maanantai 15. marraskuuta 2010

Loman loppu

Ensimmäinen työpäivä takana loman jälkeen ja kyllä väsyttää. Johtuu suurelta osin siitä, että nukahdin joskus yhden aikaan ja kello soi aamulla jo 5:30... Ei vaan tullut uni, vaikka mitä yritin tehdä. Onneksi sentään nukahdin edes vähäksi aikaa. Joskus on käynyt niinkin, etten ole nukahtanut ollenkaan ja olen valvonut koko yön ja on pitänyt mennä iltavuoroon... se on kamalaa!
Otin tässä kuvan siitä ovesta, ehkä olisi pitänyt jättää huomiseen ja ottaa ennen iltavuoroa, olisi parempi valaistus.
Tuo johtohässäkkä ja miehen lelut näkyvät myös tosi selvästi. Luonnossa niitä ei niinkään edes huomaa, paitsi nuo lelut (kotiteatteri), mutta minkäs teet. Mieskin täällä asuu, joten täytyy hänellekin jotain päätäntävaltaa antaa :) Antaa lelujen olla.

Eilen illalla Kuorosotaa kuunnellessa innostuin tuunailemaan pahvista säilytyslaatikkoa. Meillä on vintissä isot pinot vanhoja Etelä-Saimaita ja Saimaan sanomia. Päätin käyttää yhtä lehteä tuunailuun.
Lehti on 9.6.1968
Uutisia lehdestä:
Robert Kennedy haudattiin veljensä viereen.
Ensimmäinen sydämensiirto epäonnistui.
Martin Luther Kingin murhaajaksi epäilty pidätettiin.
Ensimmäinen sähköjuna liikenteeseen.
Että ihan historiallisia ja maailmanluokan uutisia...

Kannen päällystin decoupage lakkaa käyttäen uutisia liimaten sekä vanhoja mainoksia. Autot on muutes olleet aika metkan näköisiä siihen maailman aikaan :)
Sivut maalasin akryylimaalilla ja siinä kävi hassusti. Laatikko oli ennen tummansinivalkoraidallinen ja nyt se on vaaleanpunavalkoraidallinen. Miten siinä niin kävi? Valkoista maalia vain käytin, en pisaraakaan muuta väriä. Jännästi se sininen kuultaa vaaleanpunaisena valkoisen läpi.
Jaahas, jos sitä kävisi sohvalle makoilemaan. En ainakaan jaksa tehdä mitään :)
Mukavaa alkavaa viikkoa! Vaikka sataakin kaatamalla vettä...

5 kommenttia:

kanaemo kirjoitti...

Aivan ihana tuo ovi! Tykkäisin itsekin tuollaisesta, mutta se tarvitsisi niin järeät kiinnityssysteemit seinään, että huh... :) Täällä näitä säätäjiä riittää jaloissa pyörimässä, eli jätetään ovi johonkin myöhempään ajankohtaan. Ihan turvallisuussyistä. ;)

Tykkään kanssa kovasti vanhoista lehdistä, niistä saa askartelumateriaalia vaikka mihin. Ja vanhat autot ne vasta nameja ovatkin! :) Meillä on alati vaihtuva kokoelma vanhempaa autokantaa, niissä on kyllä sitä jotain!

Zzz kirjoitti...

Ovi on suorastaan mahtavan hieno.

Muistan muutes tuon sydämensiirron epäonnistumisuutisen...

Sirutuuli kirjoitti...

Kanaemo: Kiitos :)Tuo ovi ei ole millään kiinni, toivotaan, että kestää :) Eipä täällä riehujia ole kuin kaksi ja tuo ovi on niin painava, että ei ne varmaan sitä nurin saa :) Miekin tykkään vanhoista autoista, niissä on sitä jotain. Uudet on kaikki samanlaisia, paitsi joitain herkkujakin löytyy :)
Neferi: Kiitos :)

Miia kirjoitti...

Voi että mua ärsyttää noi miesten lelut! Meillä on iiiiisot laatikot kans kotiteatterissa, ne pitää olla tietyssä paikassa ja on siis hyllyllä seinällä. Haluaisin vaihtaa järjestystä tai jotain muuta, muttakun ei voi kun kaiuttimet on sitten väärin! Voi jesta..

Sirutuuli kirjoitti...

Niin, onhan ne ärsyttäviä, kun johtojen pituudet sanelevat muun järjestyksen, eikä niitä saa millään piiloon. Kauheita pölynkerääjiäkin ovat, mutta ei auta kuin kestää :)