kirjastokeikkaa pukkasi taasen
Kiitos voimasanoistanne edelliseen postaukseen :) Iskä kertoi, että äiti oli piristynyt sairaalassa, lisähappea saatuaan. No, tätä tämä tulee olemaan jatkossa, sairaalassa, kotona, sairaalassa...
Tänään meinasin viettää lököpäivän, etten olisi pukenut päällekään. Olisin vain löhöillyt ja lukenut, tehnyt käsitöitä ym.
Mutta kirjastoon oli pakko lähteä, olin varannut yhden kirjan ja se piti tänään viimeistään hakea. Ja ruoka on tehtävä, pyykit pestävä, äitiä käytävä katsomassa.... pidän huomenna lököpäivän ja teen tänään kaikki rästit pois kahden päivän ruokineen :)
Ja tämä on se kirja, jonka takia lepäämiset siirtyy huomiseen:
Lisäksi löysin inspiraatioita käsitöihin:
Sekä sisustamiseen:
Kauniita kirjoja, toivottavasti ovat myös hyviä :)
Todella vaikea on löytää kunnollisia pitsinvirkkauskirjoja. Tuntuu, että kaikki on ruutuvirkkausta, josta en tykkää yhtään. Se on koko ajan samaa ja tuntuu, että työ ei edisty yhtään. Miusta on ihana virkata pyöreitä pitsiliinoja, joissa on sata kertaa enemmän haastetta kuin ruutuvirkkauksessa. Jep, mie suorastaan rakastan nykyään pitsin virkkausta =) oonkohan mie tulossa vanhaksi? Ei puutu kuin keinutuoli, jossa niitä virkata (keinutuolista olen haaveillutkin jo monta vuotta).
Tuosta Anu Harkin kirjasta toivon, että se on parempi kuin se tuunauskirja. Siinä ei ollut mitään uutta ja inspiraatiota antavaa. Noihin muihin luotan, että saan niistä jotain irti :)
Ja hyvistä luettavista kirjoista saa antaa vinkkejä! Ja hyvistä kirjailijoista, alkaa omat suosikit olla luettu.
Tuo Oman elämän puikoissa tuli vastaan jossain blogissa ja heti varasin, kun näin.

perjantai 30. heinäkuuta 2010
Kaikenlaista
Viime yönä tuli se ukonilma tännekin, vihdoinkin. Mutta aika lievänä, kun lukee uutisia esim. Savonlinnasta, siellä se on riehunut oikein kunnolla. Meillä salamoi ja jyrisi ihan päälläkin, mutta oli aika kesy. Yöllä istuimme tytön kanssa piharappusilla kuunnellen ja katsellen, mieskin ilmestyi loppumetreillä katselemaan. Silloin ukonilma alkoi jo olla ohi tunnin jyristeltyään. Mutta yöunet jäivät aika vähiin, kun heräsin seitsemältä miehen kellon soittoon. Vaikka olisin saanut nukkua muuten pitkään, onhan nyt vapaapäivä.
Tytön kanssa lähdettiin asioita hoitelemaan ja pari tuntia siihen vierähtikin aamusta. Käytiin mm. kirjastossa. Tällä kertaa löytyi mukavia käsityökirjoja, lukuromaaneita ei oikein meinannut löytyä. Jotain kuitenkin:
* Virkattuja pitsiliinoja
* Anu Harkki: Viritetty
* Eva-Marie Wilken: Upeaa rojua
* Mary Olki: Uusia ja vanhoja virkkuupitsejä
* Elsa Rapeli: Virkattuja pikkuliinoja
* Harold Robbins: Salaisuus (ihan tuntematon kirjailija miulle, kokeillaan)
* Ruth Rendell: Susi ja teurastaja
* Michael Collins: Kadotetut sielut (en ainakaan muista lukeneeni yhtäkään hänen kirjaansa)
* Judith Lennox: Jäljet rantahiekassa
* Catherine Cookson: Yötaivas ja sarastus
Lupasin teille myös esitellä valaisimen, jonka ostimme Kodin1:stä. Makkarissa sänky piti kääntää toiselle seinälle, kun ei nukuttanut kaapin välikössä ja valaisin siirtyi samalla olkkarin seinälle. Sopii sinnekin:
Pihallakin pyörähdin ottamassa pari kuvaa.
Näitä sipuleita laitoin aikoinaan maahan viisi. Joka vuosi on jännittävä seurata, kuinka monta maasta nousee. Tänä vuonna tuli vain yksi. Tai tavallaan kaksi: yhdessä varressa kaksi kukkaa.
Ja kuunliljan kukatkin ovat kauniita mielestäni, vaikka niin ovat kyllä lehdetkin.
