torstai 13. lokakuuta 2011

Epäonnistumisen päivä

Nyt täytyy sanoa, että tämmöinen päivä joutaa pois kokonaan. Radiossa sanottiin jo aamusta, että tänään on kansallinen epäonnistumisen päivä ja sitä se on tosiaan ollut. Nimittäin ainakin töissä, olisi pitänyt aamulla vain kääntää kylkeä ja viettää rokulipäivä. Mutta enhän mie semmoista tee. P**a päivä jokatapauksessa. Töistähän mie en voi kertoa täällä vaitiolovelvollisuuden takia, mutta sanon vaan, etten tälläisiä päiviä kaipaa.

Mie lupasin teille niitä sisustuskuvia liittyen teemakuuhun. Heikkohermoisempia saattaa hirvittää :) No ei, se oli sitä aikaa. Mutta laitan ensin tämän päivän kuvaa ja sitten vasta neljän vuoden takaisia.
Tänään on ensimmäisenä vuorossa makuuhuone. Jostain syystä muista huoneista ei olekaan ihan vasta otettuja, huomenna siivoan ja sitten kuvaan (täällä on käynyt pyörremyrsky tai jotain ;) ).

Ensin suht uusi kuva. Muuten on samannäköistä, mutta kesän pimennysverhot ja tyynyt ym. on vaihdettu lämpimämmän sävyisiin.

Tässä v. 2007, kuvausväline Nokia N70 ei yltänyt yhtä laajalle kuin nykyinen kamera.
Samasta kohtaa on kaksi seuraavaa kuvaa.


Nykyistä luukkia toisesta suunnasta:
Ja sama v. 2007
Kampauspöytä on nuoremmalla likalla ja peili vieras/askarteluhuoneessa. Lamppu on tallessa em. huoneessa.
Kolmannesta suunnasta nykyisin:
Kuntopyörä ei mahdu muualle ja johdot täytyisi vetää takakautta.
Ja sitten v.2007 sama suunta:
Sama matto meiltä edelleen löytyy :)
Apteekkarin lipasto annettiin vanhemmalle tytölle valkaistuna.
Kissat on edelleen samat pikkasen pulskempina vain :)
*****
Huomenna miulla on viikon ainut vapaapäivä, viikonloppuna iltavuorot joten ei ole taas tekemisen puutetta viikonloppuna :)
Tänään aion vielä tehdä blogikierrosta ja illalla liimautua telkkarin ääreen katsomaan Maajussille morsianta. Yhtään jaksoa en ole jättänyt katsomatta näiden kausien aikana (monesko lie menossa :) )
Miun suosikit on nykyisissä jusseissa Stefan ( se harrikkamies) ja Janne (se homo). 
Muutkin on kyllä kivoja, kuten Hans. Hän on ehkä kolmantena näistä. En kyllä osaa oikein sanoa, miksi. Ehkä siksi, että tykkään harrikoista (jos voittaisin lotossa, ostaisin oman) ja Stefan on niin herttainen ja ujon tuntuinen, Janne on iloinen ja hauska supliikkimies, Hans on herttainen, rauhallisen ja tasaisen oloinen, aina iloinen. Tai mikä lie syy, en tiijä :)
Aina miulla on joku suosikki ollut joka ohjelmassa. 
Illalla tulee myös Criminal minds, josta olen ruvennut tykkäämään. Siellä miun suosikki on se Penelope Carcia (vai Garcia?) sekä se partasuu mies ja se, joka oli Dharmassa ja Gregissä aikoinaan.
Mie olen kyllä telkkarin suurkuluttaja tai voisi paremminkin sanoa, että seuraan tiettyjä sarjoja uskollisesti (on nähtävä joka jakso). 

Tuosta Penelopesta tuli mieleen, että ihailen ihmisiä (niin naisia kuin miehiäkin), joilla on oma tyyli. Oli se sitten millainen tahansa, oli ihminen minkäkokoinen tahansa. Kunhan vain on se oma tyyli, voi olla jopa erikoinenkin. Miulla ei ole omaa tyyliä ollenkaan, tämänkin viikon olen kulkenut töissä ulkoilupuvussa (enpähän ainakaan ole kastunut :) ).

Nyt blogikierrokselle, ennenkuin juttu taas paisuu...
Moikka!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kodikasta <3 Minulla on nykyisin joka päivä Gudrun Sjödenin vaatteet yllä,rentoja ja pehmoisia...

Riitta kirjoitti...

Kyllä on makuuhuone saanu muutosta ja valoisuutta :) Mukavaa vapaapäivää sinulle ♥

gone to the beach kirjoitti...

Osaat tehdä huoneesta viihtyisän - oli seinät minkäväriset tahansa. Vaalea on kyllä kiva. Hyvännäköinen tuo kisu ensimmäisessä kuvassa. Hyviä unosia vetelee.

Unknown kirjoitti...

Kyllä tuo vaalea on ihanaa.

Vai tuollainen päivä tänään oli. Ja minullakin töissä sellainen päivä, ettei samanlaista kaipaa :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunista ollut ennen ja kaunista on nyt... kyllä vaalea väri tuo kummasti valoisuutta.

Mukavaa loppuviikkoa!

Liisa kirjoitti...

Mikä muodonmuutos Wau!! osaa olla valkea kaunista!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos kaikille!

Sussi kirjoitti...

Minustakin näyttää kodikkalle ja kauniille!

Minä olen ollut koko viikon töissä urheilukamppeissa, kun ei ole ollut mitään virallisia tapaamisia:)