tiistai 30. joulukuuta 2014

Mixed mediaa

Olipa kerran laatikko. Sain sen mieheltäni, joka sai uuden puhelimen tässä eräänä päivänä. Laitoin sen laatikon askartelupöydälle odottelemaan, josko keksisin sille jotain käyttöä. Toissapäivänä se sitten iski, idea tuolle laatikolle.
 Joskus ikuisuus sitten, tässä postauksessa esittelin kortit, jotka tein. Kutsun niitä inspiraatiokorteiksi. Niillä voi "pelata" niinkuin itse haluaa. Esim. nostaa tietyn määrän kortteja ja sitten toimitaan niiden mukaan (piirtelyä, maalausta, leimausta ym.) Toissapäivänä "pelasin" niillä jälleen ja (huijasin siinä pelissä itseäni :) en tehnytkään jonkun tietyn kortin mukaan, vaan poimin aina vain uusia niin kauan, että sen käsky miellytti- paraskin korttihuijari, kun huijaa itseään :) ) ajattelin, että niillä on huono säilytyspaikka. Katseeni siirtyi hieman sivummalle ja huomasin tuon laatikon. Siitä se ajatus sitten lähti.
 Silloin oli jo aika myöhä, joten odottelin kiltisti eiliseen iltaan, jolloin rupesin tuumasta toimeen.
Pohjustin Gessolla, maalasin vaaleanpunaisella ja sabluunoiden avulla lisäsin muita värejä.
 Osa sabluunoista on itsetehtyjä, olen leikellyt muovitaskuista näitä askarteluveitsellä. Osa on ostettuja tai jostain tilattuja.
 Lisäsin yhden koukeroleiman, hopeista maalia, glitter Mod podgea (mikä ihana aine, näkyy kyllä kuvissa huonosti, mutta kimallusta on joka sivulla jonkin verran), sinistä Inktense-väriä ja leimasin kirjaimet elämäni ensimmäisillä ostamillani kirjainleimoilla.
 Ostin joululahjaksi saamallani lahjakortilla Askaretasta tuota glitter-ihanuutta ja voisin maalailla sillä kaiken, aivan ihana! Harmi, kun ei kuvissa pääse oikeuksiinsa.
Ainiin, tälläinen puukuvioinen pahvilaatikko se alunperin oli... unohdin ottaa ennen-kuvan kannesta.
Aloitin jutun Olipa kerran- sanoilla, koska ihan nauratti äsken... Otin 16 kuvaa yhdestä laatikosta :) Ja pakkohan niitä nyt oli laittaa useampi tännekin. Opettelen nimittäin kameran käyttöä tässä samalla ja kokeilen erilaisia asetuksia. Vanhempi tyttö antoi Jouluna pikaopetusta järjestelmäkameran käytöstä (montakohan vuotta se on miulla ollut, enkä vieläkään osaa muuta kuin noita automaattiasetuksia käyttää).
Oli miulla jotain muutakin asiaa, mutta tuli tuosta Thö laatikosta nyt sitten jauhettua niin paljon, että täytynee lopetella ja lähteä syömään :) Nälkähän tässä tuli.
Nähdään taas!

5 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta Siru!
Mukavaa, etä palasit..:)

Leea kirjoitti...

Noi inspiraatiokortit onkin kiva idea - ja nyt saivat myös arvoisensa laatikon.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos teille!
Hyvää Uutta Vuotta teillekin!

kesän taikaa kirjoitti...

Huomasin ilokseni, että olit palannut blogimaailmaan.

Itsellä ollut myös hiljaista ja pistin sen Hössöntössön kiinni ja olen tänne Kesän taikaan nyt kerännyt hössöntössön blogiarkistoa. Alkoi noita blogeja olemaan niin monta, etten oikein jaksanut enään kaikkia ylläpitää.

Laatikot ovat innostavia kohteita tuunailuun ja tämä sinun Inspiraatiokortit on hauska idea. Kyllä sitä itseään saa huijata, kun sen vielä myöntää:)
Hyvää ja idearikasta vuotta 2015!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos