maanantai 3. toukokuuta 2010

Vappuviikonloppu

Kaikenlaista rästihommaa tuli tehtyä viikonloppuna. Koska ulkona satoi enimmäkseen vettä, oltiin sisätiloissa. Järjestelin työ/vierashuoneen yläkaapin ja sieltä löytyi 7 vuoden ajalta kertynyttä roinaa, poisheitettäviä suurin osa. Siis kierrätykseen, ei roskiin. Verhoja, laukkuja, vaatteita... yhteensä 5 jätesäkillistä. Lauantaina mies pesi koneellisen astioita ja tarkoitus oli laittaa toinen koneellinen peseytymään, mutta tiskikone otti ja hajosi. Uskollisesti se onkin meitä palvellut n. 15 vuotta ja nyt se sanoi lopullisesti sopimuksensa irti. Aiemmin on vain hieman oireillut. Ja tässä on tiskivuori, joka piti käsin selvittää, 1½ tuntia siihen menikin!
Eikä tuossa edes ollut kaikki, muillakin pöydillä oli. Likka piti leivontaillan ja siitähän niitä astioita tulikin....

Eilen läksimme pyöräilemään, kun pitkästä aikaa oli hyvä ilma. Sunnuntai oli säätietojen mukaan etukäteenkin katsottuna poutainen, joten olimme sopineet pyöräilyretken kanavalle.
Täältä Mustolan suluilta aloitimme ja monen vuoden yrityksen jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin Soskuan suluille saakka.
Menimme pitkin Saimaan pyöräilyreittiä.

Matkan varrella oli silta.
Perillä


Aika matalat reunat, ei aitoja.
Kanava jatkuu vielä, Venäjälle saakka. Ei nyt jaksettu sinne asti mennä :)

Olisi se varmaan ollutkin näky, kun kaksi pyöräilijää yrittää mennä Venäjän rajan yli :) Pyssymiehet perässä.

Kaksi tuntia tuohon reissuun meni kotipihalta kotipihalle. Takaisin tullessa oli mieletön vastatuuli. Välillä oli pakko levätä, kun eteenpäin ei meinannut päästä. Meillä ei ollut juomista, ei syömistä mukana. Voimat ihan loppu! Mustolassa oli avattu kanavakioski, mutta sinne käy vain käteinen. Lopulta löysimme avoinna olevan kaupan, josta saimme juotavaa. Sen jälkeen matka taittui leikiten kotiin saakka. Seuraavan kerran on PAKKO ottaa juomista mukaan joka pyöräilyretkelle. Oli se pitkä tai lyhyt. Jospa nyt muistaisimme sen.
Kohta käyn valmistautumaan töihin lähtöön, on iltavuoro. En kyllä lähde pyörällä, on paikat sen verran kipiät eilisestä. Onneksi ei ole pakko, vaan voin lähteä autolla. Vaikka onkin ihana aurinkoinen ilma...
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

3 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Ihania kuvia Saimaan kanavalta! Kävin siellä samalla, kun käväisimme isän kotiseudulla Karjalassa.

Eva-Liisa kirjoitti...

Kauniit pyöräilymaisemat.

Sinä oletkin ollut ahkera, ajatella että niin paljon ylimääräistä tavaraa kirpparille. Kierrätys kannattaa.

Sirutuuli kirjoitti...

Mie suorastaan rakastan tuota kanavaa, vaikka ei olekaan suomalaisomistuksessa. Se on kuulemma venäläisten ja suomalaiset vuokraavat sen. Kuun lopulla on kuulemma Putin ja Vanhanen tulossa Lappeenrantaan vuokrasopimusta kirjoittamaan.