tiistai 16. heinäkuuta 2013

Turistina kotikaupungissa

Eilen lähdettiin asioille ja ehdotin miehelle, että käytäisiin aamupalalla jossain. Ehdotin Linnoituksen Majurskaa, jonne sitten mentiinkin. Mies on käynyt siellä kerran, jota hän itse ei muista edes. Käytiin silloin, kun likat oli pieniä.
Linnoituksessa tuli ihan turisti olo. Napsin kuvia, jotka epäonnistuivat pahasti, mitä lie kameralle tapahtunut. Muokkaamalla sain vähän paranneltua. Valleilta satamaan päin, ihan sinne, missä ihmiset istuvat ja kulkevat, ei näy.
 Ja sinne, minne laivat menevät satamasta lähtiessään.
Aamupalalla täällä. Ihan tulee mieleen Fanny ja Alexander - elokuva tai jotkut muut ruotsalaiset.
Kahvila on tosi iso, en ottanut etuhuoneesta ollenkaan kuvia, sieltä, josta kahvit tarjoillaan.

 Kaakeliuuneja oli ainakin tässä ja etuhuoneessa. Oviaukossa näkyy takimmainen huone.
 Kuisti, jossa on tauluja esillä ja myynnissä. Taulut on varmuuden vuoksi peitetty. Luvan kuvaamiseen kysyin, mutta yleensähän tauluja ei saa kuvailla.
 Tässä me istuttiin.
 Aamupala oli LOISTAVA! Kinkkupiirakkaa ja Sacher-kakkua.
Oli niin tuhti aamupala, että koko päivässä ei oikein tullut nälkä.
Tämän jälkeen kierreltiin käsityöputiikkeja, joita on samassa rakennuksessa sekä kaupungilla sellaisia pieniä kauppoja, joissa ei normaalisti tule käytyä.
Eilisen päivän työt jäivät minimiin, kun reissussa meni yli 3 tuntia ja olin aivan puhki. Eipä se haittaa, tehdään myöhemmin. Nythän on loma :)
Yritän tänään tehdä jotain, mutta bloggaamiseen tulee parin päivän paussi, kun lähdetään sinne Espooseen :)
Oikein hauskaa tiistaita teille kaikille!

3 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Aivan IHANA paikka!!!
Mukavaa Espoon reissua teille...:)

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Paikka näyttää kyllä ihanalta! :)
Meillä on ens viikolla Jaakon päivä-viikko ja silloin tehdään mm. turisteille tarkoitettuja kierroksia. Ajattelin lasten kanssa lähteä mukaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanalta paikalta vaikuttaa tuhdin aamupalan kera!
Oikein hyvää heinäkuun jatkoa ison halin kera koko perheelle!