Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koristeet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Täällä taas

Pitkästä aikaa päätin tulla jälleen kokeilemaan bloggaamista.
Toivon mukaan kiireet nyt hellittävät ja pystyn päivittämään ainakin silloin tällöin. Muutaman kerran olen meinannut päivittää tämän tauon aikanakin, mutta sitten se on kuitenkin jäänyt.
Kuviakin on varastossa nyt vaikka kuinka paljon, joten kuvamateriaalista ei ainakaan tule pulaa.

Aion nyt keskittyä jatkossa enimmäkseen askarteluun ja kuulumisten kertomiseen (jos on muitakin kuulumisia, kuin pelkkiä pitkiä työpäiviä). Vähän siis entiseen malliin, mutta vähemmän sisustamista tai ehkä ei sitä puolta ollenkaan.
Katsotaan, mihin tämä tie tällä kertaa vie.

Eilen törmäsin Youtubessa videoon, jossa neuvottiin, miten tehdään vanhasta kirjasta siili. Tässä linkki: http://youtu.be/gDBNuZdTuxk
Pitihän sitä tietty kokeilla siltä istumalta ja tälläisen sain aikaiseksi vähän muunneltuna, leikkasin meidän siilille piikit. Ja kun ei ollut niitä irtosilmiä, väritin mustalla tussilla paperia ja reijittäjällä lävistin sen paperin ja siinä oli valmiit silmät, liimapisteillä ne liimasin.
Huiiii, en meinannut enää osata siirtää kuvia :) Kun tuo kuvansiirtosysteemi on muuttunut sitten Elokuun...
Seuraavaksi piti kokeilla joulukuusta:
Glittereitä kylkeen ja lävistetty tähti hammastikulla kärkeen ja avot.

Tämä on hyvä konsti päästä eroon vanhoista Harlekiineista. Joskus 10-20 vuotta sitten kuuluin johonkin Harlekiini kerhoon, josta tuli kolme kirjaa kuukaudessa kotiin. Ne kaikki on edelleen lukematta ja lojuvat tuolla askarteluhuoneen yläkaapissa.

Joulukuuselle on eräs suunnitelma, jonka aion tänään toteuttaa. Jospa huomenna saisin siitäkin sitten kuvan laitettua tänne.

Vieläköhän tänne joku osasi suunnistaa?
Jos niin kivasti kävi, toivotan mukavaa alkavaa viikkoa!

torstai 18. huhtikuuta 2013

Keväisiä koristeita ja pienen pieni potilas

Viime viikonloppuna etsiskelin Pinterestistä keväisiä koristeita ja törmäsin pariin hauskaan juttuun.
Toinen oli tehty kakkupapereista ja kankaista ikkunaan roikkumaan. Tai vissiin ne kakkupaperitkin on kankaiset. En mie niin perehtynyt ohjeisiin, kuvan perusteella tein nämä:
 Käytin pieniä kakkupapereita ja leikkasin ympyrälävistimellä skräppipapereista ympyrät. Ihan kivat.

Toinen ohje oli vähän ongelmallisempi. Miekun en ymmärrä saksaa. Mitä nyt sanan sieltä toisen täältä, kun aikoinaan katselin Marienhofia (muistatteko sarjan?). Siinä oppi väkisinkin vähän ymmärtämään :)
Joka tapauksessa, nämä ovat pieniä linnunpönttöjä. Mustepullon ja suurinpiirtein tulitikkulaatikon kokoisia.
Ensin ajattelin tehdä näitä monta keittiön kapasta roikkumaan, mutta oli sellaista näpertämistä, että teko jäi näihin kahteen.
Sininen paperi on skräppipaperia ja vaaleanpunainen on vaaleanpunaista kartonkia, johon tuputtelin punchinellan läpi gessoa. Liimaukset eivät vaan meinaa pitää, täytynee liimata uudestaan toisenlaisella liimalla.
Tällä viikolla en olekaan ehtinyt askartelemaan yhtään mitään. Joka päivä on mennyt myöhäiseen. Maanantaina iltavuoro, tiistaina aamuvuoro ja illalla kaupoissa käynti (Prisma, Robin Hood ja Lidl)-> vasta kahdeksan jälkeen kotona ja eilen illalla käytiin töiden jälkeen iskän luona jelppimässä -> seitsemän jälkeen kotona.
Eilen Julialle kävi myös haaveri. Meillä kävi vieras, joka jätti ulko-oven auki ja kissat olivat livahtaneet pihalle. Nasun mie löysin, Julia löytyi myöhemmin tassu verta vuotaen. Sitä verta tuli paljon.
Mies kirosi ja raivosi ja Julia juoksenteli ympäriinsä tahrien joka paikan vereen. Onneksi mies lähti käymään hermosavuilla, kun mie kävin hoitamaan sitä tassua. Puhuin Julialle rauhallisesti ja putsasin Septidinillä samalla vähän puristaen. Kun mie tulin sisälle, käskin miehen jatkamaan ja rauhoittumaan, kun itse piti tehdä ruokaa samalla. Verenvuoto tyrehtyikin, mutta haavaa ei näkynyt. Luultavasti viiltohaava, kun sitä ei löytynyt.
Kiltisti tyttö antoi tassua hoitaa, kun sitä rauhoitteli samalla.
Nyt se on niiin potilas, niin potilas:
Onneksi laitoin peiton sohvan päälle, jonne se meni itseään parantelemaan ja potemaan. Pikkasen oli vielä vuotanut, kun meidän täytyi lähteä iskälle.
Pitää vielä yrittää illemmalla tutkia, löytyykö tassusta mitään, ettei vaan pääse tulehtumaan tms. Jos siellä vaikka vielä on joku lasinsirpale tai jotain.
Toivottavasti se pian paranee, sydäntä särkee katsoa, kun se linkuttaa.

