Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makuuhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makuuhuone. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Oma nurkka

Mukavaa sunnuntaita kaikille!
Nyt, kun Joulu on tulossa ja käsitöitä ja askarteluja ei voi esitellä, esittelen nurkan, jossa suuri osa neulotuista ja virkatuista lahjoista valmistuu.
Nyt en ole kyllä ihan varma, oliko se viime viikonloppu vai sitä edellinen, kun tein itselleni oman nurkkauksen makkariin. Tai osittain miehen kanssa tehtiin, tietenkin.
Ensiksi vaihdettiin makkarissa järjestystä ja sitten kävin suunnittelemaan.
Muistin, että autotallissa oli tuo miun entinen neulontatuoli, joka käväisi vanhemmalla tytölläkin ja joka siitä luopui sittemmin (onneksi ei heitetty roskiin tai kierrätykseen) ja vanha rahikin löytyi vielä.
Lampaantalja tekee tuolista pehmeän,lämpimän ja houkuttelevan.
Neulontakärryä on helpompi kuljetella ympäriinsä kuin tätä olkkarin neulontatuolia ja nyt voin neuloa olkkarissa tai makkarissa oman mielen mukaan. Samalla voin kuunnella radiota, katsella Netflixiä tai Youtubea tai nettitv-tä. Ihan mitä vaan.
Kannettava on koko ajan valmiina paikallaan yhdistettäväksi telkkariin.
Joulun leivonnaiset valmistuvat pikkuhiljaa.

Eilen tein 2 maustekakkua ja tänään 2 mantelikakkua; teen aina kaksinkertaisen taikinan, jotta saan kaksi kakkua kerralla. Säästyy aikaa sekä vaivaa. Enää puuttuu tiikerikakut ja pullat. 
"Hakaristitortut" (lue: tähtitortut) ostettiin taas meijerin myymälästä halvalla raakapakasteina. 40 kpl maksoi alle 20 €.
Niin, että hyvällä mallilla on meidän jouluvalmistelut.
Nyt taidan käydä neulomaan ja toivottaa teille mukavaa uutta tulevaa viikkoa!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Jotain muuta välillä

Jokohan olisi aika siirtyä eteenpäin tuolta olkkarin puolelta, nyt se on jo nähty. Kiitos kommenteistanne edellisiin.

Siirrytään siis makkarin puolelle. Tämä olisi kyllä ihana askarteluhuoneenakin, koska on niin iso. Mutta se askarteluhuone ei ole ihana makkarina, on kokeiltu. Sinne ei sitten juuri muuta mahdu kuin sänky ja sängyn ympärillä ei mahdu kunnolla kävelemään. Ahdistava on oikea sana.
Tässä huoneessa taas on tilaa vähän liikaakin ja on laitettu muutakin kuin sänky.

En viitsinyt järjestää petin päällistä ja häiritä kissoja, etenkin Julialla näkyy olevan mukavaa :)
Vieläkin on nuo omatekemät pimennysverhot ikkunassa. Kohta onneksi voi jo vaihtaa kevyempiin verhoihin. Ja jotain muuta väriä kuin sinistä. Onhan sininen kyllä rauhoittava väri, toisaalta.

Tänne siirtyi vitriini kirjoineen.
Telkkarin vieressä on taso tyhjänä. Siinä on miun kannettavan paikka, kun iltaisin ennen nukkumaanmenoa katselen askarteluvideoita. Lukeminen on vaihtunut askarteluvideoihin :)
Täällä on myös tuo iso kaappi, jossa säilytän verhoja, liinoja, lakanoita, torkkupeittoja ym. Myös kausivaatteita roikkuu henkarissa täällä. Tuonne mahtuu tosi paljon tavaraa.

