Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalenteri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Vapaapäivän touhuja

Miulla oli tänään vapaapäivä ja olen ollut melko pirteä, vaikka heräsin jo klo 7. Olen puuhaillut vaikka mitä: lämpimiä voileipiä, mustikkapiirakkaa, ruokaa, pessyt pyykkiä, tehnyt art journalia, tulostanut värityskuvia ym.
Äsken sain art journal sivun valmiiksi ja siitä tuli melko raikkaan värinen.
Planneri aukeama jäi esittelemättä, kun tyhjensin tänään puhelimesta turhat kuvat. Äsken hoksasin, etten ollutkaan ladannut aukeama kuvaa One driveen, jonne yleensä kaikki lataan. No, sen sijaan näytän, kun sain eilen idean Planspiraatiosta.
Meinaan osallistua jokaiseen ja laitan planneriin ne muistiin. Nyt on helppo katsoa tuosta seuraava planspiraatio haaste, jota en ole vielä tehnyt.
Nukkekotiin tein tässä yhtenä päivänä päiväkirjan ja vihon Rosalindalle.
Huomenna miulla on viimeinen iltavuoro. Ensiviikolla meidän työajat muuttuvat taas. Onneksi! En tykkää iltavuoroista yhtään, kuten joskus aiemminkin olen kertonut.
Mutta ensi viikolla on loma! Sitä mie odotan niin kovin. On taas aikaa harrastaa kunnolla, ties mitä nukkekotiinkin ilmestyy :)
Nyt mie kuitenkin häippäsen muihin hommiin. Mukavaa viikkoa!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Plannerin koristelua

Niin se taas yksi työviikonloppu vierähti ja menikin todella nopeasti. Eilen ja tänään kuljinkin pyörällä ja täytyy sanoa, että kyllä oli helppoa. Talvellakin nimittäin kuljin viikonloput pyörällä aika usein, koska linja-autoja ei kulje aamulla siihen aikaan. Talvella miulla oli nastarenkaat ja nyt, kun ei ole enää lunta ja on tavalliset renkaat, matka ei tunnu miltään. Vaikka onkin suurimmaksi osaksi ylämäkeä täältä töihin. Ja matka suuntaansa 4 km. Kerran sunnuntai aamuna menin taksilla, kun ulkona oli niin kylmä ja taksin matkamittarin mukaan matkaa on tuo 4 km. Itse joskus mittasin entisellä autolla, että oli 3,5 km. Ehkä taksin mittari näyttää oikeammin, kun on suht uusi auto.

Toissailtana juuri nukkumaan käydessä sain hirveän hyviä ideoita nukkekotiin, mutta en jaksanut hakea paperia, että olisin kirjoittanut ylös. Eilen sitten töiden jälkeen menin askarteluhuoneeseen ja kuvittelin käyväni tekemään nukkekotiin jotain. En muistanut ensimmäistäkään ideaa! En vaikka istuin muutaman minuutin ja mietin ja mietin. Päätin sitten koristella kalenteriin ensi viikon.
Kuvat on tosi huonot. En ymmärrä, mistä johtuu, että tuo Lumia, jossa pitäisi olla huippuluokan kamera, ottaa näin huonoja kuvia. Ei auta kuvanmuokkauskaan. Kultateipit ei näytä kultaisilta ollenkaan eli tuo tähtiteippi ja alhaalla oleva on kulta-valkoisia.

Tällä sivulla osallistuin planspiraatioon:
Jotain taivaalla-raidat-kettu.
Tämä kuva se vasta huono onkin! Ihan vaaleanpunainen, vaikka oikeasti paperi on valkoista.
Tämän päivä/sivu olen kehittänyt itse. Siis tuon pohjan tein tietokoneella ja tulostin.
Mutta nyt taidan lähteä syömään.
Hyvää alkavaa viikkoa ja sunnuntain loppupäivää!