Juuri sen takia meidän kissat on sisäkissoja, kun niille aina sattuu jotain ulkona.
Eetuakin jouduttiin käyttämään monet kerrat eläinlääkärissä, kun se tappeli milloin minkäkin koiran kanssa. Ja viimeinen kertahan oli se myrkytys.
No mutta, nyt täytyy lähteä ruuan laittoon ja muihin hommiin.
Voikaa hyvin!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Toukkia ja jotain kivempaa...

Miulla on loma jo puolessa ja kuvittelin, että aikaa on vaikka mihin. Vaan eipä ole, tuntuu, että kohta tää jo loppuu.
Eilen miun piti leipoa pullaa, mutta kun kaikki rupesi menemään aamusta pieleen, se sitten meni. Onneksi iltapäivä meni paremmin. Siis rupesin muutaman pieleen menneen asian jälkeen ottamaan yleiskonetta ja kippoa siihen kaapista, siinä kipossa oli jotain toukkia, yäk! Varmaan jotain jauhomatoja/toukkia. Siinä ei sitten auttanut muu kuin tiskata kaikki siinä kaapissa olleet tavarat ja pestä kaappi. Tiskasin puolitoista tuntia.
Hyllypaperitkin sai kyytiä. Onneksi tässä kaapissa ei säilytetä jauhoja, mutta kissojen korissa oli risiiniöljyä ja jotain patukoita, joita Nasu sai silloin, kun siltä leikattiin suolitukos. Nekin lähti vauhdilla roskiin.
Miulla ei ollut muita työsuunnitelmia tälle lomalle kuin mehujen keitto (jäivät kesällä keittämättä ja ne on vieläkin keittämättä) ja pyykkien pesu (kesä- ja syystakitkin jäi syksyllä pesemättä). Nyt on se pullataikina nousemassa ja pesukone jyllännyt aamusta iltaan joka päivä. Uusi kone pesee kauemmin yhtä koneellista kuin entinen.
Miun piti näyttää niitä skräppäyskuviakin tällä lomalla. No, tässä tulee koko satsi kerralla:
En kyllä oikein tykkää noista kollaaseista, mutta kun näitä on aika monta ja muitakin kuvia pitää vielä laittaa :)
Eli pari sivua art journalointia. Ensin kirja no: 3, joka alkaa olla melko valmis.
Toinen sivu kirjaan no: 2
Kokeilin uusia ja vanhoja tavaroita (papereita, sapluunoita, leimoja, leikattuja kuvioita, pitsiä, timangeja) tähän. Ja teki mieli piirtää taas (tuo enkeli).

Eilen, kun olin tiskannut sen puolitoista tuntia, silitin pari tuntia sen jälkeen ja tein ruuat oikein pidemmän kaavan kautta. Tuloksena oli se, että kaaduin puhkipoikkiväsyneenä sänkyyn ja tuijotin askarteluvideoita tunnin liikauttamatta evääkään. Hitto, eilen oli rankempi päivä kuin töissä :)
Tuntuu melkein, että miulla on aina hirveästi kotitöitä lomalla ja kun menen töihin, olen kuin lomaa ei olisi ollutkaan. Mutta kun töiden jälkeen ei jaksa tehdä mitään...
Huomenna pitäisi vielä keittää ne mehut, ei voi enää jättää keittämättä.
Muutaman tunnin levon jälkeen eilen illalla väänsin ruusuja:
Vaaleanpunainen on kaupasta ostettu vertailun vuoksi tuossa, valkoiset on omatekemät.
Näitä pitäisi tehdä paljon lisää, että olisi varastossa, kun tarvii.
Jep, pitäisiköhän lähteä katsomaan sitä pullataikinaa. En ole vielä päättänyt, teenkö korvapuusteja, pikkupullia vai kanelipitkoja.. mikähän olisi helpointa....
Mukavaa keskiviikkoa kaikille täällä piipahtaville!
Ja kiitos kommenteistanne :)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tiistai

En mie jaksa keksiä mitään kunnon otsikoita, joten laitetaan tämmönen. Pääsee helpommalla.
Kiitos teille kommenteista edelliseen!
Tänä aamuna, kun heräsin ysiltä, oli maa kuurassa ja auton ikkunat jäässä. Ovat edelleenkin, lämpötila 1°C lämmintä. Taitaa olla toppatakkipäivä, että tarkenee. Illallahan se taas kylmenee, joten paras varautua. Kerran olen töihin laittanut liian vähän vaatetta ja se on ihan hirveää, kun palelee. Mieluummin liikaa kuin liian vähän, liiasta voi vähentää, mutta liian vähästä ei voi lisätä.
Mie tein taas eilen parit sivut molempiin kirjoihin.
Eilen aamulla kun heräsin, rupesin kännykästä katsomaan kelloa ja huomasin, että se oli sammunut. Onneksi oli vapaapäivä! Olisin nukkunut pari tuntia pommiin, jos olisi pitänyt mennä aamuvuoroon.  Eikä työkaverit olisi saaneet miuhun yhteyttä mitenkään.
Eilen virittelin kelloradion toimintaan, tästä lähin pidän varalla senkin soimassa. Ennen miulla olikin molemmat herättämässä, mutta kun kaadoin lasillisen vettä kelloradion päälle, en uskaltanut sitä pitkään aikaan käyttää. Pakko se on, kun tekniikka näköjään voi pettää.