Täällä on myös jotain, mikä sinne ei oikeasti kuuluisi. Mankeli ja mankelin alla silitystä ja mankeloimista odottavat...nyt tuo hyllykkö on taas täynnä niitä... Silityslauta on piilotettu ison kaapin ja seinän väliin. Siellähän se näkyykin :) Onpa hyvä piilo :)
Haluaisin nämä askarteluhuoneeseen, mutta sinne ei mahdu.
Oven takaa löytyy lisää hyllytilaa.
Tulostin ja silitysvehkeet sekä joitain laatikoita (jotka pitäisi päällystää jotenkin) ja iskältä lainattuja kirjoja. Ja tuo hirmuinen pääkallo, jota käytän jumppakeppinä. Kissat pelkäävät sitä :)
Siinäpä se. Nyt on taas kaikki kertaalleen näytetty :)
Tämä on niin pieni talo, ettei tässä paljon näyttämistä ole. Eikä oikein voi huonekalujakaan muutella enää paikasta toiseen.
Makkarissa pitäisi varmaan unisieppari siirtää sängyn päälle, kun mie näen mitä kamalampia unia joka yö. Ihan hirveitä painajaisia, oikeasti jotain rumia isoja rottia, juoksen karkuun murhaajia ja viime yönä piileskelin jossain metsässä jotain ihme tyyppejä, jotka liikuskelivat pyssyjen kanssa. Huhhuh. Ei siinä paljoa lepäydy, kun joka yö juoksee jotain karkuun.

Art jouranliin tein toissapäivänä uuden sivun (johon en oikein ole tyytyväinen, tulipahan tehtyä).
Luulin sen olevan kesän lämpimin päivä ja 2,5 viikkoon ensimmäinen sateeton, vaan eipä ollut. Illansuussa alkoi satamaan kaatamalla ja jatkui eiliseen melkein puoleen päivään asti.
Eipä se selitystä kaipaa. Tuollainen siitä tuli.

Tänään alkaa olympialaiset. Avajaiset jää näkemättä, mutta joka päivä tulee jostain aamukymmenestä iltakymmenee ohjelmaa. Vai tuleeko peräti yöhön asti. Yleensä olen katsonut, etenkin kesäolympialaisia. En mie talvisellaisista niinkään välitä. Varmaan nytkin tulee katsottua silloin kun ehtii.

Tänään mie taas menen viettämään perjantai-iltaa töihin. Eipähän tarvi miettiä, mitä illalla tekee. Eikä tarvi miettiä viikonlopunkaan tekemisiä, se menee aamuvuoroissa. Milloinkohan miulla on seuraava loma?... Hah, kaksi viikkoa ollut loman jälkeen töissä ja tuntuu, että edellisestä lomasta on jo ikuisuus.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Makkarissa kesä

Tai ainakin kesäverhot. Eli pimennyssellaiset. Alkaa taas valoisat ajat, joten vaihdoin ne muutama vuosi sitten ompelemani pimennysverhot makkariin paremman unen toivossa. Ja nehän on vaaleansiniset. Vaihteeksi laitoin ruutuja ja sinistä vain ripauksina.
Tuo tumma möykky sängyllä on Julia nukkumassa :)
Tyynytkin on miten sattuu heitelty ja peittoa ei ole aseteltu...
Heti makkariin tultaessa melkein oven takana on mankelointipiste.
Eipä siinä mitään uutta ollut, makkarissa. Samat vanhat peitot, verhot ja muut. Olisi kuvausta varten pitänyt vähän stailatakin, mutta se vaan jäi. Useimmiten tuo makkarin ovi on kiinni, peti petaamatta ja harvoin sinne kukaan näkee.

