torstai 9. joulukuuta 2010

Torstai

Meillä on tapahtunut vaikka mitä, mutta en ole saanut kirjoitettua yhtään mitään.
Eiliseen Kari Tapion videoon en keksinyt mitään järkevää sanottavaa. Surullista, taas kuoli eräs hieno laulaja, legenda jo eläessään. Kuten oli myös Kirka ja Juice Leskinen. Meidän piti nuoremman likan kanssa lähteä joku kerta katsomaan jotain hänen konserttiaan, mutta jäi sitten menemättä. Ei pitäisi jahkailla niin kovin.

Papu-pupunen piti käyttää eläinlääkärissä, hirveästi takkuja ja ulostekikkanoita roikkui peräpäässä. Ei taida meistä olla kanin kasvattajaksi, etenkään Leijonanharjaskanin... Ei saada kunnolla edes harjattua sitä. Eipähän se enää meillä montaa viikkoa olekaan, vanhempi tyttö löysi asunnon ja pääsee muuttamaan ensi vuoden alussa. Silloin lähtee Papunenkin.

Ensi viikonloppuna päästään vihdoin ja viimein aloittamaan Betonibunkkerin remontti. Samalla lähtee suihkuhuoneesta vanhat hirveät kaakelit, jollaiset oli uimahallissa joskus 80-luvulla. Tai siis enhän mie sitä remonttia tee, vaan mies. Mutta voinhan mie olla työnjohtotehtävissä :) Ainakin huomenna pääsen valkkaamaan kaakeleita :)) Ehkä meille sitten voi pyytää jo saunavieraitakin, kun saadaan saunaosasto kuntoon.

Hurjaa, kaksi viikkoa Jouluun ja mie en ole tehnyt sen eteen yhtään mitään. Paitsi koristellut kotia. Leipomukset on kaikki tekemättä ja lahjat ostamatta. Ei me paljoa lahjoja ostetakkaan, jotain kivaa pientä vain. Koko perheen yhteinen lahja ostettiin jo viime viikonloppuna, nimittäin Nintendo Wii :) Kyllä, me aikuisetkin pelataan sitä ja ihan sitä varten ostettiin, että saatiin Super Mario- boxi, joku juhlajulkaisu niistä ihan ensimmäisistä, joita tuli silloin pelattua paljonkin, kun likat oli pieniä. Silloin meillä oli silloinen Nintendo, joka rahapulassa myytiin :( Siitä lähtien olen haaveillut jostain Nintendosta ja katunut sen pelin myymistä.
Äidin kanssakin pelattiin kerran koko yö vanhemman likan ollessa vauva, ehdin tunnin nukkumaan sinä yönä :)
Mukavia muistoja niiltä ajoilta :)

Tähän kohtaan pitää nyt vielä kertoa sen verran, että miun olkapää on sökö. Tämän pystyn nyt ihan hyvin kirjoittamaan, mutta välillä en pysty ollenkaan. Välillä sitä repii oikein kunnolla, etten saa (oikeaa) kättä suoraksi, enkä pysty tekemään sillä yhtään mitään. Ja yhtäkkiä se saattaa olla taas kunnossa. Se kipu ja repiminen iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, ihan yhtäkkiä. Eilen sitten tajusin, ettei miun tarvi kärsiä kipuja ja tilasin lääkärin, se on maanantaina. Joskus mie vaan en ymmärrä, että pitää mennä lääkäriin, jos tulee jotain. Jostain syystä mie en tykkää lääkärissä käynnistä. Ehkä siksi, että miulla on huonoja kokemuksia. On vaan naurettu rytmihäiriöille ja käsketty hengittämään paperipussiin, vaikka sydänfilmissä on näkynyt kuormitusta ym. Ainiin, sehän tässä kappaleessa oli pointtina, että en ole olkapään takia pystynyt pahemmin kommentteja jättämään kenenkään blogeihin. Vasemmalla kädellä kirjoittaminen on vaikeaa :) Joillekin olen yrittänyt ja laittanut, mutta hankalaa se on.

No nyt taitaa tulla jo liian pitkä tarina. Taitaa olla paras lopettaa.
Kiitos kaikille kommenteista ja mukavaa torstaita!

5 kommenttia:

Jaana Kristiina kirjoitti...

Paranemisia sinne ja kyllä se joulu tulee ilman sen kummempia hössötyksiäkin.
Terveys on kuitenkin aina etusijalla:)
Mukavaa viikonloppua!

Venla kirjoitti...

Toivottavasti olkapää paranee pian.

Meilläkin on tuo wii ja jopa minä joka en yleensä välitä mistään peleistä, olen aika-ajoin sitä pelaillut.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)

Miia kirjoitti...

Kovasti paranemisia! Oon kans mietiskellyt, josko ostais sen Super Marion Wiille :) Ois varmaan kiva! Meilläkin Nintendo on joskus aikoinaan myyty :(

Sirutuuli kirjoitti...

Nintendo on kyllä ihan paras :) Meillä on Play station 2 ja Xbox, mutten mie koskaan ole tykännyt niistä.