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Planneri ja muuta

Olen aiemmin muistaakseni näyttänyt, miten koristelen plannerini. Nyt ajattelin näyttää, mitä muuta siihen teen. Kirjoittelen pikkasen päivän tapahtumia. Mitä ei todellakaan ole paljon nykyisin, kun olen taas ollut ylitöissä melkein joka päivä ja enimmäkseen päivät koostuu vain siitä, että käyn töissä ja tulen kotiin. Kotonakaan ei hirveän paljon jaksa puuhailla pitkien työpäivien jälkeen.
Tänään on vapaapäivä ja päässä vilisti heti aamusta mitä kaikkea tänään pitäisi tehdä. Päätin tehdä To do listan, josta ruksailen sitä mukaa näitä pois, kun jotain teen.
Tuo Eiffel-tornijuttu on kaksipuolinen itsetehty kirjanmerkki.
Ei mitään ihmeellistä siis ole tapahtunut, mutta tätä on niin kiva koristella ja täytellä.
Eilen käytiin Prismassa ruokaostoksilla ja samalla ostin vähän askartelukamaakin, kun kaupunkiin ei ole päästy moneen viikkoon ja seuraavan kerran päästään parin viikon päästä. Onneksi Prismassa on huippuluokan valikoimat askartelutarvikkeita. Ja onneksi ne ovat erilaisia kuin Suomalaisessa kirjakaupassa ja Askaretassa. Ja vielä kaiken hyväksi Halvalla!

Tuosta Flow lehdestä olen haaveillut vuosia ja nyt vihdoin sain sen. Se ei kylläkään ole halpa, mutta sisältää niin paljon kaikenlaista kivaa, että jos ne kaikki ostaisi erillään, voisi maksaa jopa puolet enemmän. Tämä oli sijoitus!
Ja kattokaa noita eläimiä! Pupuja, kettuja, pöllöjä, siilejä...Niin söpöjä! Raaskiikohan noita käyttääkään?
Oijoi, askartelu on kyllä maailman ihanin harrastus! Niin paljon kaikkea suloista ja kaunista on askartelumaailma pullollaan! Ja ihan kohta eräs toinen monivuotinen haave on toteutumassa, mutta siitä myöhemmin lisää, kunhan se on täällä :)

Tänään täällä on tosi ihana ilma. Aurinko paistaa ja lumet sulaa. Melkein tekisi mieleni kantaa tuoli tuonne paviljongin nurkkaan, mutta ei se ehkä ihan vielä kannata. Sen verran on vielä lunta, ettei sinne ehkä mahtuisikaan. Sinne lumettomaan nurkkaan.
Sen sijaan istun sisällä ja bloggaan. Mutta mikäs se on tässä keittiössä blogatessa, kun on kuppi kahvia ja Finduksen paistopulla nenän edessä.
Kone on edelleen sama vanha, mutta toimii edelleen. On siihen kyllä akku vaihdettu ja näyttöpaneeli ym. mitä mie en edes ymmärrä tai muista.
Mutta mutta, nyt alkaa tulla taas pitkä postaus, joten on aika lähteä muihin hommiin.
Ajattelin osallistua tähän.
Kivaa viikonloppua teille! Mie vietän viikonlopun töissä. No, voi sekin olla kivaa :)

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Linkit tulostettaviin kalenteritarroihin ym.

Kiitos Leea, että kerroit ettei edellisistä linkeistä päässyt mihinkään. Mitä hyötyä jostain Google drivesta on, jos ei sinne pääse kukaan muu?
Tyhmä paikka!
Tein nyt ittelleni Dropbox-tilin ja testaillaan miehen kanssa kohta näitä linkkejä. Kello on jo niin paljon, että lisään loput vaikka huomenna tai lähipäivinä.
Tästä linkistä pääsee tulostamaan
Viikko kahdella sivulla vaakasuora
Viikko 2 sivulla pysty
Viikko 2 sivulla + todo + notes
3 cm pilvet
Etiketit
Isommat ruokailutarrat
Lila ruokailutarrat
Mustavalk. ruokailutarrat
Ruokailutarrat eri värejä
Tv:t 1
Tv:t 2
Pilvet 2
Punaiset ruokailutarrat
Turkoosit ruokailutarrat
Vihreät ruokailutarrat