Eilen mie sain taas yhden idean. Joka ei ehkä kovin fiksu taaskaan ollut. Mutta hetihän sitä piti ruveta toteuttelemaan.
Ajattelin tehdä ensi vuoden kalenterin ihan ite. Tein Excelillä tuon ruudukonkin ja päivät siihen, kun netistä ei löytynyt mieleistä ja toimivaa.
Illalla mies katseli nyrkkeilyä telkkarista ja mie kirjoittelin käsin nimipäiviä. Kesäkuuhun asti pääsin.
Tarkoitus olisi koristella jokainen kuukausi jollain tavalla. No, ajoissa kun aloittaa, voi saada jopa valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä :) Kaikenlaisia kuvia tulostelin eilen monta sivua, joita voi käyttää esim. tämän kalenterin koristeluun tai johonkin muuhun.
Onpahan tekemistä silloin, kun ei muuta tekemistä ole :)

P.S. Miulla on enää viikko tätä työtä, Pääsiäisen jälkeen entiseen, jossa sielläkin on paljon uutta... jännittää jo.
Mukavaista ja aurinkoista sunnuntaita! ~ Täällä paistaa aurinko ~

torstai 13. lokakuuta 2011

Epäonnistumisen päivä

Nyt täytyy sanoa, että tämmöinen päivä joutaa pois kokonaan. Radiossa sanottiin jo aamusta, että tänään on kansallinen epäonnistumisen päivä ja sitä se on tosiaan ollut. Nimittäin ainakin töissä, olisi pitänyt aamulla vain kääntää kylkeä ja viettää rokulipäivä. Mutta enhän mie semmoista tee. P**a päivä jokatapauksessa. Töistähän mie en voi kertoa täällä vaitiolovelvollisuuden takia, mutta sanon vaan, etten tälläisiä päiviä kaipaa.

Mie lupasin teille niitä sisustuskuvia liittyen teemakuuhun. Heikkohermoisempia saattaa hirvittää :) No ei, se oli sitä aikaa. Mutta laitan ensin tämän päivän kuvaa ja sitten vasta neljän vuoden takaisia.
Tänään on ensimmäisenä vuorossa makuuhuone. Jostain syystä muista huoneista ei olekaan ihan vasta otettuja, huomenna siivoan ja sitten kuvaan (täällä on käynyt pyörremyrsky tai jotain ;) ).

Ensin suht uusi kuva. Muuten on samannäköistä, mutta kesän pimennysverhot ja tyynyt ym. on vaihdettu lämpimämmän sävyisiin.

Tässä v. 2007, kuvausväline Nokia N70 ei yltänyt yhtä laajalle kuin nykyinen kamera.
Samasta kohtaa on kaksi seuraavaa kuvaa.


Nykyistä luukkia toisesta suunnasta:
Ja sama v. 2007
Kampauspöytä on nuoremmalla likalla ja peili vieras/askarteluhuoneessa. Lamppu on tallessa em. huoneessa.
Kolmannesta suunnasta nykyisin:
Kuntopyörä ei mahdu muualle ja johdot täytyisi vetää takakautta.
Ja sitten v.2007 sama suunta:
Sama matto meiltä edelleen löytyy :)
Apteekkarin lipasto annettiin vanhemmalle tytölle valkaistuna.
Kissat on edelleen samat pikkasen pulskempina vain :)
*****
Huomenna miulla on viikon ainut vapaapäivä, viikonloppuna iltavuorot joten ei ole taas tekemisen puutetta viikonloppuna :)
Tänään aion vielä tehdä blogikierrosta ja illalla liimautua telkkarin ääreen katsomaan Maajussille morsianta. Yhtään jaksoa en ole jättänyt katsomatta näiden kausien aikana (monesko lie menossa :) )
Miun suosikit on nykyisissä jusseissa Stefan ( se harrikkamies) ja Janne (se homo). 
Muutkin on kyllä kivoja, kuten Hans. Hän on ehkä kolmantena näistä. En kyllä osaa oikein sanoa, miksi. Ehkä siksi, että tykkään harrikoista (jos voittaisin lotossa, ostaisin oman) ja Stefan on niin herttainen ja ujon tuntuinen, Janne on iloinen ja hauska supliikkimies, Hans on herttainen, rauhallisen ja tasaisen oloinen, aina iloinen. Tai mikä lie syy, en tiijä :)
Aina miulla on joku suosikki ollut joka ohjelmassa. 
Illalla tulee myös Criminal minds, josta olen ruvennut tykkäämään. Siellä miun suosikki on se Penelope Carcia (vai Garcia?) sekä se partasuu mies ja se, joka oli Dharmassa ja Gregissä aikoinaan.
Mie olen kyllä telkkarin suurkuluttaja tai voisi paremminkin sanoa, että seuraan tiettyjä sarjoja uskollisesti (on nähtävä joka jakso). 

