tiistai 4. tammikuuta 2011

Raikastusta

Tänään olen touhunnut kovasti :) saatuani "sylkäistyä" mieltä painaneet asiat ulos eilen. Nyt on parempi mieli, etenkin kun tosiaan kieltäydyin eilen karkeista :) Tänään kyllä olisin voinut syödäkin, mutten edes ääneen sanonut sitä :) Jos olisin sanonut, luultavasti olisimme painuneet karkkikauppaan siltä istumalta.
Olen purkanut energioitani järjestelemällä paikkoja, poistamalla Joulun, imuroimalla ja pyykkiä pesten.
Siitäkin tuli hyvä mieli, kun sai paikat järjestykseen ja siistiksi :)
Nyt miulla on oikea bloggauspaikkakin, eikä vain neulontatuolia, vaan ihan oikea työpöytä. Tai tässä on meidän molempien tietokoneet yleensä. Mies kun tekee osittain töitä kotona, hänellä on työkannettava aina mukana. Ja miullahan tietysti pitää olla työpöytä bloggaamista varten ;)
Otin kuvia vähän joka suunnasta, kun vaihtelin pikkasen järjestystä. Tuo ruokapöytä oli aivan turha olohuoneessa. Emme koskaan syöneet siinä. Aikoinaan saimme tarpeeksemme olkkarissa syömisestä ja tavaroiden kantamisesta, kun alunperin keittiöön ei mahtunut ruokapöytää. Keittiöstä poistimme aikoinaan turhan kulmahyllyn, mutta olohuoneen toinen pää oli vähän vaikea sisustaa, joten laitoimme sinnekin ruokapöydän. Joka sitten oli tukkeena. Nyt on parempi, helpompi imuroida ja kulku helpompaa.
Kakkosjääkaappi on hullusti olohuoneessa, kun keittiöön ei mahdu. Mutta ilman sitä ei pärjätä, keittiössä meillä on jääkaappi-pakastin yhdistelmä ja jääkaappiosio ihan liian pieni. Kuten myös sen pakastinosa.
Joten pieni arkkupakastin töröttää olkkarin nurkassa.

Illan tunnelmaa.
Neulontatuolin selkänojalla roikkuu miun unelmien villatakki. Josta en osannut edes unelmoida, ennenkuin näin sen kaupassa :) On vaan niin paksut hihat, etteivät mahdu takin sisään, joten pidän kotitakkina (koristeena).
Syksypuolella tilasin jostain nettikirjakaupasta pari ihanaa kirjaa, jotka saivat kunniapaikan tikkaiden hyllyllä.
Tähän olisi tarkoitus hommata lisää näitä ihania kirjoja.
Tyttö epäili, etten mie ymmärrä ruotsia tarpeeksi, kun näki tuon toisen. Ymmärsin mie joka toisen tai kolmannen sanan ja sehän riittää :)
Joulu on lähtenyt täältäkin.
Joulupallojen tilalle tuli vanhat Tilda-ruusut. Ruusujen "kupit" on oikeasti kynttilän pidikkeet, mutta ei noissa mitkään kynttilät pystyssä pysy. Liian isot paikat (tai reijät tai mitkä lie).
Nyt tuntuu kotikin raikkaammalta, vaikka tavaraahan meillä on vähän liikaakin. Mutta punainen on vain niin outo väri, että se tuntuu liian tunkkaiselta joulun jälkeen ja vaaleammat värit raikastavat ilmaa.

Vaikkakin, haluaisin vieläkin valkoisempaa. Haluaisin valkoiset matot noiden luonnonvalkoisten tilalle, valkoiset sohvat ja valkoisen peiton. Peitto onkin työn alla, ehkä ne muutkin toiveet joskus toteutuvat. Ehkä sitten, kun ei ole kissoja (10 vuoden päästä) ja toisaalta, mieli voi olla jo muuttunut silloin.
Nyt ei muuta kuin Hyvää illan jatkoa kaikille ihanille ihmisille ruudun sillä puolella!