Nämä linkit toimivat, eikä ole pakko tehdä Dropbox tiliä, vaan voi painaa no thanks.
Tässä vielä kuvia vähän:







 Siitä vaan sitten vapaasti tulostelemaan, jos miellyttää :)






maanantai 14. maaliskuuta 2016

Lisää kalenteriin tarroja

Miulla on nyt jäänyt vähän taka-alalle kaikki nukkisjutut ja art journaloinnit. Jostain syystä viime aikoina on väsyttänyt niin kovin, ettei jaksa inspiroitua. 
Kaikkein parhaiten jaksaa istua kannettava sylissä ja vääntää kalenteriin tarroja. Niitä olenkin nyt tehnyt muutaman lisää.
Ihan ensimmäiseksi näytän, mistä puhun. Olen Youtubesta katsellut plan with me- videoita ja koristellut omaani jo pari vuotta omassa rauhassa näyttämättä niitä kellekkään. Paitsi omille lapsille :)
Kaivoin nyt oikein ison kameran (järkkärin) esille ja otin sillä kuvat, jos vaikka tulisi parempia kuin puhelimella.
Eli lauantaina askartelin tämmösen. Tykkään ehkä eniten tästä aukeamasta ja insertistä. Se toinen oli viime viikolla käytössä, mutta huomasin, että tarvitsen yhtä paljon tilaa viikonloppuun. Tässä on hyvää myös tuo muistiinpano-osio ja to do-lista. En tykkää tehdä asioita tiettynä päivänä, vaan viikon sisällä, joten tämä sopii miulle parhaiten. Toiseksi eniten tykkään siitä vaakasuorasta mallista. Kolmehan mie siis näitä olen kehittänyt. Tuo turkoosi juttu on kirjanmerkki. Laitoin siihen kivoja tarroja ja tuo onkin tosi kätevä, kun näkee heti, missä kohtaa on menossa.

Muistiinpano-osioon olen kirjoittanut muistiin tilausta, jonka meinaan huomenna ennen iltavuoroa tehdä. Pilviin kirjoitan päivän sään ja telkkariin ohjelman, joka katsotaan. Joka päivä me katsotaan jonkun sarjan 1 jakso esim. Netflixistä.
Menu- tarraan kirjoitan sen päivän ruuan. Onpahan jotain kirjoitettavaa :)
Onkohan täällä vielä sen aikusia ihmisiä, kun ompelin tämän? Olen pitänyt tätä aina välillä kalenterina. Alunperin siinä oli musta vetoketju ja muutenkin jotain pientä, jotka sittemmin muutin.
Nyt siinä on vaaleanpunainen vetoketju ja se jopa menee kiinni. Eli hyvin toimii tämä systeemi.
Taskuissa ei juuri nyt ole mitään, mutta ajattelin laittaa sinne jotain kivoja tykötarpeita, kuten sticky notes liimalappuja ja washiteippiä ym.


Nyt löytyy tulostettavia: musta/valko/harmaa menu ja lila menu sekä lila pilvi. Nämä alla olevat kuvat voi tulostaa tälläisenään ja muokata esim. Wordilla sopivan kokoiseksi tai sitten voit tulostaa Google drivesta valmiin A4 arkin. Mutta hei, huomasin juuri, etten ole edes sinne ladannut muun värisiäkään. Latailen sinne kaikenlaista, voitte käydä katsomassa.
Sieltä löytyy mm. erilaisia etikettejä. Laitan kaikki tähän alle ja kaikki voi tallentaa tosiaan omalle koneelle ja muokata sopivan kokoiseksi. Google driven tarkistan vielä, että asetukset on julkisia ja sinne tosiaan pääsee tulostelemaan.








Toivottavasti näistä on jollekin iloa ja hyötyä.
Nyt menen tarkistamaan ne asetukset ja toivotan kaikille oikein mukavaa viikkoa!
Nähdään taas!

