perjantai 16. syyskuuta 2011

En keksi mitään otsikkoa :)

Eilen illalla nukkumaan käydessä keksin yhtäkkiä tekemistä tälle päivälle (kun ei millään viitsisi keitellä mehuja...)
Hyvä, etten innoissani miestäkin ruvennut tönimään hereille moisen oivalluksen takia. Päätin sittenkin odottaa aamuun.
Täällä on yksi tosi hyvä antikvariaatti Suma, jossa ollaan käyty parinkymmenen vuoden sisällä monen monta kertaa. Viime vuosina se on jäänyt vähän unholaan ja illalla muistin sen taas. Alkuun kävimme viemässä kirjoja, pelejä ja videofilmejä ja saatiin siitä rahaa, kun rahat oli siihen aikaan tiukalla. Myöhemmin veimme niitä saadaksemme vaihdossa parempia tilalle.

Nyt miulle oli kertynyt kirjakerhosta tulleita kirjoja, joita en ollut muistanut peruuttaa tai en viitsinyt palauttaa ja joita en koskaan ollut lukenut, eikä edes kiinnostanut. Keräsin niitä pinon ja toimme toisen pinon tilalle:


Robin Cookin olen joskus lainannut kirjastosta, Anni Polvat on tosi hauskoja ja rentouttavia, Catherine Cookson-kokoelma karttui kahdella (aika hyvin muistin, ettei miulla noita ole), Stephen Kingin kaikkien aikojen paras kirja, klassikko, jonka olen lukenut 20 vuotta sitten. Ja Beck on aina Beck :)
Nyt riittää iltalukemista/unilääkettä pitkäksi aikaa :)


Samalla kävimme City Marketissa halvan kahvin perässä. Ostin samalla myös kasvojen pesuaineen, jonka unohdin eilen Robbarista ostaa, kuten myös kuivashampoota. Täytyy taas ruveta harventamaan hiusten pesua tai kohta saan pestä aamuin illoin, niin kovin ne rasvoittuvat. Cittarissa ei ollut sitä kuivashampoota, jota normaalisti käytän, muttei viitsitty enää Robbariin lähteä. Toivottavasti tämä on yhtä hyvää.

Ostettiin myös tuo 101 ideaa. Unohdin senkin, että se ilmestyi jo eilen. Mie ajattelin, että kyllähän mie sen muistan, kun se on tilipäivä. Vaan enpäs muistanutkaan.

Edelliseen postaukseen viitaten, kissoista vielä. Meillä ei voi kissojen vesiastiaa pitää lattialla ollenkaan, koska ne käyvät leikkimään veden kanssa ja lattiat lainehtii. Jostain syystä tiskipöydällä oleva kippo saa olla ihan rauhassa ja käyvät nätisti juomassa siitä.
Mehut on nyt kiehumassa pikkuhiljaa ja mie voin tässä samalla lueskella uutta lehteä.
Ja tehdä näitä, plääh...
Ei tarvi miettiä, mitä tekisi. Toisin kuin mies, joka pyörii kuin pieru Saharassa, kun ei keksi mitään tekemistä :)
No, mukavaa viikonloppua teille! Saatan mie vielä viikonlopun aikana palailla tänne. Niin  että ainakin mukavaa perjantaita :)

1 kommentti:

Aava kirjoitti...

Meidän kissa juo kastelukannuksi tehdystä kahvipannusta, vetää korvat suppuun ja latkii nätisti siitä. :) Tavallinen vesikuppi ei kelvannut sille alkuunkaan ja kun huomasin kahvipannun kelpaavan, siirsin sen lattialle, mistä se ei saa sitä pudotettua mihinkään. Sinulle on ruusuja blogissani. :)