tiistai 17. tammikuuta 2012

Pitsiä

Niinhän siinä kävi, kuten ounastelinkin, että heti tulee ideoita, kun ääneen lausuu, ettei päässä ole mitään.
No, jokainen, joka miut tuntee, tietää kyllä, että siellä päässä ei yleensäkään ole mitään ;)

Miulla on jo pitkään ollut mielessä, että pitäisi yrittää neuloa reunapitsiä. Yksi ohje miulla oli, mutten löytänyt mistään muita ohjeita.
Eihän siinä sitten auttanut muu kuin ruveta itse kehittelemään.

Ohjetta kirjoittelin samalla, kun neuloin. Laitan sen tuonne ohjeisiin joku päivä, kun ei ole tekemistä.
Muuten se on neulottu, mutta yläreunassa on kiinteitä silmukoita. Hyllynreunapitsiksi meinasin ja suunnittelin.
Ja pitihän se sitten samalla kokeilla virkkaamallakin hyllynreunuspitsiä tehdä.

Virkattu näyttää ja onkin leveä, mutta kapenee, kun laittaa tiukalle hyllyn reunaan.
Ohje tästäkin on tulossa some day.

Mie olen aika iloinen, sain nimittäin huomisen iltavuoron vaihdettua aamuksi :)
Onneksi on yksi työkaveri, joka tykkää tehdä iltoja.
Miusta on ruvennut tuntumaan, että ihan kuin olisin laihtunut, kun aloitin tän työn. Ainakin vaatteissa tuntuu, vaa'assa en ole käynyt. Enkä varsinaisesti laihduttanut, tällä kertaa. Mutta tänäänkin kävelin pitkät matkat, kun ennen ajoin autolla pienimmätkin matkat. Jospa se tästä (toiveajattelua, laihdutus ei meikäläiseltä onnistu). Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Hyvää viikon jatkoa kaikille!

11 kommenttia:

Saga kirjoitti...

no niin.... ;O)
Kivoja pitsejä olet tehnyt. joskus sitä paino putoaa ihan huomaamatta ja se on aina kiva ylläri.

Niina K kirjoitti...

Pidät vaan tiukasti kiinni siitä laihtumisen fiiliksestä, meinaan et luultavammin se painon putoaminen on totta. Kannattaa muuten luottaa enempi peiliin kun vaakaan. Peili kertoo paremmin sen kiinteytymisen. :)

Sanoo hän joka kamppailee aina ja iänkaiken omien kilojensa kanssa..

Tämmöst tääl on kirjoitti...

Niin täällä on sellanen "Lyyli" joka jojoilee laihtuu, lihoo...
Kyllä sen tosiaan vaatteista huomaa parhaiten laihtumiset ja lihomiset. Liikunta vahentää mulla ainakin ruokahalua.

Anitta kirjoitti...

Ihania pitsejä. Mun pitäin nyplätä jotain kapeita reunapitsejä korttien koristeeksi, kun saan ensin yhden nypläys taulun tehtyä. Hyvää viikon jatkoa sinulle !

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos teille!
Saga: Miulla on nyt herkut jääneet vähemmälle ja olen lisännyt hyötyliikuntaa, joten varmaan pakosti vähän paino tippuu ilman varsinaista laihduttamista.
Niina K: Kyllä mie uskon, että olen laihtunut. Kaksoisleukakin on pienentynyt vähän.
Eija: Miulla käy usein niin, että liikunta lisää ruokahalua :)

Toivotaan, että laihtuminen jatkuu (20 kg ylipainoa), eikä syömishimo voita kävelyä :)
Anitta: Nyplätty pitsi on tosi kaunista, kumpa osaisin :)

eikku kirjoitti...

Suloisia pitsejä! Mä en kyllä vahingossa pääse laihtumaan! Pitää nytkin olla kovalla kuurilla, että kerkee ranatkuntoon kesäksi...:-)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kauniit pitsit!

Se laihdutus on vain NIIN vaikeaa...☺
Mutta entä sitten...pääasia, että on hyvä olla ja on itseensä tyytyväinen. Eikö?
Vähän pyöreä saa olla, mutta se on tietysti eri, jos rupeaa jo terveydelle vaaraksi lihavuus olemaan...☺

Sirutuuli kirjoitti...

eikku: Kiitos! Miulla taas ei onnistu kuurit, kun ratkean jossain vaiheessa ja sitten se leviää käsiin koko homma :)
Irmastiina: Kiitos! No, mie en ole oikein tyytyväinen itseeni tällä hetkellä, lähtisi edes vähän pois, niin olisi helpompi olla.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Somat kuviot on pitsinauhoissa.Nyt ei kun hyllynreunoihin laittamaan niitä=)
Minä oon yrittänyt jättää sokerit pois.Jouluna tuli taas ahdettua,mutta nyt taas aloitan uudestaan.Huomasin vaan miten on pirteämpikin kun ei syö sokerimömmöjä.

ellu kirjoitti...

Kivoja pitsejä!

Hurjalta kuulosti tuo sinun työputkesi. Onneksi sait vähän helpotusta siihen.

Sirutuuli kirjoitti...

pitsienkeli: Mie en pysty vastustamaan karkkeja, en sitten millään. Suklaata yritän nyt rajoittaa, kun tuli poskeen kauhia ihottuma 5 konvehtirasian jälkeen :)
ellu: Onneksi välillä saa helpotusta :)