Toiseen kirjaan tein sivun kahdesta delfiinistä, jotka on vanhoja kaakelikoristeita ja meillä ollut jopa käytössä. Neljästä on jäljellä kaksi:
Joskus tykkäsin delfiineistä ihan hirveästi ja keräilin kaikkea, mikä liittyy delfiineihin. Tykkään mie nykyäänkin, mutten enää keräile, eikä muita ole jäljellä. Siellä ne nyt uiskentelee.
Näitä tein eilen aamupäivästä.
Ehkä niille jotain käyttöä löytyy joskus.
Törmäsin netissä tälläisiin, kun etsin tulostettavia juttuja. Muutaman kerran, kun tälläisiä katselin, hoksasin, että näitähän on helppo tehdä itsekin. Tilasin Paperinauhasta kaksi ympyrälävistintä ja niillä lävistelin ympyröitä erilaisista papereista ja leimailin niihin numeroita.
Piparilävistimestä mie vielä haaveilen, mutta jospa mie senkin saan vielä joku päivä. Pikkuhiljaa varasto karttuu. Papereitakin pitäisi saada lisää.
Mie kun olen nyt viime aikoina tuijotellut niitä skräppäysvideoita, en voi kuin ihailla, mitä kaikkea maailmassa on tarjolla ja mitä kaikkea amerikkalaisilla skräppääjillä on olemassa. Niin paljon enemmän kuin täällä. Siis Lappeenrannassa. Saisihan niitä kaikkia tietysti tilattua, mutta en ole yhtään perehtynyt ulkomaalaisiin tai amerikkalaisiin nettikauppoihin.
Taidan tästä ruveta valmistautumaan pikkuhiljaa iltavuoroon, ettei tule kiire. Mies aina naureskelee, että onhan siulla aikaa, mutta aamut tuppaavat menemään niin nopeasti, että pitää varata aikaa rutkasti.
Nyt ei muuta kuin: Heippa!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Neuloin!!!

Ajatelkaa, mie neuloin! Huhtikuun jälkeen sain eilen ensimmäiset neulomukset valmiiksi. Huhtikuun jälkeen en ole neulonut mitään muuta.
Harmaat kämmekkäänt itselle harmaan tuubihuivin kaveriksi. Viime talvena jo haikailin näitä ja voisihan näitä olla vähän joka värissä. Oikein kovalla pakkasella kämmekkäitä on kätevä käyttää nahkahanskojenkin päällä.

Kämmenselässä on helmineuletta, muuten sileää ja joustinta ranteissa ja kärjissä.
Mie otin jälleen miun pienen puhelimen käyttöön. Tykkään siitä niin paljon, isot näppäimet ja todella yksinkertainen,,, ja vaaleanpunainen :)
Sille piti tietysti neuloa lapanen. Siis suojapussiksi. Toinen puhelin mahtuu Kouvolan sisustuskaupasta ostettuun avaimenperäsukkaan ja tälle piti saada lapanen.
 Viime jouluksi neuloin nuoremmalle tytölle sukat tästä langasta ja muistin, että pikkasen sitä vielä jäi. Jäi sitä vieläkin tämän pikkulapasen jälkeen.
 Ihan vaan sileää neuloin ja peukalo ei ole oikea peukalo, vaan neuloin tuohon jälkeenpäin poimimalla 8 silmukkaa päältä. Siinä ei siis ole peukalolle reikää. Ranteen suuhun pujotin kapean nauhan, jolla pussin saa kiinni.
Luonnossa se on paljon söpömpi :)

Toinen asia, mitä eilen tein, oli nappeja. Joskus Youtubesta löysin videon näiden teosta ja nyt kokeilin. Käytin niitä puuropakkausten pahveja ja piirtelin sabluunan avulla kuvioita. Liimasin
kuviopaperia päälle ja alle.
Reijätkin tein, kuten oikeisiin nappeihin. Reunat töpöttelin musteella meikkisienen avulla. Jollain lävistimellä tulisi paljon siistimpiä, mutta ei miulla ole tähän hommaan sopivia. Vielä.
Mihinköhän mie näitäkin muka käytän, kun en oikeitakaan nappeja osaa mihinkään laittaa. Mutta tulipahan tehtyä.

Kolmas asia, minkä sain eilen valmiiksi, on ensimmäinen joululahja. Toisen tekemistä pikkasen aloitin ja lisääkin pitäisi keksiä. Onneksi on vielä reilusti aikaa. Niitähän en täällä voi esitellä ennenkuin vasta Joulun jälkeen. Siiheksi pitää keksiä muuta bloggaamisen aihetta.

