torstai 29. joulukuuta 2011

Sitä sun tätä

Huhhuh, meinasin jo säikähtää! En meinannut päästä tänne ollenkaan, mutta onneksi se olikin vain käpslokki, mikä oli päällä :)
Eilen käytiin miehen kanssa törsäämässä lahjakortti, jonka sain K&K sisustuskauppaan. Voi että, se oli vaikeaa! Ennen, kun se kauppa oli pienempi, oli helpompi valita, kun ei ollut niin paljon tavaraa. Nyt se oli tuplattu ja sitä ihanaa tavaraa oli niiiin paljon...
Mie kiersin, kiersin ja kiersin ja katselin ja haaveilin, enkä osannut päättää. Yritin miettiä, mitä olen jo kauan halunnut. Ensimmäisenä tuli mieleen kattoroikotin, joka meillä oli itse tehty korttitelineestä ja irtokoukuista = huono. Olihan siellä niitä, kolme erilaista ja kaksi niistä olisi maksanut sen lahjakortin verran ja ylikin. Mie tykkään siitä, että saa enemmän tavaraa samaan hintaan eli edullisesti. Ostettiin sitten se halvin.
Väri ei vain oikein miellytä, joten kesällä spreijataan mustaksi ketjuineen päivineen. Ja ketjut laitetaan sitten paremmin. Mutta nyt se ainakin on aito ja oikea, eikä itse rakenneltu.

Toinen asia, mitä olen kauan halunnut, on lautasteline.
Mutta eipähän tullut mieleen, että meidän lautaset on liian pieniä tuohon. Täytynee tuunailla esim. rautalangalla. Ainoastaan nuo sinikukkaiset pysyvät siinä, eikä ole oikein esteettisesti silmiä hivelevää laittaa lautaset noin. Sitäpaitsi, toivoin saavani vanhat arabialaiset nätisti näkyville.
No, onhan siinä nuo harmaat arabialaiset, mutta ne muutkin olisi kiva laittaa esille, eikä hautoa kaapissa.

Kolmas asia oli joku uusi säilytyssysteemi ruokapöydälle suola- ja pippurisirottimille.
Elämäni ensimmäinen Riviera Maison :) Mies vaan ihmetteli, miten kalliita merkkituotteet on. Niinhän ne on vaatteissa ja muissakin tavaroissa. Onhan tuo kyllä tukevampi kuin joku rimpularottinkitavara.
Hmmm...maustepurkeille täytyy tehdä myös jotain...

Kyllä mie noista tykkään kaikista ostoksista, mutta pientä fiksausta vaatii nuo kaksi ensimmäistä.
Ja kun sitten laitettiin ostokset paikalleen, yksi asia johti toiseen:
Entinen kattoroikotin on nyt siellä, missä pitääkin. Eli seinällä. Koristeita täytyy vielä mietiskellä ajan kanssa.
Ja kun nyt kerran porakone oli esillä, saatiin pari lamppuakin laitettua paikoilleen seinälle ja muuta pientä, mitkä oli odottaneet laittoa jo jonkin aikaa :)
Mies sanoi, että tehtiin viikon hommat tunnissa :) Tehokasta ajankäyttöä.

Käytiin me siellä Sumassakin vaihtamassa kirjoja:
Ja parilla kirpputorilla:
Kirppiskierroksen saldo oli aika huono. Yksi Pekka-lautanen, pari lehteä ja askarteluihin nuottivihko. Yhdet kynttilänjalat oli, mutta meille tuli joku viestintäkatkos. Mies kysyi, otetaanko ne ja mie vastasin, joo. Silti niitä ei sitten otettu. Myöhemmin kirjaa lukiessa yhtäkkiä paukahti mieleen, että missäs ne kynttilänjalat on. Mies sanoi, ettei ollut kuullut sitä miun joota. Enkä mie enää muistanut sekunnin päästä koko asiaa.
Että semmottista.

Miun pitäisi ruveta askartelemaan. Ainakin kirjanmerkki pitäisi tehdä. Kun on monta kirjaa kesken, tarvitsee monta kirjanmerkkiäkin. Nyt on Kingin Christinen välissä joku paperinpalanen :)
No joo, taidan lähteä kahvin juontiin ja syödäkin pitäisi. Jotain muuta kuin suklaata, yäk. Eilen oli kyllä ihan sokerikrapula kauhean suklaan mättämisen jälkeen ja silti vetelin lisää vaan niin, että meinasi tulla ylös ja ulos. Huh, en olisi uskonut, että mie voisin syödä suklaata liikaa :)
Nähdään taas!
Ainiin, sitähän miun piti kysyä, että onko tätä kaunokirjoitusfonttia helppo lukea? Vai haluatteko, että vaihdan jonkun muun?

21 kommenttia:

Helmi Nainen kirjoitti...

Vähänkö ihania!! Tuota kattoroikotinta -ihana nimi:) - minäkin olen haaveillut vaikka kuinka!! Hieno on tuo uusikin, mutta minä ihastuin tuohon vanhaan, tosi makee!! Hirmusti kaikkea ihanaa olet saanut, mähän olen ihan kade...

kesän taikaa kirjoitti...

Kyllä tämä fontti on ihan luettavissa, antaa sellaisen kirjeen vaikutelman ja kirjeethän on henk.kohtaisia.
Silloin kun aloittelin tätä hössöntössöä valitsin fontiksi kirjoitetun fontin, mutta se oli selainen epämäärinen, sain palautetta, että sitä on hankala lukea, vaihoin. Tämä on kyllä selkeä, sopii hyvin.

Kattoroikottimen ostin viime kesänä ja se on mökillä. Se oli muuten kiva, mutta epävakaa. Tein melkoiset viritelmät ja tasapainotukset, jotta se pysyi vaaterissa. Pitääpä ottaa mukaan, kun seuraavan kerran mökillä piipahdetaan. Virittelen sen tuonne keittiöön, voihan siinä vaikka yrttejä kasvatella.
Pidin tuosta omatekemästä, se oli ainutkertainen ja siksi arvokas, ei kaikki osaa vaikka haluais.

Sokerikrapulaa täälläkin podetaan;)

Anemone kirjoitti...

Huomasin, että olit liittynyt lukijakseni, Kiitos siitä ! Täytyi tulla heti katsomaan blogiasi, kivat sivut sinulla. :) Viivyinkin pitkän aikaa.
Teksti on kivaa ja helppolukuista, erilaista.
Taidankin liittyä myös sinun lukijaksi... :)

Kirsti kirjoitti...

Sinähän olet saanut paljon kivaa ostettavaa. Tuo kattoroikotin on kyllä kiva, kun saa tavaroita siihen ja on käden ulottuvilla. Huomasin tuon hedelmätelineen sellaisen haluaisin:)

Liisa kirjoitti...

Ihania ostoksia oot tehnyt. Merkkitavarat on kalliita. se merkki siinä maksaa. Mutta kaunis on RM.
Minäkin tänään kiersin yhtä kauppaa varmaankin toista tuntia, kaiken olisin halunnut ja kun en osannut päättää, läksin pois tyhjin käsin. Ajattele alennusmyynnit ja halvalla ja en osannut päättää ,enkä raaskinut ostaa mitään:-O

Sirutuuli kirjoitti...

Hymytyttö: Kiitos :)
Tarja: Kiitos :)Se omatekemäkin roikotin oli epävakaa ja hankala siitä oli ottaa tavaroita, kun oli irtokoukut. Sen takia vaihdoin ja tää uusi tuntuu vakaalta.
Anemone: Kiitos ja tervetuloa :)
Askartelin itte: Kiitos :)
Liisa: Kiitos :) Jos on liikaa valinnanvaraa, päättäminen on vaikeaa :)

eikku kirjoitti...

Hienoja löytöjä olet tehnyt!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hienoja ostoksia!!

Ja tykkään niin tuosta sinun kerronnastasi...☺☺

Mukavaa loppuvuodenpäiviä sinulle!

gone to the beach kirjoitti...

Kävin itsekin siellä sen sisustusliikkeen nettisivuilla. Ihanaa kaikkea tosiaan. Hyviä ostoksia olit tehnyt. Teline oli hieno ja lautasteline myös. Minullakin on sellainen lautasteline. Vaihtelun vuoksi itse löysin siihen sopivat rautakorit jota just sopii siihen lautasten paikalle. En tiedä oletko sivuiltani joskus nähnyt. Fontti on kaunis..Hyviä vuoden viimeisiä päiviä sinne.