Tuosta Penelopesta tuli mieleen, että ihailen ihmisiä (niin naisia kuin miehiäkin), joilla on oma tyyli. Oli se sitten millainen tahansa, oli ihminen minkäkokoinen tahansa. Kunhan vain on se oma tyyli, voi olla jopa erikoinenkin. Miulla ei ole omaa tyyliä ollenkaan, tämänkin viikon olen kulkenut töissä ulkoilupuvussa (enpähän ainakaan ole kastunut :) ).

Nyt blogikierrokselle, ennenkuin juttu taas paisuu...
Moikka!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Makkari kesäkuntoon

Tänään päätin vaihtaa kesäverhot makkariin. Yleensä kesäksi vaihdetaan kevyttä verhoa, mutta meille laitetaan paksuimmat, mitä löytyy ja niihinkin on ommeltu vielä vuori. Eli pimennysverhot, jotka olen tehnyt yhdistämällä kahdet verhot ompelemalla ne toisiinsa. Onneksi olen nämä joskus tehnyt, muuten kesä menisi valvoessa. Miulla kun on muutenkin nukkumisvaikeuksia silloin tällöin, on kiva, että jollain konstilla pystyy parantamaan unen saantia.
Verhojen vaihdon yhteydessä kävi sitten niin, että kaikki liinat ja tyynynpäällisetkin piti vaihtaa. Makkariin tuli nyt vihreää ja sinistä. Enpä olisi ikinä uskonut, että tähän huusholliin tulee vihreää!
Räpsin kuvia ja tein pari kollaasia.
Meillä makaa tuommonen kiva pikku pehmolelu sängyllä aina, kun makkariin pääsee :)
Enpä sitten muistanut ottaa kuvaa uudesta verhotangosta, joka tuli Jotexilta. Helmalakana ainakin näkyy :) On ryppyinen kuin mikä, kun suoraan paketista laitoin paikoilleen.
Kuntopyörän oikea paikka ei ehkä ole makkarissa, mutta kun meillä ei muualla ole tilaa.
Pitäähän sen olla valmiina, jos vaikka joskus tulisi ajeltua sillä....
Ja tuo ovi...karmeassa kunnossa. Täytyisi varmaan yrittää tehdä jotain sille.

P.S: Täällä on ihanan lämmin päivä, täytyy varmaan lähteä pihalle neulomaan tai jotain :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Makkarista

Kiitos kommenteista edelliseen :)
Kuten mie ounastelinkin, ohi meni. Tauti nimittäin, eikä edes kunnolla alkanutkaan. On miulla rautainen vastustuskyky viime talveen verrattuna, jolloin jokaikinen kulkutauti tarttui miuhun.

