Mie niin päätin, etten kirjottele niin ahkeraan tänne jokaista ripsausta elämästäni. Mutta toisin kävi, taas täällä :)
Ja täytyy nyt ihan kertoa, että olipahan iltavuorot! Raskaat kuin mitkä ja tänä aamuna sitten aamuvuorossa. Huhhuh, ensimmäisenä aamulla täytyi tehdä lumityöt, jotta pääsi pihalta pois. Ja rankkaa oli kyllä töissäkin.
Mutta onneksi nyt saan illan olla ihan rauhassa, ehkä saunomista ja rentoilua ainakin tiedossa.
Viime yökin meni ihan persiilleen, suoraan sanottuna. Heräsin yöllä kahden maissa ja valvoin yli puoli tuntia, ennenkuin uni suvaitsi tulla takaisin ja kello soi jo puoli kuusi. Olisipa loma!
Vaikken mie töissä ole ollutkaan kuin reilun viikon...
Eilen illalla iski töissä ikävä äitiä, kyyneleet rupesivat ihan väkisin valumaan ja vähän aikaa täytyi itseäni kasailla, ennenkuin pystyin jatkamaan töitä. Kyllä se siitä sitten ohi meni. Pakkohan se oli, kun oli niin kiire, ettei kerennyt juuri muuta ajattelemaankaan. Tuli vaan yhtäkkiä mieleen, että usein äiti soitti juuri iltavuorossa milloin mistäkin asiasta tai asian vierestä. Nyt ei enää soita... Numeroa en kuitenkaan pysty puhelimesta poistamaan...
Maanantaina tilasin hautajaiskuvia Ifolorilta ja tänään ne tulivatkin, nopea palvelu. Kuvakirjankin tein ja tilasin, mutta se ei vielä tullut. Kuinkahan pitkä toimitusaika niissä kirjoissa on? En katsonut, olisiko sitä kerrottu missään.
Jaahas, täytyy tästä vissiin lähteä syömään. Ja ihmetellä, miten iltansa kuluttaa :)
Ja jälleen kerran huomasin, että kannattaisi ottaa kuvia "varastoon", eikä pläjäyttää kaikkia kuvia kerralla samaan päivitykseen. Nyt miulla ei nimittäin ole yhtään kuvaa, pelkkää höpötystä vaan. Toivottavasti ette kyllästy näihin miun turhiin löpinöihin :) Mukavaa viikonjatkoa!
Ainiin, kävin pitkästä aikaa vaa'assa tässä yhtenä päivänä ja oli oikeastaan iloinen yllätys! Painoin vähemmän kuin luulin, vaikka on miulla tuota ylipainoa silti... Mutta kuitenkin jotain positiivista :)
8 kommenttia:
Voimia työhösi. Sinulla on raskas työ, kuinka jaksat oikein sitä?
Onnea painonpudotukseen!
Vuorotyö on rankkaa.Itse koen varsinkin iltavuorosta aamuun menot ihan kamalina,varsinkin kun en osaa nukkua heti töistä tultua ja aamulla soi kello aikaseen.
Äitisi poismenosta on vasta niin vähän aikaa että varmaan tulee monia juttuja mieleen,mutta se kuuluu surutyöhön.
Mukavaa illanjatkoa.
Liisa: on se raskas, mutta aina sitä voimaa jostain löytyy..ja kiitos :)
JaanaElina: miulla on kaksivuorotyö ja kun aloitin, joku sanoi, että se on raskaampaa kuin kolmevuorotyö. Täytyy sanoa, että tosi on. Yövuorojen kanssa on piilovapaita, nyt on vain 6 vapaata 3 viikossa ja vuorotellen iltoja ja aamuja. Vaikken mie kyllä niitä yövuorojakaan halua, kun en osaa nukkua...
Aivan, surutyöhön kuuluu kaikenlaiset ajatukset, jotka iskevät mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Samoin siulle, mukavaa iltaa!
Hei! Seurailen täällä Itä-Uudellamaalla blogiasi ja tykkään siitä kovasti, niin "elämänmakuinen" iloineen ja suruineen. Tuosta äidin puhelinsoitosta tuli mieleeni oma äitini, jonka kanssa soittelimme lähes päivittäin ja parhaimpina useamman kerran.Ja vaikka äidin poismenosta on aikaa jo lähes 4 vuotta, vieläkin tulee usein sellainen olo, että "tästä täytyykin soittaa äidille"! Ja äidin puhelinnumeroa en ole vieläkään voinut poistaa kännykästäni.Kai se on niin, että äiti on äiti ja tärkeä aina...ja minullakin ikää jo lähes 50-vuotta :) Jaksamista Sinulle työhösi ja ilonhetkiä arkeesi!
Minä aina nostan hattua korkealle vuorotyön tekijöille, sitä ei tarpeeksi arvosteta. Näin on.
Tuosta puhelinnumerosta tuli mieleeni, että kun yksi työkaverini kuoli, niin en pystynyt poistamaan kännykästä numeroa. Vasta puhelimen vaihdon yhteydessä onnistui...
Voimia sinulle toivotan surun keskelle ja rankkaan työhön! Iltavuorosta suoraan aamuun kuulostaa kyllä kauhealta, mutta toisaalta kova työnteko voi auttaakin surun kestämisessä paremmin kuin jos olisi vaikka päivät yksin kotona. Mukavaa loppuviikkoa!
Voimia sinulle!!
Heippa! Täälläkin yksi normaalisti vuorotyötätekevä, ja kyllä illasta aamuun menot on KAMALIA! Itse olen iltavuoron jälkeen 22.30 kotona ja aamuun mennään seiskaksi, ja siinä välissä pitäisi ehtiä ja osata nukkua :/ En kyllä yhtään odota töihin paluuta, juuri noiden vuorojen takia, vaikka muuten työstäni tykkäänkin.
Sinua on kohdannut suuri suru :( olen pahoillani. Voimia sinulle surutyöhön ja jaksamista arkeen. On kuitenkin hyvä asia, että tunteen nousevat pintaan eivätkä patoudu sisällesi.
Kiva blogi sinulla, täytyykin jäädä kahlailemaan sitä läpi :)
Lähetä kommentti