Voi, miten miulle tuli tuossa herätessä kauhean haikea olo. Nasu kömpi sohvalle ja tuli sellainen nostalginen fiilis, kun likat oli pieniä ja he kömpivät sohvalle katsomaan piirrettyjä telkkarista. Voi niitä aikoja. Nostalgian puuskassa muistelin niitä aikoja ja silloin oli kaikki olevinaan paremmin. Ja olihan ne. Koko perhe koossa ja näin viikonloppuisin saattoi äitikin piipahtaa käymään ihan extempore.
Toista se on nyt, ei ole äitiä, vanhempi likka asuu omineen, sisko kaukana, iskä yksin ja nuorempi likka taitaa olla poikakaverillaan yötä. Ei ole kuin mie ja Nasu. Mies nukkuu ja Julia on jossain - suuttui, kun ajoin sen pois tästä neulontatuolista. Ihan itse pitää itseään yrittää viihdyttää, ehkäpä siksi mie askartelen niin paljon, kun olen tottunut perhe-elämän touhuihin. Ei se enää ole samanlaista kuin silloin aikoinaan. Mikään ei ole samanlaista.

Toivottavasti tämä haikeus tästä haihtuu pian, ei kiva olo ollenkaan. Taidan ottaa toisen kupillisen kahvia ja lähteä askartelemaan :) Kyllä se siitä.
Leppoisaa lauantaita!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Niksinurkka

Ihan ensiksi kiitos kommenteista! Irmastiina: en mie oikeasti ole niin ahkera, miltä näyttää :) = laiska töitään luettelee...normaalipäivinä mie en saa aikaiseksi yhtään mitään, mutta näin lomalla voi tehdä kaikkia rästihommia ja luetella ne sitten täällä :)

No, tänään miulla on laiskottelupäivä. Vissiin kaikki rästihommat tehtyinä, ainakin kaikkein tärkeimmät. Joten miulla oli aikaa vähän heilua kameran kanssa ja rakennella kollaaseja.
Ajattelin tehdä säilytysratkaisuista askarteluhuoneessa tälläisen "pienen" katsauksen.

Paperit säilyvät lipaston ylälaatikossa ja silput kätevästi 80-luvun muovisalkussa. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin silppuja voi tarvita.
 Korttipohjat on kätevä säilyttää tuollaisessa muovirasiassa ja rasia pöytälaatikossa.
Kuumaliimapistooli sopii kätevästi peltiseen keksirasiaan.

Kukkaset ja pikkuhilppeet säilyvät noissa muovisissa lokerikoissa ja kannen läpi näkee, mitä missäkin on. Viinilaatikko säilyttää liimat, lakat, suihkemaalit, kimalleliimat ja gesson.
Vanha arkistolaatikko kätkee sisäänsä nitojan ja reijittäjän. Leimasimille tein cd-koteloista säilyttimet ja kotelot säilyvät karkkilootassa, jonka paikka on pöytälaatikossa.

Oikean puolen pöytälaatikoissa on koreja, joissa on kyniä, maaleja, suteja, meikkivippoja ja hiustenkuivain (miulla ei ole kuumailmapuhallinta).
Tämä musta verkkokori taitaa olla amppelikori (3 koria allekkain) ja isoimmassa on miun lävistimet (kaikki alkoi yhdestä pienestä tähtilävistimestä, jonka ostin vuosia sitten ja nyt niitä on noin monta).
Helmiä, paljetteja ja sekalaista pikkuroinaa säilytän peltipurkissa.

Peltiset ja lasiset purkit on hyviä säilytykseen. Yläkuvassa ruusuja ym. kukkasia, pitsinauhoja ja koristeteippejä. Oikealla on hiilikyniä, vesipuuvärejä, purkki taitaa olla joku yrttipurkki.
Lisää lasipurkkisäilytystä. Kurkkupurkissa siveltimet ja peltipurkeissa erilaisia tarpeellisia työkaluja vasarasta ja pihdeistä lähtien. Korissa kalligrafiamusteet ja hilepurkki (miun ainut) sekä Atc mallikortti mittoineen.

Minilipasto on joskus tullut Yves Rocherilta ja oli ruskea väriltään. Laatikoissa sekalaisia metalliosia ja pyyhekumi ym. Pystyssä on suttupaperia ja englanti-suomi sanakirja :) ja sekalaisia pikkupapereita.
Paperikassit kannattaa säilyttää ja niissä on hyvä säilyttää keskeneräisiä projekteja, omatekoisia sapluunoita ja punaisessa kassissa säilytän jogurtti-, puuro- ja muita pahveja (säilytän ne kaikki, kun ne on hyviä milloin mihinkin esim. Atc-kortteihin).

Seinäkoritkin on käteviä. Vasemmalla käsityöohjekansio sekä kuvien säilytyskansio ja vanhoja lehtiä. Oikealla valmiita kortteja ja kuplamuovia (leimaamiseen).
Lisää paperikasseja sapluunoille ja muita kivoja pikkupusseja. Oikealla olevassa maustehyllykössä sekalaista roinaa. Mm. miun vähäiset meikit, joita tarviin jotain 1x vuodessa :)

Leikkuualusta ja Ikean vanha hiirimatto (jota voi käyttää kukkien tekoalustana) ja suttupaperi. Pöydän alla vanha muovikassisäilytin, jonka ostin aikoinaan ruokakaupasta tarjousesta. Siellä on hylly-ja lahjapapereita, sekä kontakti- ja jotain muuta muovia. Takana kartonkirulla.
Keskellä Tiimarin laatikoita sekalaisen tavaran säilytykseen. Yksi näistä on omistettu Atc-korteille.
Hyllyjen yläosiin on vaikea mahduttaa mitään. Sekalaisia säilyttimiä. Oikealla valkoinen kori, jossa pystykahva kätkee sisäänsä teipit.