Miulla piti olla tänään iltavuoro, mutta eipäs olekaan :) Eräs työkaveri pyysi vaihtamaan ja miehän suostuin, tottakai! Mieluummin mie aamuvuorossa olenkin :)
Äsken otin muutaman kuvan ja ajattelin näyttää, että minne me muutettiin. Entisestä makkarista siis :)
Pikkasen kyllä hävettää tälläsiä kuvia laittaa, kun seinät on melkein tyhjät ja nuo koukut vielä seinällä ilman tavaraa..
Tuon taulun paikalle piti tulla peili, mutta seinän sisällä on jotain kovaa. Edes porakone ei siihen pystynyt, joten tuo taulu sitten jäi. Panelien saumat on ruvenneet elämään, pitäisi paikkamaalata. Vai auttaneeko tuo mitään?
Mankeli jäi tänne, samoin meinaan silittääkin täällä. Jos joskus saan aikaiseksi...
Lipaston varalle on eräs suunnitelma, kunhan saan joskus aikaiseksi...
Tuosta kaapista mie kyllä tykkään, vaikka ulkoisesti ei olekaan ihan meijän tyyliä, vaan tuollainen pelkistetty.
Mutta se on iso, julman painava ja tukeva tanskalainen laitos. Vetää valtavat määrät tavaraa ja meillä kun tuota kaappitilaa ei rutkasti ole. Kaapin takana ovi vaatehuoneeseen. Sinne pääsee askarteluhuoneen puolelta ja sieltä puolelta saa valotkin laitettua. Miun puolesta tuon oven voisi vaikka laittaa umpeen.
Tuon verhonkin paikalle pitäisi tehdä toisenvärinen. Ja seinätaulut ja muut romppeet järjestää uusiksi. Kunhan vain saisin aikaiseksi...
Kuntopyörä tuli, enkä kertaakaan ole polkenut....
Täällä on kaikki hommat vähän vaiheessa...
Mie en vaan saa mitään aikaiseksi. Mie en edes keksi, mitä neuloisin. Tai ompelisin tai viitsisin ylipäänsä tehdä.
Tuo verhontakainen hyllykkö on muuten täynnä lankoja....
Mie vaan odottelen lomaa!
Vielä kolme viikkoa, tai siis nyt vajaa kolme.
Ei näillä vapailla kyllä mitään hommia saakaan tehtyä, tällä viikolla yksi, ensi viikolla yksi, seuraavalla viikolla yksi ja vasta viikonloppuna kaksi. Toisaalta, viikko on jo mennyt tiukkaa tahtia, kaksi enää...
Tuolle makkarille pitäisi kyllä tehdä oikeasti jotain...

Piti vielä sanoa, että peti on miehen petaama :) Kaikki neljä(huom!) tyynyä sängyllä. Asetteluista viis, kunhan sängyllä ovat :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Life goes on

Ei tähän muuta voi sanoa, kuin elämä jatkuu. Päivä kerrallaan ja hetki kerrallaan.
Suuret kiitokset teille kaikille osanotostanne ja myötäelämisestänne! Olen niistä hyvin kiitollinen, en osaa sanoin sitä ilmaistakaan. Yksi lukija hävisi, mutta niinhän miulla kävi oikeassakin elämässä. Tuli vaikeaa, ihminen, jota luulin parhaimmaksi ystäväksi, hävisi. Ei soittanut kertaakaan kysyäkseen, miten mie jaksan, tai miten äiti jaksaa. Ei tarjonnut olkapäätä, ei kuuntelevaa korvaa. Ei mitään.
Nyt tiedän, ketkä ovat oikeita ystäviä.

Mie en oikein kauheasti osaa ruveta mitään tekemään, mutta nyt on joku järjestelyvimma menossa. Eilen veivasin ja raahailin makkarin kalusteita paikasta toiseen. Kävin alakerrasta hakemassa pirtinpenkin, jonka laitoin sängyn päätyyn. Joku ajattelee, että väärään päätyyn, mutta me ei tykätä nukkua tuolla kaapissa.
Aiemmin sängyn pääty oli ikkunan alla ja huone ihan tukossa.
Kuvia ottaessani huomasin, miten jär-kyt-tä-vän huonossa kunnossa nuo tapetit on. Pitäisköhän ne vaikka maalata?! Niin me tehtiin aikoinaan eteisen vanhoille tapeteille ja tuli ihan hyvät. Aikansa kupruilivat, mutta sitten tasoittuivat.
Kaapin ovikin on näköjään jäänyt raolleen...
Tässä myös yksi lauantain kirppislöydöistä, viinilaatikko. Tekstipuoli jäi näköjään seinään päin. Nuokin, sekä penkki, että laatikko varmaan saavat väriä pintaansa kesällä. Nyt ei ole tiloja maalata isompia juttuja. Paitsi tuon laatikon ehkä voisi...jos jaksan.

