maanantai 14. joulukuuta 2009

Hermoloma

Tänään sain ns. hermoromahduksen töissä. Ensin jätin kolme sormea auton oven väliin omaa hölmöyttäni ja sitten työkaverille kävin itkemään, eikä siitä tullut loppua. Työkaveri sanoi, että nyt lähdetään työterveyteen ja niin sinne mentiin. Pääsin lääkärille heti ja pääsin purkamaan kaikkea, mitä on ollut (äidin tilanne, mummon kuolema ja kaikki). Viikon sain sairaslomaa ja kehotuksen, että pitää levätä ja työstää kaikki ajatukset läpi kunnolla. Lääkäri sanoi, että oli hyvä, kun purkautui ulos, eikä jäänyt sisälle kaivertamaan. Mutta kyllä hävetti julkisella paikalla (eräässä kahviossa) itkeä. Meillä on todella ihana työpaikkalääkäri, olen aina tykännyt hänestä. Hänen edessään ei yhtään hävettänyt, vaan helpotti, kun sai sydämen kyllyydestä itkeä. Itku onkin ollut ja on edelleen herkässä. Työpaikan pomotkin olivat hyvin ymmärtäväisiä ja kehottivat lepäämään ja lataamaan akkuja ihan rauhassa.
Sormetkin lääkäri katsoi siinä sivussa, ne olivat muuten kunnossa, mutta yhdestä tuli verta. Mutta ne olivatkin ihan sivuseikka, syy oli ja on syvemmällä sielussa.

6 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Voi sua hyvä, että saat itkettyä..se auttaa. Joskus on vaan niin väsynyt ja täynnä, että pitää itkeä ja levätä.Puhu mahdollisimman paljon asioista, jotka on taakkanasi, itse ainakin saan siitä apua..asiat pieneenee, kun jaat ne toisille<3 Haleja <3

Neili kirjoitti...

Silloin pitää itkeä, kun on itkun aika ja kun itkettää.
Ja silloin pitää puhua, kun puhumisen aika ja kun "puhuttaa".
Tsemppiä.

Erja kirjoitti...

Tulin heti kurkkaamaan blogiasi. Kauheesti kaikkea kivaa sulla:) Se tiskikukka toimii samoin kuin tiskirättikin...on vaan kauniimpi!!!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos Mammeli ja Neili :)
Ja kiitos Erjalle myös. Niin mie vähän arvelinkin siitä tiskikukasta :)

Miia kirjoitti...

Jaksamisia!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos!