perjantai 26. marraskuuta 2010

Tuunausta, kirppistä ja jotain muuta

Eilen, kun niitä ideoita tulvi päähän, muistin että meillä on yksi tähti, jolla en oikeastaan tee mitään. Mutta en raaski heittää roskiinkaan, kun siinä ei sinänsä ole mitään vikaa. Otin maalisudin ja askartelumaalipurkin ja töpöttelin maalia pintaan. Ihan jokaiseen kiehkuraan ei päässyt käsiksi, mutta:

Tälläinen se oli ennen. (toinen samanlainen on kesäisin paviljongissa kivasti ruostuneena)
Eilen kävimme myöskin katsastamassa uuden S-marketin, joka tänne avattiin. Se oli aivan kuin mini-Prisma :)
Olisihan siellä ollut kaikkea kivaa, mutta kun olin jo tuhlannut rahaa Tiimarissa ja Robin Hoodissa, ostimme vain ruokaa :)
Tiimarista ostin kiiltokuvia, tyhjiä tulitikkuaskeja, askartelumaalia ja Decoupabe-lakkaa lisää. Miuhun on iskenyt joku ihme askartelukärpänen! Sen jälkeen, kun likat ovat kasvaneet isoksi, en ole pahemmin askarrellut, joinain vuosina joulukortteja, en muuta.
Robbarista ostin lankaa ja puikot, jotka miulta vielä puuttui. Neulomisen jo aloitin illalla. Onkin muuten aika iso projekti, mutta ompahan neulomista vähäksi aikaa. Ja vieläpä helppo juttu, jota voi tehdä telkkarin ääressä.

Miulla on vahingossa jäänyt raportoimatta eräs kirppisreissu, jolta löysin jotain pientä. On tästä varmaan jo pari viikkoa, kun kävin työpaikan lähikirppiksellä pyörähtämässä ja kuluttamassa aikaa, ennen kuin tyttö pääsi koulusta ja tultiin samalla kyydillä kotiin.
Löysin maatuskoita. Jäin vain miettimään ja edelleenkin mietin, että olisiko pitänyt sittenkin valita vaaleanpunaiset... nuukuus iski, nämä punaiset olivat euron halvemmat. Toisaalta, punaista on myös helmitaulussa.
Löysin eteisen peilin viereen tuollaisen takorautahyllykön. Seinässä oli koukkukin valmiina, senkun vain laitoin sen tuohon.

Tyynynpäällisenkin löysin. Joku on virkannut tämän itse.
Nyt mie taidan lähteä kahvin keittoon ja käydä blogipäivityksiä lueskelemaan.
Tänään on ohjelmassa vain pyykin pesua, neulomista ja laiskottelua :)
Viikonloppuna taas töihin, aamuihin...

6 kommenttia:

Aseman laidalla kirjoitti...

Tuo tähti on valkoisena aivan ihana! Oletpas taas löytöjä tehnyt kirpparilta!! Tuo tyynynpäällinen on herkku :)

Zzz kirjoitti...

Todella hyviä kirppislöytöjä :)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :) Tää kirppis ei ole kaupungin paras, eikä suurin, mutta huippulöytöjä sieltä toisinaan tekee. Oikeastaan ehkä parhaat löydöt on juuri sieltä :) Ja on työpaikan lähellä...

Miia kirjoitti...

Kivoja ostoksia :)

kisu kirjoitti...

Kiva kun olit blogiini löytänyt tiesi :o)

Tähdestä tuli hieno valkoisena. Ja tyynynpäällinen on upea löytö, aivan ihana!

Mukavaa viikonloppua!
-kisu-

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)