11 kommenttia:

Zzz kirjoitti...

Nythän pitää karkkeja boikotoida joka tapauksessa, kun se vero nostettiin :D.

Meillä oli joskus kaikki paikat valkoista ja luonnonvalkoista, nyt on sitten värien sekamelska tällä erää...

Mukavaa iltaa.

Niina K kirjoitti...

Meillä tai siis mulla alkaa tuo valkoinen olemaan jo ohitse mennyttä. Tuntuu, että värit etenkin tummat ja kirkkaat valtaavat alaa enemmän ja enemmän. Niin ja kun olen kodin saanut täyteen ahdetuksi niin nyt kovasti tyhjennän.. ai miten niin päättämätön sielu?! XD

kanaemo kirjoitti...

Kummasti siinä selkiytyy koti ja jotenkin oma mielikin kun vähän järjestelee. Olen itse yrittänyt laittaa kaiken "ei niin tarpeellisen" pois silmistä, joko alakertaan tai sitten ullakolle. Sieltä ne löytyy kun tarvitsee. Meilläkin on toinen jääkaappi ja pakastin , molemmat on alakerrassa viinikellarissa (jossa ei varmaan ole koskaan edes ollut yhtään pulloa viiniä, tai ehkä yksi) kun ei niitä saisi mahtumaan mihinkään täällä keittiössä.
Mulla on valkoinen rajoittunut aika tavalla vaan olkkariin ja työhuoneeseen, koska ne on ainoat huoneet yläkerran lisäksi joihin koira ei pääse. Eli edes jotain toivoa saada valkoinen tai vaalea pysymäänkin sellaisena, ilman kuraisia tassunjälkiä. :)
Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Järjestelyä täälläkin, joka jatkuu edelleen. tavaran vähentämistä ja sen sellaista. Paitsi että uutta tahtoo aina väkisin tarttua mukaan kirpparilta ja muualta :D

Äärelä kirjoitti...

Onnistunut raikastus! Meillä tulevassa kodissa on onneksi niin iso kellari, että arkkupakastin on jo viety sinne. Mutta sä voit hyvin sanoa "että keittiö avautuu olohuoneeseen" tuon pakastimen kohdalla... Itse kans miettinyt kovasti, kun tekisi mieli sisustaa "sitten joskus" pelkällä valkoisella, että onnistuuko se lopulta ja kyllästyykö kuitenkin nopeasti jne... Aika näyttää!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitokset teille :)

Aseman laidalla kirjoitti...

Olet onnistunut hienosti!! Tiiätsä mitä, minä luulin olevani lukijasi ja tulin muokkaamaan "itseäni"...enkä löytänyt! KÄÄK! Nyt asia on korjattu ja olen kai virallisesti nyt vasta lukijasi ;D Kauhea moka, mutta tulipahan korjattua!
-Satu

Sirutuuli kirjoitti...

Hih, nythän asia on sitten korjattu :)
Ja kiitos :)

Emmy kirjoitti...

Aivan ihanan näköistä teillä siellä! :)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)

paukku kirjoitti...

Olen usein käynyt blogiasi lukemassa mutta laiskuuttani olen lähtenyt kommentoimatta mitenkään. Reipasta vauhtia olette kotianne laittaneet. Täällä meillä kaikki tapahtuu hitaammassa tahdissa kaikin puolin. Vaaleaan suuntaan on meilläkin tämä kodin värimaailma menossa. Olen tykästynyt myös kaikkeen vanhaan ja vähän aikansa eläneeseen :) Enpä ole keskeneräisyydestä niin huolissani. Hiljaa hyvää tulee toivottavasti. Kukkaron päällehän tämä käy niinkuin varmaan sielläkin kun mikään entinen ei oikein käy enää värien kanssa yhteen jos haluaa harmonisen tunnelman. Jos joskus sitten valmistuisi tai sitten ei :)