sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Laiskottelupäivä

Koko ensimmäisen lomaviikon olen joka päivä ahkeroinut ja tehnyt vaikka mitä rästitöitä. Tänään aion viettää ensimmäisen lepopäivän. Viime viikonloppuna olen viimeksi levännyt. Kyllä voi lomalla oleminenkin olla rankkaa joskus :)
Ensinnäkin ne matot, joista olen kertonut, niitä on pesty. Yhtenä päivänä revittiin seinää ja toisena ja kolmantena maalattiin sitä samaista seinää. Kaksi päivää olen aamusta iltaan pessyt pyykkiä. Olen pessyt jo kertaalleen pestyjä... Miulla oli tapana laittaa yhden kaapin päälle tytön puhtaat vaatteet, josta hänen oli tarkoitus laittaa ne kaappiin. No, se pino kasvoi ja kasvoi ja lopulta osa meni lattiallekin läjään. Ja läjiä ei saa tulla, muuten kissat käyvät ruikkimassa niihin läjiin. Näinhän siinä taas oli käynyt, läjät kannettiin suoraan pyykkiin - tuloksena 11 koneellista kahtena päivänä, toppatakit odottavat edelleenkin pesua.
Sanoin, että tästälähin kannan pyykit sängyn päälle. Sängynpäälliskasa kasvaa kasvamistaan...

Pihallakin olen siivonnut kukkapenkkejä, siistinyt rehottavaa ruusupuskaa, leikannut orapihlaja-aitaa... Kameran kanssa olen kiertänyt ja katsellut linssin läpi, välillä istunut äidin vanhalla Baden-tuolilla.
Paviljongin pehmusteompelu on jäissä, joten ollaan ilman pehmusteita. Kunhan ilmat viilenevät, ompelukone käy laulamaan saumuri surisemaan.

Lupiini levittäytyy pitkin pihaa, antaa levittäytyä. Onpahan helppohoitoinen piha.
Vuohenputki yrittää samoin levittäytyä joka paikkaan, sitä vastaan taistellaan kovasti. Aina ei kuitenkaan kaikkea huomaa ennenkuin kuvasta, kuten alla.
Joku kukka ilmestyi jostain meidän pihalle pari vuotta sitten ja nyt niitä on jo useampi.
Etenkin tässä kukkapenkissä Vuohenputki yrittää nitistää kaikki muut kukat. Nyt se on saatu jollain tapaa kuriin, takana olevat täytyy vielä repiä.
Vanha omenapuu teki puun makuisia omenoita, joka syksy niitä kerättiin maasta. Kunnes eräänä Vappuna tartuttiin sahoihin ja sahattiin (ei ollut moottorisellaista) palasiksi. Tai kaksihan näitä oli.
Tämän ja sen toisen väliin on hyvä viritellä riippumatto. Jota ei enää ole, kun viime kesänä hajosi.
Eipä täällä tämän ihmeellisempää tapahdu. Helteet tuottavat tuskaa, jos jotain isompaa yrittää tehdä. Silti on helpompaa nyt kuin viime kesänä, jolloin täytyi olla töissä ja oli vielä kuumempaa kuin nyt.
Kissatkin makoilevat reporankana missä sattuu. Enimmäkseen ikkunan välissä.
Nasu nukahti keittiön ikkunalle yhtenä päivänä (ulkopuolelta olisi saanut hauskan kuvan :) )
Julia haukkasi raitista ilmaa olkkarin ikkunan välissä.
Nyt ei muuta kuin suloista sunnuntaita kaikille!

13 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hellitä nyt hyvä ihminen hetkeksi...:)
Taidat olla niitä ihmeellisiä tehopakkauksia, jotka eivät osaa vain olla ja lekotella...:)

Tuleppa ottamaan minusta oppia..:D

Sirutuuli kirjoitti...

=) Niinhän tuo mies aina sanoo, etten mie osaa olla vaan. Mutta kyllä mie osaan, ainakin omasta mielestäni :) Jos mie esim. pesen pyykkiä, väliajat makaan vaikka sohvalla - miun mielestä mie laiskottelen - miehen mielestä mie pesen pyykkiä :)
Oikeasti, tänään mie olen vaan ollut, en ole tehnyt yhtään mitään, paitsi katsonut sohvalla selällään Huvila&Huussia, ollut koneella, juonut kahvia, maannut muuten vaan sohvalla :)

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Tuo itse pyykin pesuhan on kivaa, mutta se viikaaminen ja hokeminen, että laittakaa vaatteet kaappiin... :(
Meillä ainakin, kun kasat kuskaan sängyille, niin laitetaan sitten illalla lattialle. Uudessa talossa uudet kujeet. Minusta tulee varmaan pieni "noita", kun aion muuttaa lasten ja miehen tavat täysin.

Kyllä olet vapaapäivän ehdottomasti ansainnut!! Toivottavasti osaat sen "käyttää lepoiluun" tai muuhun mielekkääseen tekemiseen :)

Anonyymi kirjoitti...

Vinkki: Jos haluat hävittää vuohenjuuren, laita tuoksukurjenpolvea kasvamaan siihen viereen. Se hävittää vuohenjuuren.


Tämä viestini meni vahingossa äsken tuonne pari kirjoitusta alemmas, tässä siis uudelleen. Anteeksi sekoiluni.

Sirutuuli kirjoitti...

Mia: Miekin tykkään pyykinpesusta muuten, mutta on turhauttavaa pestä samoja pyykkejä uudestaan. Jos keksit, miten saat miehen ja lasten tavat muutettua, kerrothan miullekin vinkin?! :)
Anonyymi: Ei haittaa :)
Kiitos hyvästä vinkistä! Näitä juuri olenkin kaipaillut! Vaikken olekaan osannut kysyä :)

MaMMeli kirjoitti...

Minä taas en tykkää pyykinpesusta ollenkaan....ja mankeloiminenkin on aikaa vievää puuhaa. Puhtaissa lakanoissa on kuitenkin IHANA nukkua:)

Tänään kyllä pidät lepopäivää, juot jotakin raikasta ja nautit kesästä <3

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh, hiki tuli jo lueskellessa!
Vaikka itsekin touhuilen, niin osaan kyllä vetää lonkkaakin -näillä helteillä sekin on jo käynyt työstä ☺

Just tulin suihkusta, mutta kun puhalsin tukan kuivaksi, vois mennä jo uudestaan! Ulos ei tee yhtään mieli, mutta onneksi on rinsessapäivä toisen mummun kera tiedossa, niin se on tarpeeksi hyvä syy ☺ Toivottavasti ne luvatut ukkoskuurot ei just siihen kohtaa mäjähdä päälle kun pistän nenän ulos....

Leppoisaa sunnuntain ja loman jatkoa!

Liisa kirjoitti...

Kateellisena täällä lueskelen näitä hellepostauksia Suomesta...meillä kun ollut lähinnä lokakuista viime päivinä ;) Noh, tänään jo vähän taas lämpösempää ja aurinko kurkkii pilvien raosta, mutta kun pilvessä ja tullahdus käy, niin tekee mieli sisälle lämmittelemään... Niinpä ramppaa terden ja olkkarin väliä läppärin kanssa, kun Peipponen on unilla.

Meillä on sellanen paha tapa, että pestyt pyykit tahtovat jäädä pyykkihuoneeseen pöydille pinoiksi, odottamaan joko silitystä tai yläkertaan kaappeihin vientiä. Tänään silittelin isot pinot vihdoin ja ne ovat nyt suuressa pyykkikopassa lähdössä yläkertaan...katsotaan pääsevätkö tänään sinne asti, tai jopa kaappeihin asti ;)

Nyt olet vain ja laiskottelet ja nautit lomastasi, oli se sitten sohvalla, pihalla baden-tuolissa tai missä ikinä...

Hyvää helluntain jatkoa!

gone to the beach kirjoitti...

Olethan sinä jo paljon tehnyt! Tuntuu kun lukee, että jo koko kesän edestä - vaikket enää muuta tekisikään.:) Niin, pyykinpesu...tästä aiheesta voisi höpöttää iät ja ajat. Yritän pitää jonkinlaista yleistä siisteyttä silläkin saralla jatkuvasti. En pidä isoista pesemättömistä pyykkikasoista. Nimeän pyykkipäivän ja silloin tosiaan pestään. Ehkä muulloinkin joku koneellinen. Meillä on ylellisyys - pesutupa, eri rakennuksessa. Yritän jaksaa käyttää sitä. Pidän kotona muutenkin yleistä järjestystä jatkuvasti yllä. On mukava olla siistissä kodissa. Tytön pyykit pestään kotona vielä koska opiskeluasunnossa (niin hyvä kun se muuten on) olivat antaneet pesutuvan siisteyden repsahtaa. Siellä ei koskaan ole pesty.

Aseman laidalla kirjoitti...

Huh, onpas siellä touhuttu! Mitä, miten sä jaksat ;D Multa helle vei totaalisesti mehut puutarhanhoidosta, vähän kyykin kitkemässä ja istuttelemassa kesäkukkia, siina kaikki.

Sisähommatkin jäi hunningolle, eilen vasta maltoin siivota, kun ilmat suosi ;D

Mukavaa maantaita, nyt koitti jo selvästi viileämpi päivä !

Sussi kirjoitti...

Kuulostaa kadehdittavan tehokkaalta. Minulla on mennyt aika puutarhatöissä ja sisätilat on vähän hunningolla.

Valkoinen kukka on akileija, sillä on tapana levittäytyä ja kasvaa oman halunsa mukaan:)

Sirutuuli kirjoitti...

Noniin, touhuilu loppui kuin seinään. Eilen laiskottelin oikein urakalla ja näyttää tästä päivästä tulevan ihan samanlainen, vaikka ilma onkin viilentynyt (yleensä saan enemmän aikaan viileillä ilmoilla), joten älkää huoliko - energiapiikki meni ohi =) Ja nyt mie sitten lepäilen :)

Sirutuuli kirjoitti...

Sussi: en huomannutkaan, että olit laittanut kukan nimen :) Kiitos tiedosta!