sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Karkkikeittiö

Edit: Löysin blogilistalta toisenkin Ruusutarhablogin ja se on ollut monta vuotta sen niminen. Sekaannuksen välttämiseksi ja muutenkin kunnioituksesta kanssabloggaajaa kohtaan, tämä on jatkossa Ruusutarhassa.

Kiitos kovasti teille kannustuksesta, kun kärsin "blogiangstista" (angsti on kuulemma nuorisosana ja tarkottaa masennuksen tapaista :) Niin meijän nuoriso on meikäläistä valistanu :)
Olen kaksi päivää puuhaillut keittiön kimpussa, ommellut verhoja ja salusiineja (salusiineista en ole ennen koskaan pahemmin tykännyt) ja maalannut yhden hyllykön. Ja rojekti jatkuu edelleen. Laitan tähän kuitenkin väliaikakuvia.
Kuvassa hylly ennen puunvärisenä.
Tässä kuvassa yksi kerros poistettu ja valkoiseksi maalattu. Poistin myös kaapin alta puunvärisen listankin.


Vanhojen verhojen uusi elämä sekä salusiinit. Salusiinikangas on äidin Venäjältä tuoma. Alunperin pidin olohuoneessa kappana, mutta se ei oikein erottunut sieltä, kun on unelman kevyttä.


Noille keittiön kaapeille pitäisi tehdä jotain. Mutta kun tietäisi mitä. Ajatuksena oli, että maalaisimme ne, mutta millä värillä? Tuolit pitäisi myös maalata, pääsisi tuosta puunväristä eroon tai ainakin saisi vähennettyä sitä. Kulmahyllyjä ei varmaan oikein voi maalata, joten vähennyskin olisi hyvä.

Bloggerissa on nyt joku vika. Kuvat ovat aivan sameita ja kuvien tuonti oli todella vaikeaa. Ja joku oli luultavasti käyttänyt miun googlen tunnuksia. Vaihdoin sinne salasanan. Kaikenlaista sitä on.

Ikkunat on muuten kaikki pesty jo viikolla ja olkkarissakin on kesätekstiilit, niistä kuvia joku toinen päivä. Kohta pitäisi lähteä jatkamaan ompeluksia, vähän aikaa huilailen ja sitten uudella innolla. Tuohon yhteen tuuletusikkunaan täytyy myös tehdä pieni salusiini, laitettiin isoon ikkunaan erillinen, jotta saa tuuletettua. Ja yksi pöytäliina pitäisi ommella tuohon lipaston päälle. Ja sitten pitäisi keksiä, mitä lipaston päälle laittaisi, tyhjänä näyttää niin orvolta.

2 kommenttia:

Eva-Liisa kirjoitti...

Kylläpä teidän keittiö on kaunis ja hyllystä tuli valoisan näköinen.

Minullakin on noita tuoleja 2 ja maalasin valkoiseksi hieman kulutuksella. Mutta nyt alkaa tuntua,etten kaikkea haluaakaan valkoiseksi maalata.

Miia kirjoitti...

Nätin näkönen keittiö :) en ookkaan tuota sun angstaamista käynyt lukemassa, pitää kävästä :)