torstai 25. heinäkuuta 2013

Keksintö

Ensin pari sivua, jotka olen tehnyt.
Art journaliin:
Tämä kertoo siitä, kun nyt jäätiin kahden miehen kanssa. Välillä ollaan tosiaankin eksyksissä :) Ehkä mie enemmän kuitenkin. Olinhan 19-vuotias tullessani äidiksi. Koko aikuisiän on ollut lapsia tässä ja nyt ei olekaan ketään pyörimässä täällä (paitsi nuo kissat).
Toinen sivu on Smash bookiin tehty, Espoon reissusta.
Ensisilmäyksellä näkyy kaupat ja ravintola, joissa käytiin. Ylemmässä kuoressa on kirjoitettuna, mitä ostin ja alemmassa kaikki kuitit (jotka ajan mittaan haalistuvat ja tekstit häviävät, siksi ne on myös kirjoitettuna).
Tytön mekko näyttää vähän epäonnistuneelta väritykseltä, mutta ei se luonnossa tuolta näytä.
*****
Sitten siihen keksintöön.
Aikoinaan me oltiin kovia Nintendon pelaajia, silloin, kun vanhempi tyttö oli vauva ja vielä jonkun aikaa senkin jälkeen. Super Mario-hulluja suorastaan. Super Mario 3 tuli pelattua läpi kerta toisensa jälkeen.
Nyt pari vuotta sitten parinkymmenen vuoden (ja Playkkari 2 ja Xboxin) jälkeen ostettiin Nintendo Wii itsellemme joululahjaksi. Ihan vaan siksi, että Super Mariosta oli tullut juhlapainos. Lisäksi ostettiin pari muuta peliä. Näitä tuli pelattua varmaan pari kuukautta ja laite jäi käyttämättömäksi.
Edellisen järjestyksenvaihdon yhteydessä peli otettiin pois käytöstä ja laitettiin laatikkoon. Myyntiäkin suunniteltiin.
Yhtenä päivänä liityin sitten Netflixiin ja liittyessä huomasin, että Pleikkari 3:lla ja Xboxilla pystyy katsomaan myös elokuvia. Wiitä en huomannut listalla. Muutaman tunnin vietin Netflixin sivuilla tutustumassa sivustoon ja löysin napin, josta painaessa pääsi ostamaan Nintendo Wiin.
Rupesin mietiskelemään, saisiko meidän Wiin liitettyä nettiin ja lueskelin käyttöohjeita. Sen mukaan saa, mutta ohjeet oli ihan sanonko mistä :)
Miehen kanssa yhdessä ja vuorotellen Wiitä räpläämällä se saatiin vihdoin yhdistettyä nettiin ja nyt voidaan katsoa Netflixistä elokuvia ja mikä parasta: Youtubesta voin katsella omien soittolistojeni videoita: vlogeja ja askarteluvideoita ja toisinaan jopa musiikkivideoita :) 
Sanoisin, että Huippukeksintö!
Ennen tietokoneen kautta katsomalla piti aina yhdistää erikseen hdmi-johdon kanssa ja se oli hankalaa. Milloin ei toiminut äänet, milloin kuva jumahti ja milloin mitäkin.
Nyt voi katsoa, kuten mitä tahansa satelliittijuttua (canal digital tms), laite on aina käyttövalmis.
Kyllä sitä on katsottukin, pari elokuvaa ja vlogeja. Eilinen päivä menikin sohvalla ja omassa tuolissa vuorotellen, kun selkä oli todella kipeänä. Se oli niin kipeä, että teki mieli huutaa aina, kun vihlaisi.
Luultavasti veto, kylmyys ja kosteus teki sen. Eilen käännettiin vielä petauspatjastakin kovempi puoli päällepäin, laitettiin ikkunat kiinni ja lämmöt päälle ja vielä fleecetakin kaivoin vaatehuoneesta. Viime yö meni hyvin ja nyt ei koske juuri ollenkaan. Toissayönä valvoin tunnin kivun kourissa voimatta liikahtaa mihinkään suuntaan, kun aina asentoa vaihtaessa vihlaisi ja kovaa.
Vanhuus ei tule yksin :)
Mukavaa viikon jatkoa ja varokaahan vetoa!

4 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanat nuo sivut!
On se aina outo tilanne, kun jää kaksin, mutta kyllä siihenkin tottuu...:))

Koo:) kirjoitti...

Mulla lapset nyt 14-ja 9-vuotiaat.
Jo nyt havahdun välillä tajuumaan, kuinka jonakin päivänä lentävät pois kotipesästä, ja suoraansanottuna ajatus kauhistuttaa aika lailla...
Mitä ihmettä sitä sitten keksii päiviensä täytteeksi, kysynpähän vaan :D
Tähänkö lie perustuu myös lastenlasten jumalointi?
Saa verestää sitä fiilistä, kun talon täytti pienten jalkojen töminä...

Selkävaivat ovat inhottavia, kun rajoittavat niin kovin olemista ja tekemistä.

Anja kirjoitti...

Niin se on että lapset lentävät pesästä, toisaalta niinhän minäkin aikoinaan lähdin ja voi sitä aikuisuuden tunnetta..mutta äiti ja isä ovat lapsille tärkeitä..minunkin tytär soittelee ja kysyy aina jos on jotakin sydämmellä..ja tulee usein käymään ja kohta saan kolmannen lapsenlapsen helmikuussa...siis tyttäreni odottaa toista ja tämä pojan vesseli on 1,4v, joka tulee nyt mummolle hitoon lauantaina ja on yötä..ohjeita olen saanut roppakaupalla, kun menevät 300km, päähän...että kyllä ne lapset vaikkei asu enää kotona muistavat aina äitiä..ja äiti on tärkeä, minun poikani ei paljoa lärpättele puhelimessa mutta kyllä hänkin käy poikansa kanssa silloin tällöin...kun hänestä tuli vuosi sitten yksinhuoltaja niin soittaa ainakin silloin kun tarvitsee mummoa hoitajaksi :)

Sirutuuli kirjoitti...

Kyllä tähänkin varmaan tottuu pikkuhiljaa :)
Tänään käydään neljästään kiinalaisessa ravintolassa syömässä, jee!
Koo: Niin on selkävaivat inhottavia, kun on tottunut koko ajan jotain pientä touhuamaan ja sitten yhtäkkiä ei pystykään. Onneksi meni pian ohi.
Hannele: Mie joudun vielä mummotteluaikaa odottelemaan varmaan muutaman vuoden jos ei enemmänkin :)