Merkkublogi kirjoitti...

Tervetuloa lukijakseni!
t Merkku

Maanvaiva kirjoitti...

Fontti on just hyvä!
Mä en ikinä suostu ottamaan miestä sisustuskauppaan mukaan.
Se varmaan pyörtyy, kun näkee, mitä tavarat maksaa. Hänen mielestä varmaankin kaikki turha sisustushömpötys maksaa korkeintaan euron kappale :D

ellu kirjoitti...

Fontti on kiva!
Vähän kuin kirjettä lukisi niin ja
kerrontatyyli oli mukava. Aivan kuin olisit ollut lähellä asiaa kertomassa.
Tykkään!
Itsellä on sama tyyli, että samalla rahalla mieluummin enemmän.
Kivoja ostoksia!
Tuo kattohärpäke olisi kiva itselläkin, mutta ei oo oikein paikkaa sille.
Niin ja sama lukumaku näkyy olevan kirjojen suhteen. Nyt iltalukemisena Mary Higgins Clarkin Kuolemaseuraa muotia: Hän ja Nora Roberts.. suosikkejani

Sirutuuli kirjoitti...

eikku & Irmastiina: Kiitos :)
Gone to the beach: En ole nähnyt, pitää käydä joku kerta tutkimassa :)
Kiitos :)
Merkkublogi: Kiitos :)
Maanvaiva: Heh, me käydään aina yhdessä kaupoilla :) Kiitos :)
ellu: Kiitos :)
Kirje kuvastaakin aika hyvin tätä miun tyyliä, siehän sen sanoit :)
Mie keräilen mm. Mary Higgins Clarkia, Robin Cookia, Sidney Sheldonia, Catherine Cooksonia... Ainiin, ja Agatha Christietä ja Stephen Kingiä.
Tess Gerritseniäkin keräsin, mutta taidan viedä ne Sumaan ja ottaa jotain muuta tilalle ja vähentää keräiltävien kirjailijoiden määrää.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kivoja ostoja kotiin.Kivat että sait mieluisat.Nyt vaan astioita ehtimään lautastelineelle=)
Fontti on ihan hyvä.

Niina K kirjoitti...

Mä kans haaveilin joskus talolle kattoroikotinta, sellasta isoa mihin sais kattilat. Mutta tänne kuutioon ei sellasta enää sopis kun on niin pieni keittiö. No mut hei ne unohtuneet kynttilänjalathan on mega hyvä syy tehdä uus kirppisreissu!! :)

Sussi kirjoitti...

Kivoja ostoksia!

Sirutuuli kirjoitti...

Pitsienkeli: Kiitos :) Taidankin pitää tuon telineen noin, nyt kun olen tottunut siihen :)
Niina K&Sussi:Kiitos :) Meillekään ei ihan niin isoa roikotinta mahdu, mihin saisi kattiloita. Roikotan siinä noita pienempiä tavaroita :)

kanaemo kirjoitti...

Hyvin näkyy ja helppolukuinen on fontti. :)

Kaikkea ihanaa olet löytänyt kauppakierrokselta.

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta siulle Sirutuuli!

Saga kirjoitti...

Olet tai olettekin tosi paljon touhuilleet. Ja ihania hankintoja olet tehnyt. Aloin oikein ihmetellä tuota fonttikysymystäsi, kun minulle näkyy ihan tavallinen perusfontti täällä... Sitten ymmärsin.. Onkin selaimesta kiinni...Itse käytän normaalisti Mozilla Fairfoxia tai coogle Chromea ja niillä fonttisi nääkyy ihan "tavallisena". Avasin sitten Exploren selaimen ja sieltähän kautta tuo kaunokirjoitusfontti löytyi.Eli blogisi fontti näkyy kaunona vain Explore selaimella ja ihan on luettavissa olevaa ja kaunista.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos teille!
Saga: miulla näkyy Chromellakin tää kaunokirjoitusfontti, Firefoxilla ei.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä on lukea tämä fontti :)
Auts, pitäiskähän lähteä alennusmyyntieihin, mitään en tarvi, paitsi saunatarvikkeita!
Rikä ne tietenkään missään alessa :/