Hahaa, mankeli-ja silityshyllyt on tyhjät! Sain eilen tehtyä sen homman. Alahyllyllä näkyy silityksessä tarpeellisia tavaroita. Mm. jatkojohto.
Ompelukori ja laatikosto siinä vieressä. Sisältää ainoastaan ompeluun tarvittavia tavaroita. Nappeja sen miljoona kappaletta mm.
Nauhoja vanhassa säilyttimessä. Vanhoja kirjoja kenkälaatikossa.

Ja sitten se The Niksi. Miulla ei ole kohokuviointityökalua, jolla saisi kuvioitua kukkasia. Kokeilin erilaisia sukkapuikkoja siihen hommaan ja tässä ne kaksi parasta.
Soikeaan rasiaan rikoin eilen rannekoruja ja niitä helmiä olen käyttänyt kukkasten keskustoihin.
 Kuvan alareunassa näkyy miun tekemä lila ruusu ja vaaleanpunaiset Tiimarin ruusut. Löysin aika hyvän ohjeen, jolla tein näitä. Ei paljon eroa huomaa.

Kaiken askartelemisen tuoksinassa on kiva kuunnella radiota joka toimii moitteettomasti. Yleensä kaikki radiot suhisevat ja hävittävät taajuutensa. Voin lämpimästi suositella näitä Clas Ohlssonin retroradioita. Aivan mahtavia.
 Ja sitten miun askartelukaveri: Elvis, joka kertoo miulle ajan. Jos ei Elvistä olisi, en muistaisi välillä edes syödä. Ja mie kun olen aina sanonut, ettei sellaista tilannetta ole, etten mie muistaisi SYÖDÄ. Kyllä sellaisiakin tilanteita on tullut eteen askarrellessa. Sitten vaan ihmettelen, että miksi kädet tärisee ja heikottaa :)

Että semmoinen maratooni. Toivottavasti jaksoit tänne asti. Kerrohan mielipiteesi ja jos jotain säilytysvinkkejä tulee mieleen, kerro miullekin. Kaikki otan mielelläni vastaan.
Nyt ei muuta kuin hyvää viikonloppua!

maanantai 20. elokuuta 2012

Maanantai

Eilen illalla jälleen tein uuden kuukauden ensi vuoden kalenteriin. Ja vähän muutakin sen jälkeen.
Tulostelin reilusti noita erilaisia värityskuvia, edelliset Hello Kitty ja Nalle Puh oli värityskuvia. Samoin tämä. Edellä mainitut väritin tusseilla ja tämän vesiliukoisilla puuväreillä.
Puuväreillä tulee miun mielestä paremmat väritykset.
Kulmiin tulostin väritettävät köynnökset. Alas keskelle liimasin ruusukiiltokuvan ja yläreunaan täytyi köynnöstä jatkaa piirtämällä. Enkä oikein ollut tyytyväinen siihen, joten kokeilin, osaisinko piirtää tuollaiset orvokit. Ja osasinhan mie. Ei ne ihan samanlaiset ole, mutta melkein. Kelpaa miulle.

Innostuin sitten niistä orvokeista niin paljon, että piirtelin vesiväripaperinpalaselle useamman ja piti ihan googlettaa, minkävärisiä orvokkeja on olemassa. Tälläisiä niistä sitten tuli:
Aika helppoja ne on piirtää, jos ei ole turhan tarkka. Ajattelin leikata nuo paperista irti ja käyttää joskus jossain askartelussa.

Tänään miulla on jälleen vapaapäivä, mutta väsyttää aivan hirveästi. Makkarin seinän takana tehdään tiellä kaivuuhommia, kun meinaavat tehdä sinne asvaltin. Ihan turhaa rahanmenoa, sanon mie. Kun se on ihan pikkutie, eikä vie kuin muutamaan taloon. No, jos ei kaupungin arkkitehdeillä ole muuta tekemistä kuin suunnitella kaikenmaailman pikkuteiden asvalttipintoja....
Tänä aamuna alkoi kamala metelöinti jo klo 7. Kun olisi saanut muuten nukkua, ei sitten jyrinältä saanut nukuttua. Koko viime viikollakaan en saanut nukuttua silloin kun olisin voinut. Alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan. Mie kun en illasta nukahda helpolla, venytän aamusta unta vapaapäivinä ja iltavuoroina niin pitkälle kuin mahdollista. Nyt en sitten nuku kuin about 5 tuntia/yö.
Ei kiva.
Tämä päivä meneekin puolinukuksissa ja on jo mennytkin tähän asti. Katselen vain telkkaria ja peseskelen pyykkiä.
Toivottavasti tätä meteliä ei jatku viikkotolkulla.
Ei miulla tän kummempaa taaskaan, lopetan valituksen tähän :)
Nähdään taas!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Erilaisia kukkia