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Heiippa!

Aikaa on vierähtänyt edellisestä, jälleen kerran. Olen ollut kaksi viikkoa melkein putkeen töissä (yksi vapaa välissä), joten ei ole ollut aikaa eikä mitään blogattavaakaan.
Olen mie silti touhuillut kaikenlaista ja ajattelin nyt jakaa nämä touhuilut teidän kanssanne. Jos vaikka joku muukin innostuisi tästä asiasta.
Olen jo pari(?) vuotta sitten tehnyt itselleni kalenterin tai oikeastaan kaksi. Tulostelin netistä sivuja sinne ja kehittelin itse omia sivuja ja nyt viime aikoina olen kehitellyt lisää.
Olen tehnyt kalentereita myös lahjaksi. Siis sellaisia laukussa kannettavia A5 kokoisia. Muutama kalenteri on tehty entisten kansien sisälle ja yksi on tehty kansioon, kaksi on tehty alusta loppuun itse.
Tässä on miun viimeisin, jonka tein tässä alkuvuonna:
Kuvasta tuli vähän huono, kun kansipaperi on kimaltava ja siinä on kontaktimuovi päällä.
Tällä hetkellä käytän näitä sisäsivuja. Viikko kahdella sivulla, itse tehty.
Nämä sivut voi tulostaa täältä.

Olen tehnyt myös toisenlaiset sivut, jotka voi tulostaa täältä.
Sekä kolmannet sisukset, tällä kertaa vaakaan ja nämäkin voi tulostaa täältä. Sivut tulevat kokonaisena ja ilman katkoviivoja, vaikka tuo sivu muuta näyttääkin.

Pinterestissä on hirveästi kaikenlaista kivaa tulostettavaa kalentereihin liittyen ja tässä on miun oma taulu, johon olen kerännyt tulostettavia juttuja.
Muualla maailmassa kalentereiden koristelu ja kaikenlaiset tarrat on tosi suosittuja. Suomesta ei sellaisia löydy ja ulkomailta en viitti tilata, joten tein tarroja itse.
Nämä tv-tarrat voi tulostaa tarra-arkille tai tavalliselle paperille ja liimata tavallisella liimapuikolla. Mie teen jälkimmäisellä tavalla. Tv:n päälle voi kirjoittaa tv-ohjelman nimen, jota seuraa tai katsoi sinä päivänä tai muistutuksena tiettynä päivänä tulevasta ohjelmasta. Nämäkin voi tulosta täältä
Ja jos harrastaa viikon ruokalistan suunnittelua, voi näihin tarroihin kirjoittaa seuraavan viikon ruuat tai mitä juuri sinä päivänä on syönyt. Mie kirjotan jälkimmäisellä tavalla päiväkirjamaisesti mitä tänään söin.
Ruoka tarratkin voi tulostaa arkkina täältä erivärisinä.
Tv-tarroja löytyy myös pelkkinä ääriviivoina ilman väritystä täältä.

Eikä siinä vielä kaikki! Mie tein Currently kortteja omilla teksteillä. Ainakaan vielä en tehnyt suomeksi, koska en keksinyt kivaa suomenkielistä sanaa, joka vastaisi sanaa Currently...parastaikaa,tällä hetkellä, nyt....ei vaan natsaa.

Näitä löytyy myös punaisena:
Currently kortit voi tulostaa ihan vaan klikkaamalla hiiren oikealla nappulalla ja tallentamalla koneelle. Kaikkein helpointa on pienentää wordilla tai tulostimen omalla tulostussivulla. Ainakin miun HP:ssa on mahdollista valita esim. neljä kuvaa yhdelle sivulle. Tai 9 tai mitä niitä nyt onkaan.
Voin kyllä tehdä arkinkin valmiiksi, jos joku näitä oikeasti haluaa käyttää.