Loppupäivän suunnitelmia:
- pyykkien pesua ja kaappiin laittoa
- päiväunet tai -levot
- ruuanlaittoa: porsaan ulkofilepihvit kerman kanssa uuniin, uusia perunoita ja raikasta salaattia kermaviilikastikkeella
- lepoa
Huomenna täytyy mennä tekemään aamuvuoro ja täytyy yrittää levätä kunnolla, että jaksaa. Teemme nimittäin kahdestaan kolmen ihmisen työt. Sunnuntaina on taas vapaapäivä, vähän hassusti menee, mutta johtuu niistä sairaslomista, jouduin siirtämään huomisen vapaan ylihuomiseksi. Kohta, neljän viikon päästä miulla on loppukesän viikon loma :) Vai joko se on syksyloma?
Nyt hommiin, että pääsee lepäämään.
Pitäkee hauskaa!

keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Uusi huivi
Se on viikko jo puolessa ja nyt vasta kerkiän blogini ääreen kunnolla. Kaksi päivää olen ollut töissä ja töiden jälkeen vielä äitin ja iskän luona auttelemassa, tänään on ollut vapaapäivä. Samalla kiitän kommenteista, vaikken ole kerinnyt vastailemaan. Enkä ole oikein ehtinyt kenenkään blogejakaan kommentoimaan, juuri ja juuri olen ehtinyt selailemaan syötteenlukijan päivityksiä ja myöhään illalla vähän neulomaan. Kiirettä pittää.
Äsken sain uuden Puro-huivin valmiiksi entisen tilalle. 3 kerää meni, väri on Revontulet. Vanhalla tutulla Moda-lehdestä löydetyllä Tunturineuleella tein.
Pituutta en mitannut, mutta sopiva tuli ja hieman kapeampi kuin entinen.
Tänään kävimme vielä yhden kerän Revontulia ostamassa Robin Hoodista (montaa ei jäänyt jäljelle), kun miulla on pari pientä suunnitelmaa vielä ja siihen riittää yksi kerä. Mutta siitä sitten enemmän, kun tulee valmista.
Ensi viikolla pitäisi ehtiä joku päivä käymään kirjastossakin. Alkaa lukemiset olla vähissä, tällä hetkellä luen Kate Jacobs, Pieni lankakauppa - kirjaa, jonka vanhempi likka sai joululahjaksi. Sen jälkeen ei olekaan mitään omia luettavia. Stephen Kingin Talismaanin sain luettua muutama ilta sitten, oli se ihan hyvä. Vähän liikaa pitkitetty kylläkin, loppusivut piti lukea vähän pikaluvulla, kun monta sivua jauhoi samaa asiaa. Mutta nyt muihin hommiin. Mukavaa Keskiviikkoa :)

keskiviikko 19. elokuuta 2009
Neulontaa pitkästä aikaa ja muutakin
Kirjasto:
Eilen kävin jälleen kirjastossa ja löysin tällä kertaa neljä kirjaa:
Åsa Larsson: Sudentaival. Tykkäsin Larssonista, kun edellisellä kirjastoreissulla löysin hänen kirjoittamansa kirjan.
Minette Walters: Mielen häiriöitä. Olen joskus lukenut jotain ja muistaakseni oli hyvä.
Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa. Olen tykännyt kaikista Kinsellan kirjoista, jotka olen lukenut.
Marian Keyes: Hurmaava mies. Pakko lukea kaikki Keyesit, mitä vastaan tulee.
Kohta pitää ruveta etsimään uusia kirjailijoita, tietäisi vaan ketkä/mitkä on hyviä.
Neulonta:
Sain nuoremman tytön topinkin valmiiksi eilen.
Ohje Novita, Syksy 09. Lanka jälleen Puro, Iltanuotio tällä kertaa. Koko S, xs ois riittänyt. Kolmisen kerää meni, eikä yhtäkään solmua tullut vastaan. Joillain on vissiin ollut huono onni tämän langan kanssa ja ollut liikaakin solmuja.
Likka suostui kuvaan, mutta sanoi, ettei jaksa panostaa =) Heräsi päikkäreiltä ja joutui heti poseeraamaan :)
Ostoksia: (taas)
Äidin kanssa kävimme Pietarilaisilla markkinoilla Linnoituksessa aamusta. En kuitenkaan löytänyt sieltä mitään ostettavaa ja läksimme Majurskaan kahville. Siellä keksimme, että lähdemme City Marketiin. Matkalla kävimme ensin Etolassa, jossa oli kaikkea kivaa. Ostin ukolle ja miulle mukit ja makeutusaineelle kipon sekä itselleni kameran johdolle ym. tuikitarpeelliselle tilpehöörille pienen söpön vaaleanpunaisen laatikon:
Kissat:
Aamupäivästä kävimme kissojen kanssa ulkoilemassa hihnassa. Ja kävi köpelösti, kumpikin otti spurtin ja pannat aukesivat ja kissat karkasivat. Eivät ne kauas kerinneet tai uskaltaneet. Julia juoksi ovelle ja Nasu rappujen eteen. Ei muu auttanut kuin viedä kissat sisään ja lähteä ostamaan eläinkaupasta uudet pannat. Nyt on Nasulla niittipanta ja Julialla blingblingiä =) Ja niiden kanssa olikin kiva sitten ulkoilla :) Kuvan laatu erittäin huono, kun aurinko paistoi niin kirkkaasti.