Kun ostin sen "puuhapussin", jossa oli mustia ja valkoisia leikattuja kuvioita Suomalaisesta kirjakaupasta, mietin jo silloin, että mitä niistä kuvioista voi tehdä. Tarvitsenkohan niitä koskaan. Yllättäin perjantaina törmäsin Youtubessa videoon, jossa leikatuista ympyröistä tehtiin kukkia.
Valkoiset on pikaisesti testimielessä tehtyjä ja värilliset on täysin ohjeen mukaan tehty. Ne on värjätty vesiväreillä. Väreistä meinasi tulla liian tummat, jolloin väritin valkoisella värillä päälle. Nyt ne on miulle tyypilliset pastelli hemppikset :)
Ehkä vähän liian isoja miun makuun. Täytyy vielä kokeilla ja kehitellä pienempiä jollain omalla mallilla tai pienemmillä ympyröillä, kunhan tämäkin iltavuoro on saatu pulkkaan ja ensi viikko koittaa. Ensi viikolla ei ole yhtään iltavuoroa, yksi työkaveri pyysi vaihtamaan ainokaisen illan aamuksi. Miullehan se sopii :) Mitä vähemmän iltoja, sitä parempi (ensi listassa kahdessa viikossa vain yksi).
Lomakin lähenee, kahden viikon päästä voin sanoa jo olevani lomalla!
Ehkäpä lomalla päästään jo omaan suihkuunkin. Edes loman lopussa, toivotaan.
Noniin, tähän on tultu. Muut haaveilee lomamatkoista ja kaikenlaisesta kivasta lomapuuhasta. Mie haaveilen suihkusta :)
Joku taisi kyllästyä näihin miun askarteluihin ja journaleihin, kun yksi lukija kaikkosi. No, tähän on totuttu. Näin kauan siihen meni: 4 vuotta. Meinaan sen asian hyväksymiseen, että lukijoita tulee ja lukijoita menee. Joku odottaa jotain tiettyä päivitystä ja kyllästyy, kun niitä ei tulekaan. Sellaista se on.
No, jos joku sisustuksia odottelee, saa odottaakin kauan. Edes ikkunoita ei ole pesty, eikä pestä, ennenkuin tulee lämmintä vettä. En jaksa ruveta ikkunanpesuvesiä keittelemään. Tiskaaminenkin vaatii monta kattilallista, kaikkea kun ei voi laittaa tiskikoneeseen. Ja kun ei ikkunoita pestä, ei vaihdeta verhoja, ei pestä lattioita, ei vaihdeta mattoja, kaikki on niinkuin on. Ja rahaahan ei ole, kun varaaja maksaa yli 2000€ + asennukset ja mahdolliset putkityöt. Siihen menee lomarahat ja vähän päälle.
Tää on nyt tätä. Ja seuraavaksi jotain muuta.
Nyt ei muuta kuin toivottelen teille mukavaa sunnuntaita!

lauantai 19. toukokuuta 2012

Itsetehty washiteippi

Kuten olenkin jo kertonut monta kertaa, olen katsellut Youtubesta askarteluvideoita. Löysin pari videota washi-teipin tekemisestä. Lopulta oli ihan pakko kokeilla niiden tekemistä. Ensin piti googlettaa masking tape, se on maalarinteippiä, kuten arvelinkin.
Nämä ovat nyt ihan vaan sutaistu pikaisesti, täytyy kokeilla joku päivä uudestaan ja tehdä vähän hienompia. Tai ainakin nätimpiä. Tai edes siistimpiä :)
Akryylimaalilla maalailin pohjavärit ja päälle sapluunoilla, vapaalla kädella ja pumpulipuikolla kuvioita. Maalarinteippi lähtee hyvin myös paperista irti. Seuraavalla kerralla käytän kapeampaa teippiä, mutta nämähän ovatkin vain kokeiluja. Yhdessä ohjeessa sanottiin, että teipissä ei saa olla vahaa päällä. Näissä teipeissä oli luultavasti vähän vahaa, mutta hyvin maali tarttui. Leimasinmustettakin voi käyttää, miulla ei niitä ole, kun ei täältä mistään kaupasta niitä saa.
*****
Mie tässä taas odottelen iltavuoron alkua ja töihin lähtöä. Eli viikonloppu menee töiden merkeissä. En kyllä edes muista, milloin viimeksi olen iltavuoroissa viikonloppuna ollut. Ensi viikonloppu onkin taas vapaa ja sen jälkeen kolme viikonloppua töitä peränjälkeen. Ja siitä neljäntenä alkaa loma. Itsensä huijaamista, kun ajattelee noin :) Jos mietin, että viiden viikon jälkeen alkaa loma, se ei tunnu tulevan koskaan. Näin se (muka) tulee nopeammin :)
Nyt ei muuta kuin hyvää viikonloppua!

P.S: Art journal blogikin on päivitetty.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sunnuntai

Kiitos kommenteistanne! Kyllä se leipäkone taitaa olla aika turha kapistus kuitenkin. Ainakin ilman sitä pärjää vallan hyvin. Mie paistoin sen pullan, mutta siinä meni 3 tuntia tosiaan ja tuli niin pieni ja huonosti leikkautuva, että helpommalla olisin päässyt pannupullan kanssa....ja se maistuu ihan samalle. Illalla paistoin perinteisellä tyylillä vielä teeleipiä, joita saunan jälkeen teen kanssa nautiskeltiin.
Enkä muuten saanut aamulla tuoretta leipää herättyäni, koska heräsin jo kuuden jälkeen :o
Kuvittelin nukkuvani pitkään, kuten aina vapaapäivinä. Eipä sitä unta riitä loputtomiin ja pirteämpi on, kun nukkuu 6 tuntia sikeästi kuin 8 tuntia miljoonasti heräillen.