Kaikkia näitä voi käyttää kalenterissa, art journalissa, skräppäämisessä, smash bookissa, päiväkirjassa, ihan miten itse haluaa. Ja mie haluan antaa nämä ilmaiseksi käyttöön, jos jollekin näistä on iloa.

Tähän loppuun vielä, mihin käytin yhtä netistä löydettyä Currently korttia eilen, kun kuuntelin Puhelinlangat laulaa. Miun Smash book.
Tein itse näitä kortteja, koska valmiista ei löydy yleensä tuota sää-kohtaa. Ja mie niin tykkään laittaa säätiedot talteen. Tai sitten joku muu miulle tärkeä asia puuttuu tai sitten niissä on joku ei niin hyvä sana mukana.

Yksi toive miulla on. Jos käytät näistä jotain, kerro miulle ja laita linkki, jos laitat kuvan esim. blogiin jostain sivusta, johon olet näitä käyttänyt. Olisi niin kiva nähdä niitä :)
Ei miulla muuta, nähdään taas!

lauantai 2. toukokuuta 2015

Vain kuulumisia

Ihan justiinsa hokasin, että jäi Vaputkin toivottamatta. En enää viitsi toivottaakaan, se meni jo.
Äsken selailin blogeja ja katselin, kuinka monikin kertoi, mitä on Vappuna tullut tehtyä.
Mie olin töissä. Ja olen vielä huomennakin ja ylihuomenna, yhteensä kuuden päivän putki. Joten ei ihme, että Vappu meni melko huomaamatta.
Oli miulla eväänä miehen paistamia munkkeja tänään ja justiinsa juon tässä samalla simaa. Ja eilen syötiin nakkeja niinkuin perinteisiin kuuluu. Tänään pekonia uunissa paistettuna, uunikasviksia ja paistettuja kananmunia. Oikein rasvaista ja epäterveellistä ruokaa.
Tai ehkä se ei olekaan nykyään niin epäterveellistä, jos on karppaaja. No, leikitään, että oltiin tänään karppaajia.

Omaan blogiin tullessa tänään vastaan tuli aika ikävä näky. Taas oli yksi lukija hävinnyt. Viime aikoina on hävinnyt yhteensä kolme. No, ei voi mitään.
Kohta varmaan häviää loputkin, kun kerron, mihin päätökseen olen nyt lopullisesti tullut. Tässä blogissa ei enää sisusteta. Enkä ota enää kotikuvia. Nämä nurkat on kuvattu ja koluttu niin perusteellisesti näiden vuosien aikana, että pysyttelen jatkossa kätten töissä.
Enimmäkseen askartelussa, joskus myös joissain muissa. Neulominenkin on kyllä jäänyt. Jouluksi neuloin muutaman tiskirätin ja pesimen ja siinä se. Mutta käsitöiden suhteen en osaa sanoa, ilmaantuuko niitä tänne vai ei. Kaikki kun riippuu siitä, mikä milloinkin kiinnostaa.

Mutta sisustamiseen miulla ei riitä aika eikä mielenkiinto. Ennemmin käytän aikani askartelu- ja artjournalointihommiin. Ne kun tulee halvemmaksikin.

Jos nyt päätit lopettaa blogini seuraamisen, sanon vain että heippa ja hyvää jatkoa!
Tähän pieni loppukevennys, joka sopii mainiosti tuohon ruokailuosioon. Sanonnan tulostin kerran (tai neljä) Pinterestistä. Tein tästä neljä eri versiota kalentereihin, jotka tein joululahjoiksi. Tämä on yksi niistä.

Teille, jotka vielä jäätte seuraamaan, toivotan mukavaa viikonloppua!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Hobonichi/Fauxbonichi

Maailmalla on villitys päällä. Miun piti tietenkin kokeilla sitä, kun niin moni on tästä asiasta niin innoissaan. Se on almanakka, planneri, kalenteri nimeltään Hobonichi <- tuota linkkiä klikkaamalla pääset katsomaan Hobonichi kauppaan. Hobonichi on japanilainen keksintö ja japanilainen kalenteri.
Kovin harva varmaankaan lähtee tilaamaan Japanista yhtä kalenteria, jonka hinta saattaa kivuta aika korkeaksikin. Siihen ongelmaan on kehitetty Fauxbonichi <- linkki vie Tumblrin kuviin.
Fauxbonichi on siis itse tehty/ DIY Hobonichi. Moni on tilannut netistä jonkun ruutuvihon ja tehnyt itse päivittäiset jutskat.