Puolustuspuhe:
Kissoja on pakko ulkoiluttaa narussa, koska naapureilla on melkein kaikilla koiria ja Eetu sai aikoinaan turpiinsa monta kertaa ja muutaman kerran piti käyttää ihan eläinlääkärillä asti.
Ja luultavasti se myrkytettiin, ehkä vahingossa, ehkä tahallaan. Emme saa koskaan tietää. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät kissoista tykkää, joten emme laske nyt näitä tyttöjä vapaana minnekään, minne ne eivät kuulu.
Meillä oli joskus aikoinaan parisenkymmentä vuotta sitten naapurissa eräs mies, jonka harrastuksena oli ampua kaikki pihalleen tulevat kissat. Onneksi meillä ei silloin ollut kissaa...
Että kaikenlaisia kaheleita sitä maa päällään kantaa.
Eilen kävin jälleen kirjastossa ja löysin tällä kertaa neljä kirjaa:
Åsa Larsson: Sudentaival. Tykkäsin Larssonista, kun edellisellä kirjastoreissulla löysin hänen kirjoittamansa kirjan.
Minette Walters: Mielen häiriöitä. Olen joskus lukenut jotain ja muistaakseni oli hyvä.
Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa. Olen tykännyt kaikista Kinsellan kirjoista, jotka olen lukenut.
Marian Keyes: Hurmaava mies. Pakko lukea kaikki Keyesit, mitä vastaan tulee.
Kohta pitää ruveta etsimään uusia kirjailijoita, tietäisi vaan ketkä/mitkä on hyviä.
Neulonta:
Sain nuoremman tytön topinkin valmiiksi eilen.
Ohje Novita, Syksy 09. Lanka jälleen Puro, Iltanuotio tällä kertaa. Koko S, xs ois riittänyt. Kolmisen kerää meni, eikä yhtäkään solmua tullut vastaan. Joillain on vissiin ollut huono onni tämän langan kanssa ja ollut liikaakin solmuja.
Likka suostui kuvaan, mutta sanoi, ettei jaksa panostaa =) Heräsi päikkäreiltä ja joutui heti poseeraamaan :)

Ostoksia: (taas)Äidin kanssa kävimme Pietarilaisilla markkinoilla Linnoituksessa aamusta. En kuitenkaan löytänyt sieltä mitään ostettavaa ja läksimme Majurskaan kahville. Siellä keksimme, että lähdemme City Marketiin. Matkalla kävimme ensin Etolassa, jossa oli kaikkea kivaa. Ostin ukolle ja miulle mukit ja makeutusaineelle kipon sekä itselleni kameran johdolle ym. tuikitarpeelliselle tilpehöörille pienen söpön vaaleanpunaisen laatikon:

Kissat:Aamupäivästä kävimme kissojen kanssa ulkoilemassa hihnassa. Ja kävi köpelösti, kumpikin otti spurtin ja pannat aukesivat ja kissat karkasivat. Eivät ne kauas kerinneet tai uskaltaneet. Julia juoksi ovelle ja Nasu rappujen eteen. Ei muu auttanut kuin viedä kissat sisään ja lähteä ostamaan eläinkaupasta uudet pannat. Nyt on Nasulla niittipanta ja Julialla blingblingiä =) Ja niiden kanssa olikin kiva sitten ulkoilla :) Kuvan laatu erittäin huono, kun aurinko paistoi niin kirkkaasti.
Puolustuspuhe:Kissoja on pakko ulkoiluttaa narussa, koska naapureilla on melkein kaikilla koiria ja Eetu sai aikoinaan turpiinsa monta kertaa ja muutaman kerran piti käyttää ihan eläinlääkärillä asti.
Ja luultavasti se myrkytettiin, ehkä vahingossa, ehkä tahallaan. Emme saa koskaan tietää. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät kissoista tykkää, joten emme laske nyt näitä tyttöjä vapaana minnekään, minne ne eivät kuulu.
Meillä oli joskus aikoinaan parisenkymmentä vuotta sitten naapurissa eräs mies, jonka harrastuksena oli ampua kaikki pihalleen tulevat kissat. Onneksi meillä ei silloin ollut kissaa...