Enpä mie taijakkaan laittaa enempää kuvia, on niin rajun näköinen huone! Siis seinät...
Nasusta näytän kuvan, kun se teki virhearvion.
Oli ahkerana apulaisena kuvausassistenttina ja sitten se kuuli pihalta jotain ääntä. Se yritti hypätä ikkunalle, mutta hyppäsikin ikkunan väliin. Kovasti ihmettelee, että mites tässä näin kävi!
Hassu kissa!
P.S: Se lääkäri oli ihan ok. Ei hänellä hirveästi ollut aikaa kuunnella, vaikka mie olisin voinut puhua enemmänkin. Ja olisin halunnut puhua... viikon antoi sairaslomaa.
En mie töihin voisi mennäkään, antamaan lääkkeitä ja pistelemään insuliineja. En todellakaan. No onneksi ei tarvitsekaan, nyt mie järjestelen paikkoja ja samalla omaa päätäni ja keräilen palasia ittestäni.
Taidan ruveta kirjoittamaan, oikein kunnolla tai ainakin päiväkirjaa. Tai jotain.
Ja jos sitä vaikka lähtisi vähän uloskin kävelemään jossain välissä. Se oli lääkärin resepti, ulkoilu ja lepäily.
...nyt miulla on järjestelyvuorossa askarteluhuone... sinne siis!
Kiitos! Ja moi!

lauantai 28. elokuuta 2010

Lauantaina

Aamulla heräsin kymmeneltä! Taisi tulla ennätys pitkään aikaan, yleensä jo puoli kymmenen on paljon miulle. Taisi olla vähän univelkaa. Nytkin kyllä voisin käydä vaikka päikkäreille, muttei passaa käydä tai ei yöllä nuku.
Kävimme pikkasen törsäämässä rahaa, lankaan. Ostin uutta Puroa, kun lupasin tehdä vanhemmalle likalle yhden jutun. Mie en oikein tykkää noista uusista väreistä, viime talven Ruska oli ihana, miun suosikki ja voisin tehdä siitä vieläkin kaikkea mahdollista. Vaan nyt on uudet värit ja tuskin niistä teen itselle yhtään mitään.
Äskettäin vähän vaihtelin olkkariin värejä, tyynynpäällisiä ja peittoja. Nyt ei voi kuvia ottaa, kun mies nukkuu toisella sohvalla :)
Illalla oli tarkoitus lähteä katsomaan Sataman valot- tapahtumaa, mutta saattaa jäädä käymättä. Täällä on satanut koko päivän vettä ja varmaan jatkuu illallakin. Taidankin laittaa kohta saunan lämpiämään ja nauttia olohuoneen syystunnelmasta.
Tässä pieni pala makkarin uutta tunnelmaa:
Tapetti on hurjannäköinen, mutta on miehen "projektilistalla" :)
Ihanaa, että on loma! Tuntui omituiselta aamulla, ettei tarvinnut lähteä töihin. Siellähän mie olen viettänyt viimeiset neljä viikonloppua. Pitäisi varmaan käydä neulomaan, että voisin joskus esitellä käsitöitäkin täällä...