Mie en tilannut sitä japanilaista versiota, vaan päätin kokeilla tuota DIY versiota.
Miulla oli ruutupapereita, jotka liimailin yhteen toisesta reunasta, tein siihen kannet ja vähän jesaria/ilmastointiteippiä ja siinä se on:
Jesarin väritin permanent tussilla ja siitä tulikin ihan kiva.

Ja sitten itse asiaan. Hobonichin/Fauxbonichin tarkoitus on piirrellä päivän tapahtumia kirjoitusten kera. Tai sitten siihen voi liimailla kuvia tms. Ihan mitä itse haluaa.
Peitin tekstit, kun miun päivät on niin tylsiä, ettei niistä kannata lukea mitään kenenkään.
Vasemmalta alkaen: miun art journal, maalaus- ja piirustusvälineitä (mitähän tuo ylimmäinen esittää, en muista :) ), stereot askarteluhuoneessa, puhelin, tietokone, eväät, tabletin kautta kuuntelin radiota, vispipuuro kipossa, kahvit, pyykki....
Kokeilin tuota systeemiä kokonaiset 5 päivää. Huomasin nimittäin, että joka päivä olisi pitänyt piirtää joko telkkari tai kahvikuppi tai tietokone. Hmm.. ei kovin mielenkiintoista jälkikäteenkään katseltuna. Eli tuo villitys ei sitten ollut miun juttu, taaskaan. Kokeilin tuota nimittäin jo Marraskuussa ja silloinkin lopetin parin viikon jälkeen. Nyt se on uskottava, ei sovi miulle.

Jollekin toiselle se voisi vaikka sopiakin. Jos kiinnostuit, kokeile ihmeessä. Eihän sitä tarvitse jatkaa, jos ei siitä tykkää. Tuo on toisaalta helppo tapa tehdä art journalia, eikä tarvitse paljoa tarvikkeitakaan. Piirustusvälineet ja ruutuvihko, siinä se.

Seuraavalla kerralla esittelenkin sitten tuon kirjasen uusiokäytön. Vai miten se sanotaan. Uudessa käyttötarkoituksessaan.
Mutta nyt, mukavaa alkavaa viikkoa!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lahjoja, viimeinen osa ym.

Yritin jo eilen blogata, mutta puhelu keskeytti kirjoittelun. Oikeastaan en ehtinyt laittaa kuin otsikon ja puhelun jälkeen olinkin jo onnellisesti unohtanut koko bloggauksen :)
Yritetäänpäs nyt uudestaan paremmalla onnella.
Ja laitetaan lisää art journalinkia: Joulun aikaan tehty. Lahjakassista on tuo kuusi, pallot ja hyasintit lehdestä leikattuja, samoin rusetti, vähän akryylimaalia, timangeja sekä joku tagi.
Kirjoitin tuohon, että on lumeton vihreä Joulu. Lausahdus tuli radiosta ja miusta se oli hyvä. Ei ole musta, vaan vihreä Joulu. Nimittäin, kun katsoin silloin ikkunasta ulos, nurmikko oli ihan vihreä.
Nythän sitä lunta on jo hieman tullut, mutta ei täällä vielä hiihtämään pääse, jos sellaista meinaa harrastaa.

