maanantai 21. joulukuuta 2009

Kohta on Joulu

Ihan ensiksi kiitos kommenteista :) En ole päässyt tänne, kun kone jumitti viikonloppuna. Ei tästä mitään vikaa eikä viruksia löytynyt, kun mies tutki tätä. En tiedä, mitä hän tälle sitten loppujen lopuksi teki. Nyt kuitenkin toimii taas hyvin.
Eilen koristeltiin kuusi ja likat paistoivat piparit, nyt alkaa jo tuntumaan Joululta. Pikkuapulaisetkin olivat innolla mukana kuusen koristelussa :)


Saisipa nuo johdot jotenkin piiloon. Ehkä jos olisi kuusenalusmatto, se auttaisi asiaa, mutta ei ole tullut hommattua sellaista. Uusi tähti ostettiin latvaan, mutta mistä johtuu, että se on aina vinossa, oli uusi tai vanha :)
Nasusta ei saanut kunnollista kuvaa ennenkuin se painui huilaamaan rankan urakan jälkeen lempipaikkaansa pahvilaatikkoon :)
Tänään kävin kilpirauhaskontrollissa, siis verikokeessa. Oli ihan järkyttävän huono ajokeli, ihan pelotti. Oli liukasta ja pyyhkijät eivät toimineet ollenkaan. Kyllähän ne pyyhki, mutta tavallaan pyyhkivät ilmassa, eivät ottaneet tuulilasiin ollenkaan kiinni ja siihen kertyi paksu kerros jäätä. Kaksi kertaa piti matkalla pysähtyä putsaamaan tuulilasia, että näin edes jotain. Ja matka ei ole kuin n. 5 km. Kamalaa, tänään tai huomenna käydään ostamassa uudet pyyhkijät, ennen en uskalla ajaa sillä.

4 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Oi että. Lepää nyt ja koeta nauttia joulun ajasta. Pian se neljä viikkoa kuluu. Paljon on sinullekin sattunut ja tapahtunut joten ei mikään ihme jos tulee uupumus. Lämpimät virtuaalihalit sinulle lähettelen! Ihania kissakuvia =)

Sude kirjoitti...

Ompas teillä soma joulu-kissa :)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos Kati :)
Sude: suunnittelin ensi Jouluksi kortteja jostain kuvasta teetettäväksi jossain :)

KristiinaS kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Täällähän on kivoja kisuja.
Hyvää joulua koko poppoolle.