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Valkoisen maalin taikaa ja makkarin muutto

Eilen illalla maalisudit viuhuivat meidän huushollissamme, kun tytön kanssa maalasimme kaappien puitteet. Ja tänään miehen kanssa kannoimme tavaraa huoneesta toiseen. Muutimme vanhemman likan entiseen huoneeseen ja ompelu ja muut puuhastelut muuttivat meidän entiseen makkariin.
Puitteet on siis maalattu, tapetit pitäisi vielä vaihtaa ja patteri maalata. Huone on aika rajussa kunnossa, mutta asia kerrallaan. Puitteet näyttävät kummallisen kellertäviltä, vaikka valkeaahan se maali oli.
Tässä näkyy hieman, miltä puitteet ennen näyttivät. Luulin, että miulla oli kunnollinen kuva niistä, vaan ei ollutkaan.
Tässä kuvassa näkyy, miten huonot tapetit ovat... Sähköpatteri on talvella erittäin tarpeen, talossa on melkein paperiset seinät ja täällä on KYLMÄ.
Verho
Kävimme pikapikaa Kodin1:ssä, joka täällä avattiin jo jokin aika sitten. Me pääsimme vasta nyt ensimmäistä kertaa sinne. Ostimme varjostimen kissojen rikkomaan lamppuun sekä jotain muuta. Muista ostoksista myöhemmin lisää. Varjostin oli pikkasen liian pieni, joten ompelin kirppispitsiä alareunaan.
Tässä kuvassa näkyy entinen varjostin. Vähän huono kuva, kun rajasin isommasta. Muita kuvia siitä ei ollut.
Puuhasteluhuoneen esittelen joskus myöhemmin. Nyt käyn neulomaan tai jotain.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Valmista tällä erää

Miehellä meni lattian laitto yhdeksään asti ja huoneen siivous ja tavaroiden paikolleen laitto meni melkein puoleen yhteentoista. Tänä aamuna vielä viimeistelin ja järjestelin laatikoita ym. uudestaan.

Ennen

Jälkeen
Ennen
Jälkeen

Ompelukone vielä puuttuu pöydältä, mutta tuossa on miun ompelunurkkaus.


Kirppislöytö hyötykäytössä, ovistopparina :)
Kuvissa ei ehkä muutos niin jyrkästi näy kuin luonnossa. Muutos on huomattava! Ennen niin pimeä huone ei tarvitse kuin pienen pöytävalon, niin näkyy koko huoneen joka nurkka selvästi. Kattovalaisinhan tuolta vielä puuttuu. Tilasin Jotexilta ja tulee ehkä Toukokuussa. Siihen saakka on pärjättävä pikkuvaloilla. Tapettien vaihto on joskus ohjelmassa, mutta ei vielä ole akuuttia tarvetta. Noillakin vielä pärjää ja kattolistat mies meinaa tänä iltana naputella paikoilleen.

Seuraavaksi on vuorossa olohuone. Lattian ja tapettien vaihto. Materiaalit on valmiina nurkissa pyörimässä, joten melko nopeassa tahdissa vaihtuvat nekin. Mutta se on miehen hommaa ja hän määrää tahdin.
En muista, kerroinko, että kävimme Sotkassa viime Perjantaina ja sieltä olisi tulossa ruokailuryhmä olkkariin sekä puusohvan tilalle eräs ihana juttu :) En kerro sitä, se on sitten teille yllätys :) Mutta! Sanoivat tuovansa ne Perjantaina ja sehän on Pitkäperjantai! Ei kai ne silloin sitä tuo? Varmaan menee ensi viikkoon...
Ei muuta kuin Heikunkeikun!

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Jatkuu

Aika huonosti nukutti viime yönä, näin painajaisia töistä ja heräsin ainakin miljoona kertaa. Sohvasänky oli pikkasen liian pehmeä, mutta Nasu on kiva nukkukaveri :) Ihana pikku hyrisijä, pehmoinen ja lämmin. Kuuma oli myös olkkarin patteri, jonka vieressä nukuin (termostaatti on rikki). Mutta mie sain sentään nukkua suorassa, kun mies nukkui kahden istuttavalla sohvalla. Oma moka, mitäs ei suostunut menemään lattialle ;)

Tälläisessä kaaoksessa joudun tämän lomapäivän viettämään. Eipä tässä paljon muuta voi tehdä kuin telkkaria töllöttää ja ehkä hieman neuloakin.
Rempan suhteen jäätiin illalla tähän:


