perjantai 4. marraskuuta 2011

Sininen kaappi

En ole tainnut koskaan varsinaisesti esitellä meidän aarretta täällä. Se on vain vilahdellut kuvissa, muttei koskaan pääosissa. Nyt mie kerron teille sen tarinan.

Oli vuosi 2003. Päätimme ostaa omakotitalon ja kävimme katsomassa monia. Kerran näin netissä ilmoituksen talosta, jossa oli 3 huonetta ja keittiö, 78 neliötä. Talo vaikutti pieneltä kuvausten perusteella, mutta päätimme kuitenkin lähteä katsomaan. Alue, jossa talo oli, oli meille täysin tuntematonta. Täytyi ihan R-kioskilta käydä lainaamassa karttaa ja kysellä ihmisiltä, missä tämä katu on. Kartan avulla löysimme paikan ja olimme ensimmäisiä. Katsojia tuli myöhemmin kuitenkin lisää. Ihastuimme taloon täysillä, tuli sellainen olo, että tänne me kuulumme. Kiertelimme moneen kertaan ylhäältä alas ja alhaalta ylös, lopulta olimme viimeisiä lähtijöitä. Esittelijää saattoi ehkä ärsyttää, kun yhdet vaan pyörii ja pyörii, eivätkä älyä lähteä pois.
Päätimme tehdä tarjouksen ja asiat etenivät kovaa vauhtia, pankissakin jarruteltiin jo, mutta meidän oli saatava tämä talo. Ja saimmehan me. Ja talossahan on 4 huonetta... yhtä ei vain lasketa jostain syystä, koska se on alakerrassa.

Talon mukana tuli se kuikelokaappi, jossa nyt on kirjat ja joka ennen oli eteisessä. Myyjä kysi, voiko sen jättää ja meillehän se sopi. Sinisestä kaapista ei ollut mitään puhetta. Mielessäni toivoin, että myyjä ei ymmärtäisi sen kaapin arvoa, vaan jättäisi sen tänne. En edes uskaltanut kysyä. Olin nähnyt kierrätyskeskuksessa samanlaisen kaapin ilman yläosaa ja hinta oli 200€.
En halunnut kuitenkaan sitä sen takia, että myisimme sen, vaan siksi, että tiesin ettei meillä olisi ollut varaa ostaa samanlaista. Kun halusin sen tai samanlaisen kaapin.

Saimme talon avaimet ja tulimme tekemään remonttia ennen muuttoa. Juoksin alakertaan ja siellähän se oli! Kaappi oli jätetty paikalleen ns. kellarin päälle. Riemulla ei ollut rajaa! Luultavasti se oli jätetty siksi, että se olisi ollut liian hankala siirtää sieltä pois. Entinen omistaja luuli, että siinä pienessä välihuoneessa on kellari, vain vanerilevy oli lattiana. Niin luulimme mekin.

Kunnes mies nosti levyä n. vuoden kuluttua aikomuksena rakentaa siihen kunnon lattia ja laittaa kellariaukko umpeen. Yllätys! Ei siellä ollutkaan mitään aukkoa, vaan betonilattia.
Piirustuksissa siinä oli aukko ja maakellari. Mysteeri on, kuka siihen oli laittanut sen levyn ja miksi edellinen asukas ei ollut katsonut sinne ollenkaan. No, ehkä siksi, että talo oli muutenkin laiminlyöty ja haisi pahalle. Kunnon kuurauksella lattiasta kattoon hajut sai pois.Taloa ei oltu siivottu varmaan vuosikausiin, oven päältä tippui mitä lie hiekkaa tms. päälle, kun pyyhki ja yhden seinän pesun jälkeen täytyi vaihtaa vesi.
Mutta siis se kaappi. Sehän kannettiin heti paraatipaikalle olohuoneeseen, kun huomattiin, että siinä huoneessa olikin lattia. Vaikeaa se oli, kun piti pujotella kapeita ja jyrkkiä kierreportaita pitkin ja kaappi on umpipuuta, eli todella painava.
Likainenkin se ressukka oli, kun oli ollut romukaappina ties kuinka monta vuotta. Kaapista löytyi kaikkea mahdollista maalipurkeista öljypurkkeihin ja kaikkea, mitä yleensä autotallista tms. löytyy.
Pesin sen kolmeen kertaan Tolulla sisää ja ulkoa. Kaiken lian alta kuoriutui suoranainen kaunotar-söpöläinen. Voiko noin kaapista sanoa :)
Vuosikaudet se on meillä ollut olohuoneessa ja nyt todellakin olohuoneen keskipisteenä. Keskellä takaseinää, mistä se näkyy kaikkialle.

Sinisen kaapin päällä on sinisten esineiden kokoelma. Näitä esineitä keräilin aikoinaan ja näitä äiti ja täti kantoivat kilpaa venäjältä. Joku on itse ostettu, osa on jo lapsena saatu ja joku on muuten vaan nostettu sinne.