Ja nyt, kun Joulussa pyöritään, laitan samantien viimeisen tekemäni lahjan. Siskolle tein Mandala-kalenterin.
Sisko tykkää miun Mandaloista :)



Ja jotta päästäisiin Joulusta vihdoin ja viimein eroon (tai sitä pursuaa kohta korvistakin), laitan vielä yhden sivun art journalinkia.
Harjoittelin naaman piirtämistä ja löysin kivan sanonnan Pinterestistä. Naaman piirtäminen ehkä vielä jotenkin onnistuu, mutta värittäminen on sitäkin vaikeampaa. Sitä pitäisi harjoitella enemmän.
Että tämmöstä.
Kivaa keskiviikkoa!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vielä vähän

Toiseksi viimeinen joululahja on nyt vuorossa. Nuoremman tytön kalenteri sanontojen ja aforismien kera:

Nyt se talvi sitten tuli. Juuri kun pääsin sanomaan nuo hyvät puolet lumettomasta talvesta. Täytynee sitten etsiä hyvät puolet tästä lumesta ja lumisateesta. Ehkä mie ne keksin vielä joku päivä.

Ei miulla sen kummempaa, tässä teille nyt tämä video katseltavaksi.
Ainiin, laitoin tuon yläreunan Videot-sivun kuntoon, siellä pitäisi olla nyt kaikki videot tai ainakin tärkeimmät.
Mukavaa sunnuntain jatkoa!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Lahjoja osa 4 ja jotain ihan muuta

Ihan ensiksi kiitos kommenteistanne, te uskolliset ystävät :)
Olen niin huono nykyään vastaamaan niihin tai ylipäänsä olemaan koneella, kuten olen aiemmin jo kertonutkin. Saati sitten vierailemaan toisten blogeissa.

Laitetaanpas ihan ensimmäisenä video kalenterista, jonka tein iskälle. Tulostin rekkojen kuvia ja koristelin niitä. Olikin aika hankalaa keksiä miehisiä koristeita, eikä vain kukkia, perhosia ja blingbling-vaaleanpunaista hörhöilyä :)
Entiselle rekkakuskille rekkakalenteri:


Ajatelkaas, nyt on Loppiainen, eikä ole yhtään lunta!
Otin kuvia pihalta 1.1.2014

Tilanne on tänään aivan samanlainen, vaikkakin sumuinen ja ehkä jopa tihkusateinen.
Muuten voisi vaikka pistää paviljongin pystyyn ja viettää terassielämää :)
Toisaalta on ihan kiva, että ei ole lunta. Ei tarvitse tehdä lumitöitä puolen seitsemän aikaan aamulla. Monesti on käynyt niin, että olen katsonut portin suulle enkä ole nähnyt kinoksia. Peruuttaessa olen sitten katsonut peruutuspeiliin ja mit vit?! Metrin kinos, kahden metrin leveydeltä ja neljän metrin pituudelta! Ei kun mättämään lunta, mutta minne? Joka puolella 1,5-2 metrin korkuiset kinokset ja yritä siinä sitten heitellä uusia aurattuja lumia jonnekin! Etenkin, kun itse on sen 1,5 metriä pitkä pätkä...
Ei tarvitse raapata ikkunoita paksusta jäästä puhtaaksi tai harjata puolen metrin lumikerrosta auton päältä. Ei ole -30°C pakkasta. En ole kertaakaan lentänyt turvalleen, kun jalkakäytävät on aurattu peilisileäksi.
Tämä on oikeastaan ihan mukavaa. Pimeyteenkin tottuu ja kohtahan se alkaa muutenkin valostumaan, kun kevät hiipii paikalle.
Kaikesta täytyy yrittää etsiä ne hyvät puolet, enkä mie kuitenkaan hiihtämäänkään menisi. Vaikka miten suunnittelisin meneväni. Joten, ehkä mie en sittenkään sitä lunta haluaisi. Joulukin meni jo, jolloin sitä olisi tunnelman takia kaivannut. Mutta jos sitä nyt vielä joku päivä tulee, eihän sille sitten mitään mahda. Silloin täytyy etsiä uudestaan ne hyvät puolet. Mietitään sitä sitten ja vietetään kaikki oikein mukava päivä tänään.
LOKOISAA LOPPIAISTA KAIKILLE!