sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sunnuntai

Kiitos kommenteistanne! Kyllä se leipäkone taitaa olla aika turha kapistus kuitenkin. Ainakin ilman sitä pärjää vallan hyvin. Mie paistoin sen pullan, mutta siinä meni 3 tuntia tosiaan ja tuli niin pieni ja huonosti leikkautuva, että helpommalla olisin päässyt pannupullan kanssa....ja se maistuu ihan samalle. Illalla paistoin perinteisellä tyylillä vielä teeleipiä, joita saunan jälkeen teen kanssa nautiskeltiin.
Enkä muuten saanut aamulla tuoretta leipää herättyäni, koska heräsin jo kuuden jälkeen :o
Kuvittelin nukkuvani pitkään, kuten aina vapaapäivinä. Eipä sitä unta riitä loputtomiin ja pirteämpi on, kun nukkuu 6 tuntia sikeästi kuin 8 tuntia miljoonasti heräillen.

Yöunet eivät häiriintyneet siitäkään, että katsottiin Paranormal activity 3....säikähtelin elokuvaa katsellessa jatkuvasti...
Ja taas sekin nähtiin, että mie vaan en osaa olla koko päivää tekemättä mitään. Se on tylsää.
Näiden paistojuttujen lisäksi pesin pyykkiä 4 koneellista ja tein uudenlaisia kukkia.
Ylläolevat on näitä, omilla muokkauksilla.
Tämä on tehty suodatinpusseista.
Kasteltu ja kuivattu föönillä (miulla ei ole kuumailmapuhallinta).
Ei miulla ole piparkakkulävistäjääkään, joten käytin äitin vanhaa piparkakkumuottia.
Piirsin ja leikkasin saksilla, vanhanaikaisesti.
Voi voi, miulla on niin vähän askartelutarvikkeita. Jatkuvasti huomaan, että jotain puuttuu.
Näitä askartelukoristeita on kiva tehdä valmiiksi. Että sitten on jotain, mitä laittaa, kun käy kortteja tekemään tai koristelemaan jotain.
Vinkkejä vain kaipailisin lisää. Mitä voisi itse tehdä? Vinkkailkaa!

Mie taidan vaihtaa takaisin tuon pop up- kommentointisysteemin. Ensin tuo uusi tuntui kätevältä, kun pystyy jokaiseen erikseen vastailemaan. Mutta toisaalta se on ärsyttävä, kun sivu pitää kelata alaspäin, että näkee kommentit. Vanhempi on parempi.

6 kommenttia:

Aseman laidalla kirjoitti...

Kauniita askarteluja!

Täälläkin herättiin jo 6 aikoihin, piti sängyssä pyöriä vielä tunti ennenkuin kampesin ylös, etteivät muut heräisi... No, pojat ilmestyivät koloistaan lähes samassa, että se siitä tunnin pyöriskelystä ;D

Tuo leipäkone varmaan vaatii sen, että se on esillä ja ei ole kiire...siskolla sama homma vekottimen kanssa ;D

Aurinkoista sunnuntaiaamua!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

taas niin hienoja askarteluja.

Sussi kirjoitti...

Anopilla on leipäkone kovassa käytössä ja hyvältä ovat leivät maistuneet. Mutta on selvää, että ilman konetta pärjää ihan hyvin.

eikku kirjoitti...

Kauniita kukkasia!

Saga kirjoitti...

On näemmä tämä vanha kommentointisysteemikin taas muuttunut.... :O(
Kivoja kukkia olet tehnyt. Täällä kanssa tulee aina välillä tuskailtua noiden tarvikejuttujen kanssa, kun maailma tuntuu olevan pullollaan kaikenlaista kivaa...Mutta ainakaan minulla ei ole kovasti edes varaa hankkia kaikkea mitä tahtoisi..Sitten vaan vanhat hyvät konstit käyttöön, kuten sinäkin olet tehnyt...Piparimuotti ja sakset. Ja hienoja on tullut.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos kaikille!
Saga: No niin näköjään on muuttunut. Ennen sai koko sivun näytöllä näkyviin melkein kaikki kommentit, nyt ei. Ei hyvä.