perjantai 5. maaliskuuta 2010

Aamupäiväkahvilla

On vapaapäivä ja istun keittiössä kahvilla. Mietin elämää ja sen aiheuttamia kolhuja. Vuosi sitten kaikki oli hyvin, vaikka ainahan sitä ihminen valittaa kaikesta. Nyt jos saisin sen näillä kokemuksilla takaisin, en valittaisi mistään. Hyvähän se on jälkiviisastella.
Mummon kuoleman vuosipäivä lähestyy ja sen jälkeen ei mikään ole ollutkaan hyvin. Mutta enpä silloin olisi osannut arvata, mitä vielä tuleman pitää.
Syksyllä äiti joutui sairaalaan, diagnoosi: Al amyloidoosi- mikä ruma sana. Al amyloidoosia sairastavia on Suomessa vain 400, joten sairaudesta ei hirveästi tiedetä. 
Sairaus etenee koko ajan, on edennyt jo syksystäkin. Viikko sitten hän joutui uudelleen sairaalaan, eikä pääse ainakaan tällä viikolla vielä pois. Kovasti kyllä yrittävät kotikuntoon saada, mutta hän ei pääse itse wc:n, happiviikset on koko ajan, jalat eivät pidä. Mieli on kyllä virkeä ja pirteä, onneksi. Elinaikaennuste on annettu, tai ainakin arvio, kun ei kukaan totuutta tiedä.
Vaan eipä tässä auta muu kuin elää päivä kerrallaan, meidän kaikkien.
Blogin 2-vuotissynttäritkin on Huhtikuussa, mutta eipä niitä juhlita. Kun ei oikein tämän pitäminenkään kiinnosta. Lukijat kaikkoavat ja oma mielenkiinto hiipuu. Mutta en mie tätä varmaan lopeta. Jos en muuta laita, niin käsitöitä ainakin. Nyt on kyllä sellainen olo, ettei mikään kiinnosta, kaikki tuntuu toisarvoiselta ja turhalta. Miulla ei ole mitään iloista blogattavaa, en käy koskaan missään, enkä tee mitään mielenkiintoista. Kunhan olla möllötän ja yritän saada päivät kulumaan jotenkin. Kohta käyn neulomaan ja katsomaan tallennettuja ohjelmia, jos sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Ainiin, pyykit pitää käydä laittamassa kuivumaan ja uutta koneeseen ja sitä ennen tupakalle. Tupakanpolton lopettamistakaan en ole edes miettinyt tässä tilanteessa. Aiemmin yritin monta kertaa lopettaa, mutta nyt poltan muualla paitsi töissä. Onhan sekin jotain, että voi siellä olla polttamatta. Ja aion jatkossa kirjottaa niinkuin olen tän aloittanut aikanaan: mie ja sie. Minä ja sinä ei luontevasti tule, jotan jatkan näin.
Jos jotain hyvää tässä päivässä on: Ulkona Paistaa Aurinko!
Lisään uuden kategorian: Päiväkirja, siihen tulee omia tuntemuksia, joita haluan ulos päästää. Voi olla, että näitä päiväkirjamerkintöjä voi tulla välillä käsitöiden lisäksi. Tai sitten bloggauksia tulee kuten ennenkin. En ossaa sanoa. Nyt Aurinkoista päivää kaikille jotka pääsivät luvussaan tänne asti :)

6 kommenttia:

Monica kirjoitti...

Tämä lukija ei ole kaikonnut mihinkään ja lukee ihan loppuun asti jokaisen postauksen! Tämä lukija vain syyllistyy kommentoimattomuuteen :( Tuntuu että kun on itselläkin huono olla niin ei löydä sanoja millä jättää jälkensä käynnistä..
Elämässä on ylä ja alamäkiä,
mutta kevät tulee! Yritetään nautitaan kevään tuomista pienistä iloista.

Paukku kirjoitti...

Minäkin käyn täällä kurkkimassa sillon tällöin kun samalla paikkakunnalla asutaan mutta olen melko laiska mitään kommentoimaan. Älä ihmeessä lopeta tätä! Itsekin pidän blogia sillä se onpaikka johon vai tallentaa tekemiään töitä ja miksei myös piväkirjan muodossa kirjoitella omia tuntemuksiaan. Nimettömänähän näitä juttuja useimmat kirjoittaa.

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Toinenkin kommentoimaton lukija ilmoittautuu ;)
Minulla tämä kirjoittaminen ei oikein nyt luonnistu.
Minäkin täällä koton olla möllötän ja yritän siivoilla aika moinen vitsi.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos teille päiväni piristyksestä :) Tarkoitin lukijoiden kaikkoamisella tuota sivupalkissa olevaa Lukijat-juttua, siitä on hävinnyt pari lukijaa. Mutta kiitos kommenteista :)

MaMMeli kirjoitti...

Aurinkoista ja "NEULOMISRIKASTA VIIKONLOPPUA" SINULLE <3

Miia kirjoitti...

Tääläkin lukija ilmoittautuu :) Vähän samoja mietteitä on ja kun harvoin tulee kommentteja niin on vähän semmonen olo et mitäpäs tässä.. Lisäksi mun blogia lukee muutama tuttu ihminen, mitkä ei koskaan kommentoi mitään enkä haluaisi niiden musta kaikkea tietävän niin sekin rajottaa.

Kovasti jaksamisia sulle äitisi sairauden kanssa! ja jatka ihmees sie mietä :)