Välitasolla on nyt tonttukylä, joka odottaa tonttuja. Hevonen ja mökit on jo paikallaan. Ihan vielä ei ole tonttujen aika. Miulla on yksi lasinen kuusi, jonka jossain typerässä älynväläyksessä laitoin yhteen laatikkoon. No, sillehän kävi köpelösti ja se katkesi. Se odottaa liimaamista, mutta on niin älyttömän terävä, etten ole saanut otettua sitä sieltä laatikosta. Kerran yritin ja joku lasi meni sormesta läpi. Kerään rohkeutta uuteen yritykseen...
Täällä ne tontut ovat suloisessa sekamelskassa. Joulukaappi, josta kerään joulukoristeet käyttöön sitten lähempänä Joulua.

Kaapin sisältö on muuttunut vuosien varrella. Milloin se on ollut astiakaappina, milloin kirjakaappina ja milloin siellä on ollut mitäkin.
Alkuaikoina suunnittelin kaapin maalausta ja joku sanoi, että se pitäisi petsata. Aloituskyvyttömyyden takia se on edelleenkin samassa maalissa kuin 8 vuotta sitten. Hyvä näin.
Enää meillä ei ole muuta sinistä kuin tämä, väreihin ei ehkä sovi, mutta miun mielestä se on paras juuri näin.

Tulipas pitkä juttu yhdestä kaapista :)
Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti, ettekä kyllästyneet :) 
Nyt mie nautiskelen viikon ainoasta vapaasta ja ehkäpä yritän liimata sen kuusen. Pitää laittaa jotkut hanskat käteen, jos ei niin herkästi lävistäisi sormia.
Mukavaa viikonloppua teille!
 Mie vietän sen jälleen töissä, onneksi on aamuvuorot.

14 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Kyllä tuo kaappi selvästikin näyttää siltä, että sen kuuluukin olla juuri itsensä värinen ja oloinen. Ei ole ihme, että olet siihen ihastunut, sillä on ihan oma persoonansa.

eikku kirjoitti...

Tuo on ihana kaappi ja tarina oli kiva, ei yhtään kyllästyttänyt lukea sitä!

kesän taikaa kirjoitti...

Monivauheinen on kaapin historia. Tuo kaappi on hieno, tahtoisin myös. Väriä en menisi muuttamaan, sillä noin on hyvä, ihan ittensä oloinen on.
Mielenkiinnolla luin ihan joka sanan.
Hyvää Pyhäinmiesten päivää;)

Liisa kirjoitti...

Ihana tarina kaapilla...tuommoset on parhaita ja tarinan myötä huonekaluista tulee erityisen tärkeitä juuri sellainena kuin ovat. Ja kaappi on kyllä kaunis :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihana vanha sininen kaappi!
Onneksi saitte sen ja onneksi olette säilyttäneen sen alkuperäisenä...☺

Saga kirjoitti...

Kiva tarina kaapillasi. Ja kaappi on oikea kaunotar, oikea vanharouva. Itse en sinisen ystävä omassa kodissa kaikkein eniten ole, muuta kyllä tuo sininen väri sopii siihen tavattoman hyvin.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos teille! Yritin aiemmin jo laittaa välikommenttia, mutta bloggeri ei antanut. Oli pitkät sepustukset, mutta ei voinut mokoma toteuttaa toivetta. Vai miten se oli.

Niinu kirjoitti...

Ihana kaappi ja tarina siitä:) Taisitte olla toistenne kohtalo!

Piijuli kirjoitti...

Mä aina mietin kun autioituneita taloja teiden varsilla näen, et mitähän ihanuuksia noistakin löytyisi kun sisälle pääsisi...

Ihana kaappi!

Sirutuuli kirjoitti...

Niinu: Niinhän se taitaa olla :)
Piijuli: Olisi kiva päästä penkomaan jotain autiotaloa, tiedä mitä aarteita löytyisi.

Miia kirjoitti...

Meillä on ihan samanlainen kaappi ollut joskus, olispa ihana jos se olisi vieläkin! Mutta se annettiin serkulleni hänen muuttaessaan ensimmäiseen kotiinsa ja sieltä se on kadonnut jonnekin. Löytyispä jostain vastaavanlainen :)

Äärelä kirjoitti...

Ihana kaappi ja ihan oikein kun olette antaneet olla omanvärisensä. Jos olisin nuorena ollut viisas, ois mullakin tuollanen, mutta olin niin ahdasmielinen silloin, etten ymmärtänyt, miten punaisesta saa valkoisen! Siis pelkkä väri tökkäsi ja sanoin ei!

Sirutuuli kirjoitti...

Miia: mie tykkään senkin takia tuosta kaapista, että sinne mahtuu paljon tavaraa. Ja onhan se nättikin :)
Harmi, että teidän kaappi hävisi :(
Äärelä II: Harmi! Nykyään sitä tajuaa paremmin maalaamistenkin päälle. Miulle sanottiin noista vitriinikaapista, apteekkarinlipastosta ja tv-tasosta, ettei niitä voi maalata. Nehän maalattiin silti ja hyvin on pysynytkin.

Aava kirjoitti...

Nyt vasta sain luettua kaapin tarinan, aiemmin ei muka ollut aikaa. Onpa mukavaa, että se on saanut uuden elämän kodissanne. Ja minun mielestänikin tuo sininen väri sopii kaapille erinomaisesti :)