Sängystä on maalattu vain päädyt, katto- ja lattialistatkin saivat väriä pintaansa. Illalla homma jatkuu ja toivon mukaan saadaan huone valmiiksi. Joitain seinähyllyjä voin kiinnitellä jo päivälläkin sekä ainakin verhot laittaa ikkunaan.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Remontti on vaiheessa

Eli mies asentaa lattiaa ja mie voin huilata :) ensin maalattiin paneelit ja sänky, sitten katto. Sängyn maalaus tuli ihan extempore, ei alunperin ollut tarkoitus vielä, mutta olisi ollut aika ruma vaaleassa huoneessa. Tässä alkukuvia tältä päivältä:
Ei ihme, että lattia jäi aina imuriin, liimaa oli vain keskellä huonetta saumojen kohdalla. Muuten matto oli irti lattiasta, vain paneeleilla painettu "kiinni". Oikeasti tuolla ei voinut imuroida kuin minimiteholla, kun imuri ei kulkenut.
Paneeliputka
Remonttikissa
Matto lähti repeytymään, haurasta kamaa.
Talon rakennusvaiheessa joku on hieman kirjoitellut: The Beatles, The Shouts ja joku muu The, sekä Pirjo sydän Henry :)
Olisi meidänkin pitänyt vetäistä nimmarit lattiaan, jotta joskus joku löytää remonttia tehdessään sitten kun ollaan vanhoja ja talo myyty jollekin nuorelle parille. Tai vielähän tässä ehtii, lattia on vielä auki. Ja ensi yönä nukutaan olkkarissa. Mie nukun puusohvalla ja miehelle tehdään peti johonkin kohtaan lattialle, josta tilaa löytyy :) Pitää huomenna näyttää, miltä tää olkkarikin näyttää, hävityksen kauhistus :)

maanantai 4. tammikuuta 2010

Jopas oli vaikeeta

Muokkasin blogia, lisäilin kuvia ja monen monta tuntia tein töitä, että sain yhden diaesityksen toimimaan. Kokeilin Bloggerin omaa, Picasaa, Flickriä ja Photobucketia ja lopulta tämä Bloggerin oma suostui yhteistyöhön. Laitoin blogitunnustukset paremmin näkyviin, kun se Flickrin Badge vai mikä se oli, ei suostunut toimimaan.
Nyt on ehkä, tai ainakin omasta mielestäni rauhallisempi ulkomuoto ja blogin sisältö paremmin näkyvissä. Tekstejä pitäisi vielä joku kerta siivoilla ja järjestellä, mutta ei tänään. Blogikierros on vielä tekemättä ja moni muu nettikierros :)

Meillä on nyt Joulu siivottu pois. Eilen laitoimme kuusen ja koristeet vintille. Samalla vaihdoimme järjestystä ja mylläsimme muutenkin. Teimme makuuhuoneeseen kummallekin työpisteen tai mie sanon, että telakan. Eli kummankin kannettava on omalla pöydällään ja tää miun pöytä toimii myös ompelupöytänä toisinaan. Ennen nää koneet oli olkkarissa baaritiskillä ja jos halusi pöydällä tehdä jotain, piti istua baarijakkaroilla (epämukavaa) tai kantaa keittiön pöydälle. Ja siihenhän sitä ei voinut jättää, kun syödäkin pitää aina välillä. Nyt näillä on sitten omat paikat, josta voi halutessaan siirtyä esim. sohvalle tai minne vaan. Kyllä miusta kannettavakin tarvitsee telakan. Ei tää nyt niin kovin kummoinen nurkkaus ole miulla, mutta mie tykkään tästä pöydästä, tuoli tarvitsee uuden päällisen, kun ei sovi väreihin. Tai sitten käyn kierrätyskeskuksesta ostamassa pinnatuolin tms. joku kaunis päivä.