Yöunet eivät häiriintyneet siitäkään, että katsottiin Paranormal activity 3....säikähtelin elokuvaa katsellessa jatkuvasti...
Ja taas sekin nähtiin, että mie vaan en osaa olla koko päivää tekemättä mitään. Se on tylsää.
Näiden paistojuttujen lisäksi pesin pyykkiä 4 koneellista ja tein uudenlaisia kukkia.
Ylläolevat on näitä, omilla muokkauksilla.
Tämä on tehty suodatinpusseista.
Kasteltu ja kuivattu föönillä (miulla ei ole kuumailmapuhallinta).
Ei miulla ole piparkakkulävistäjääkään, joten käytin äitin vanhaa piparkakkumuottia.
Piirsin ja leikkasin saksilla, vanhanaikaisesti.
Voi voi, miulla on niin vähän askartelutarvikkeita. Jatkuvasti huomaan, että jotain puuttuu.
Näitä askartelukoristeita on kiva tehdä valmiiksi. Että sitten on jotain, mitä laittaa, kun käy kortteja tekemään tai koristelemaan jotain.
Vinkkejä vain kaipailisin lisää. Mitä voisi itse tehdä? Vinkkailkaa!

Mie taidan vaihtaa takaisin tuon pop up- kommentointisysteemin. Ensin tuo uusi tuntui kätevältä, kun pystyy jokaiseen erikseen vastailemaan. Mutta toisaalta se on ärsyttävä, kun sivu pitää kelata alaspäin, että näkee kommentit. Vanhempi on parempi.

torstai 16. helmikuuta 2012

Ruusuja

Oikein paljon kiitoksia kaikille ihanista ystävänpäiväviesteistä ja toivotuksista. Olen onnellinen ihan jokaisesta!
Ne auttavat jaksamaan jatkamaan bloggaamista :) Ööh, meniköhän nyt ihan järkevästi nuo sanat :)
No, miulla on ollut tiukka päivä tänään. Se saattaa selittää osan, jos tekstit ei mene ihan viksusti tänään.
Eilen oli iltavuoro ja yleensä aamuvuoro sen jälkeen on rankka ja tänään päivä jatkui neljään asti, jonka jälkeen läksimme vielä ruokakaupoille ja vasta nyt pääsin nostamaan jalkoja ylös ja rentoutumaan.
Mutta kiva koulutusiltapäivä oli tänään. En valita :)
Muuta kuin sitä, että taas on kuuden päivän putki, jonka jälkeen yksi vapaa ja sen jälkeen vielä kolme työpäivää. Eli viikon päästä viikonloppuna vasta seuraavat kaksi vapaata. 2/6 jo siis tehty.
Ihan vaan ajattelin ilmoittaa, jos miusta ei mitään kuulu, niin tiedätte mistä johtuu. Taas.

Joku päivä (milloinkohan se olikaan?) löysin Youtubesta hyvän videon pienten ruusujen tekoon. Tämä on paras tähän astisista ohjeista. Katsokaa vaikka:
*hittolainen, painoin vahingossa julkaise, kun piti painaa lisää kuvat*


Valkoiset ruusut on Tiimarista valmiina ostettuja ja vaaleanpunaiset itsetehtyjä. Eroa ei juurikaan huomaa.
Maalasin valkoista kopiopaperia vesiväreillä ja lävistin tällä:

Mukava ohje. Helppotekoisia ja hyviä tulee.

Nyt ei muuta kuin kivaa loppuviikkoa kaikille!
Nähdään taas joku päivä!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Eetu ja kukkia

Eilen illalla iski inspiraatio ja lujaa :)
Tein Eetun minialbumiin ensimmäisen sivun.
Eetu pukeutuu :)
Ylemmässä kuvassa se on itse pukeutunut muovikassiin (sotkeutunut). Se rakasti kaikkia kasseja, kuten Nasukin nykyään.
Alemmassa kuvassa likat (olivat aivan pieniä siihen aikaan) olivat pukeneet sille nuken villatakin.
Keltainen väri lähti silloisen Honka-Hallin muovikassista ja vaaleanpunainen sen värisestä villatakista. Villatakkikuva on jo haalistunut ja muutenkin kärsinyt.
Kuville täytyi kehitellä kehykset, koska olin leikannut (hölmö) nämä kuvat omituiseen muotoon n. 4-5 vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa yritin skräppäystä harjoitella. Kehykset löysin yhdestä skräppäyskirjasta. Sen takasivuilla oli vaikka mitä irroitettavia koristeita.

Tuttikoristeellekin on tarina. Nuorempi likka täytyi vieroittaa tutista todella aikaisin, koska Eetu söi ne. Ei ollut väliä, oliko ne kumia vai silikonia, kumpikin oli syöty. Välillä se kulki tutti suussa, kuten lapset :)

Villatakkikuvan alla on tasku, jossa on tägi, johon voi kirjoittaa muistoja.

Semmonen se oli. Ensimmäinen oikea skräppäyssivu. Palautetta ja kritiikkiä saapi antaa :)
Kaikki opettavaiset kritiikit otan ilolla vastaan. Haluan nimittäin oppia lisää ja paremmaksi.

Haluaisin myös opetella tekemään itse koristeita, ettei kaikkea tarvitsisi kaupasta ostaa. Ideoita itsetehtyihin koristeihinkin otan innokkaasti vastaan.
Kukkakoristeiden tekoa taas eilen illalla opettelin Youtuben videoista ja teinkin muutaman kukkasen lisää entisten jatkoksi.
Tänään aion oikein ajan kanssa tutkiskella ja etsiä lisää erilaisia kukkia ja tietenkin tehdä myös niitä.
Valkoisia suodatinpusseja täytyy ostaa joku päivä, että voi niistäkin kokeilla kaikkea.
Eilen Nasun kanssa maalattiin vesiväreillä paperia: mie maalasin ja Nasu yritti pyydystää sivellintä suuhunsa :)
Naurun hekotuksen lomassa ei maalaamisesta meinannut tulla mitään :)
Harmi, kun ei kameraa ollut käsillä :)

Eilen jo toivottelin teille ystävänpäivät, mutta nyt toivotan uudestaan, eihän se mitään haittaa :)

Hyvää Ystävänpäivää!


keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kukkasia ja lahjoja

Näitä kukkia mie pari päivää näpertelin edellisen postauksen linkkien kautta.
Luonnossa tietenkin paljon nätimpiä kuin kuvassa. On kimalletta vaikka minkälaista.

Tänään on sitten ne tyttöjen synttärit. Kävin töistä suoraan ostamassa leipomosta kaakun, josta otettiin noin puolet mukaan ja käytiin vanhemman tytön luona.
Näitä mie neuloin lahjaksi hänelle, kuten aiemmin kerroin. Jotenkin nyt ei kuvat oikein onnistuneet. Vihreässä tiskirätissä on tunturineuletta ja sinisessä korinpohjaneuletta 3o 3n. Pesimet on perinteiset ja hyviksi havaitut Tribblet.
Pesin joutuikin heti koekäyttöön, kun tytöllä oli pahasti pohjaan palanut kattila, jolle hän ei mahtanut mitään. Hän kysyi miulta, miten sen saisi puhtaaksi. Annoin pesimen ja sanoin, kokeilepa tuota. Ja johan lähti. Sattuikin oikein osuvat lahjat :)
Korttejakin tein, mutta niistä myöhemmin. Nuorempi ei ole vielä omaansa saanut, kun on työharjoittelussa. Tai siis työssäoppimisjaksossa tai jotain sinnepäin, kuten nykyään sanotaan.

Tänään oli pakkasta meillä -21°C ja eräällä työkaverilla -23°C...ja kylmä viima. Töistä tullessa kaivoin toppahousut esille (äidin vanhat) ja aion laittaa huomenna ne töihin, kuten myös laamapaidan, jonka joskus ikuisuus sitten olen mummolta saanut. On nimittäin lämmin!
Aamulla autoa raaputtaessa tuli pitkästä aikaa mieleen, että olisipa siisti sisätyö....

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

1.1.2012

Oikein originelli otsikko :)
Vuoden ensimmäiset askartelut tulevat tässä.
Vanha muovinen servettiteline ajalta, jolloin kaikki oli sinistä. Siis meillä.
Maalasin valkoisella askartelumaalilla ja koristelin etupuolen.
Takaa on vain maalattu. Alkuperäisestä en muistanut ottaa kuvaa, mutta olen kuvaan kirjoittanut, mitä se ennen oli.
Sisäpuoli on alkuperäinen.
Lisäksi tein muutaman kirjanmerkin.
Tämä ei varsinaisesti ehkä ole kirjanmerkki, en kyllä tiedä, mikä se on. Ehkä se on vain koristekortti, jonka laitan eteisen korttitelineeseen. Tyttö sai joululahjaksi vartalovoiteen, jossa oli kaksi tälläistä enkelikuvaa kotelossa. Otin sitten talteen :)
Tästä ei ole epäilystäkään, mikä tämä on :)

Bloggerin uudistuksissa on palattu alkuun. Enää ei pysty lataamaan kuin yhden kuvan kerrallaan. Kannattiko uudistaa?
*****
Oikein paljon kiitoksia kaikille uuden vuoden toivotuksista!

Meidän uuden vuoden juhlinta oli erittäin minimaalista ja vaatimatonta.
Olimme miehen kanssa kahdestaan, tuijotimme kauhuleffaa, mässäsimme herkkuja ja syötiin perinteisiä nakkeja ja peruna- ym. salaatteja. Kyllä olikin ilo tehdä keittiössä salaattia :)
Ihan kuin olisi kokonaan uusi keittö.
Raketteja katsoimme omilla kotirappusilla, kun laiskuus iski, emmekä jaksaneet lähteä kaupunkiin katsomaan.
Sen jälkeen mie luin kirjaa ja mies katsoi telkkarista leffaa.
Aamulla heräsin kasilta, mutten jaksanut nousta, vaan nukahdin uudestaan ja heräsin lopulta kymmeneltä.
Tänään olenkin pessyt urakalla pyykkiä, silittänyt ja mankeloinut. 
Kohta jatkan eilen aloittamani kirjan lukemista.
Ainiin, vaihdoinhan mie taas järjestystä.
Mankelointi ja silitys siirtyi makkariin ja siirtelin yhtä sun toista tavaraa paikasta A paikkaan B ja nyt on taas tavarat järkevämmin sijoitettu.
En mie niistä viitsi kuvia ottaa, kun ne on sitä arjen helpotusta :)
Niin että oikein on ollut railakas ja riehakas vuoden vaihde :)
Not.
Taidan tästä siirtyä kirjan luentaan ja käydä laittamassa pyykkiä lisää peseytymään.
Suklaatakin ois vielä...
See you!