Että kaikenlaisia kaheleita sitä maa päällään kantaa.
tiistai 4. elokuuta 2009
Toinen lomapäivä :)
Pakko oli nyt tulla kertomaan ja laittamaan muistiin itselle, että luin äsken parhaimman kirjan ikinä! Eilen aamulla aloitin ja luin melkein koko ajan, mitä nyt välillä tein kotitöitä ja vaihdoin verhot, liinat ja päälliset... Ainiin, se kirja.
Se on Marian Keyes, Rachelin loma.
Se kertoo narkomaanista, joka ei tiedä olevansa narkomaani. Tai ei ainakaan tunnusta. Rachel asuu New Yorkissa, mutta on kotoisin Irlannista. Hän yrittää selvitä pinnallisessa New Yorkissa ja käyttää kaikkia mahdollisia aineita, huumeita, viinaa ja lääkkeitä sekaisin. Kunnes ottaa yliannostuksen ja hänet hommataan katkaisuun Irlantiin. Kirja kertoo hänen irtautumisestaan huumeista ja juhlimisesta sekä katkaisuajalta, että sen jälkeen. Välillä se kertoo takautuvana tapahtumia New Yorkin ajoilta.
Kirja on kirjoitettu aivan kuin Rachel olisi oikeasti olemassa ja kertoisi tarinaansa. Marian Keyes on mielettömän hyvä kirjailija, onneksi miulla on toinenkin hänen kirjansa odottamassa yöpöydän laatikossa :) Hän kirjoittaa raikkaasti ja hauskasti, mukaansatempaavasti. Suosittelen kirjaa ehdottoman lämpimästi kaikille. Sanat eivät riitä kertomaan, miten hyvä tämä oli!
Voinhan mie tässä nyt vähän vilauttaa, mitä eilen touhusin lukemisen lomassa. Ihme, että sain mitään aikaan! No, oonhan mie kaksi päivää aamusta iltaan pessyt pyykkiäkin, silittänyt, mankeloinut ja tosiaan vaihdoin olkkariin ja keittiöön verhot, sekä tyynynpäälliset, liinat ja tuolin sekä sohvan päälliset. Nyt meillä on sinistä, että jaksan talvella katsella taas vaaleanpunaista :)
Vaaleanpunainen on ihana väri, mutta kyllästyyhän sitä ja vaihtelu välillä virkistää.
Huomenna olisi tarkoitus, tai siis lähden pesemään mattoja. Äsken kävin lajittelemassa niitä autotallissa. Joku päivä pitäisi tehdä puhtaille matoille tilaa vaatehuoneeseen ja viskata sellaiset, joita en käytä, vintille tilaa viemästä.
Mutta nyt lähden karkin syöntiin =)
Se on Marian Keyes, Rachelin loma.
Se kertoo narkomaanista, joka ei tiedä olevansa narkomaani. Tai ei ainakaan tunnusta. Rachel asuu New Yorkissa, mutta on kotoisin Irlannista. Hän yrittää selvitä pinnallisessa New Yorkissa ja käyttää kaikkia mahdollisia aineita, huumeita, viinaa ja lääkkeitä sekaisin. Kunnes ottaa yliannostuksen ja hänet hommataan katkaisuun Irlantiin. Kirja kertoo hänen irtautumisestaan huumeista ja juhlimisesta sekä katkaisuajalta, että sen jälkeen. Välillä se kertoo takautuvana tapahtumia New Yorkin ajoilta.Kirja on kirjoitettu aivan kuin Rachel olisi oikeasti olemassa ja kertoisi tarinaansa. Marian Keyes on mielettömän hyvä kirjailija, onneksi miulla on toinenkin hänen kirjansa odottamassa yöpöydän laatikossa :) Hän kirjoittaa raikkaasti ja hauskasti, mukaansatempaavasti. Suosittelen kirjaa ehdottoman lämpimästi kaikille. Sanat eivät riitä kertomaan, miten hyvä tämä oli!
Voinhan mie tässä nyt vähän vilauttaa, mitä eilen touhusin lukemisen lomassa. Ihme, että sain mitään aikaan! No, oonhan mie kaksi päivää aamusta iltaan pessyt pyykkiäkin, silittänyt, mankeloinut ja tosiaan vaihdoin olkkariin ja keittiöön verhot, sekä tyynynpäälliset, liinat ja tuolin sekä sohvan päälliset. Nyt meillä on sinistä, että jaksan talvella katsella taas vaaleanpunaista :)
Vaaleanpunainen on ihana väri, mutta kyllästyyhän sitä ja vaihtelu välillä virkistää.

Huomenna olisi tarkoitus, tai siis lähden pesemään mattoja. Äsken kävin lajittelemassa niitä autotallissa. Joku päivä pitäisi tehdä puhtaille matoille tilaa vaatehuoneeseen ja viskata sellaiset, joita en käytä, vintille tilaa viemästä.Mutta nyt lähden karkin syöntiin =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)