lauantai 30. elokuuta 2008

Nasua pitkästä aikaa



Hyvin on tyttönen toipunut koettelemuksistaan ja nautiskelee elämästään. On oma pikku söpö itsensä.
Hieman on luonne muuttunut ja aina vaan parempaan suuntaan. Nyt tulee mielellään toisinaan jopa syliin ja puskee ja kerjää silitystä. Ennen ei kaivannut ihmistä muuhun, kuin ruokaa antamaan. Tällä samalla sohvalla yleensä ollaan kylki kyljessä, Nasu makoilee ja mie istun koneella. Nyt lähti kuvan ottamisen jälkeen kiireen vilkkaa saunaan miehen kanssa. Sinne se aina seuraksi tulee. Mie en saunaan mennyt tän olotilan takia (nokka tukossa ja kova yskä), mutta Nasu meni sitten miun puolesta. Taidanpa tästä siirtyä Suomi-Ruotsi maaottelun ja Nalle-takin pariin. Hyvää viikonlopun jatkoa!

maanantai 11. elokuuta 2008

Mikäs päivä tänään on?

Tuli ihan sellanen olo, etten oikein ole tässä ajassa mukana ollenkaan. Olen ollut töissä: perjantai-ilta, lauantai-aamu, sunnuntai-ilta ja tänään aamu, ei pysy ajassa mukana.
No, tietenkin maanantaihan se on.
Mutta kotona en ole saanut yhtään mitään aikaseks. Lauantainakin kävi pitkänmatkan vieraita, sisko ja sen mies, joten seurustellessa ja kuulumisia vaihtaessa meni se ilta. Ja nyt voisin jotain tehdä, mut en osaa tarttua mihinkään. Ehkä pyykkiä vois pestä ja jossain vaiheessa neuloakin. Mutta tuntuu, ettei perjantaista alkaen muuta ole ollut, kuin työtä vaan.
Eipä se haittoo, paremmin on nyt mennyt, kuin viime alkuviikosta.
Eli ei tännekään ole mitään tän tärkeempää kirjottamista, kun ei omaa elämää juuri ole ollut :)
Mutta en mie nyt valita, totesinpahan vaan. Ja pääkin on tyhjää täynnä ja pimiää puolillaan :)
Löytysköhän tähän edes jotain kivaa kuvaa, kun ei muuta keksi :)

Tämä on mummon (90 v.) äidin ja isän häälahjan viimeinen osa, toppasokeriastia. Mummo söi pienenä tyttönä suoraan tästä astiasta sokeria. Eli häälahja-astiastosta on kaikki muut osat hajonneet ja mummo antoi tän miulle :) (Tää kuva on voinut olla jo täällä, tai sitten se oli entisessä blogissa, laitanpahan uudestaan)