sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Palloja

Olikohan se toissapäivänä, kun Ilta-Sanomissa oli juttua palloista. Siis joulupalloista ja siitä, miten ne valloittavat maailmaa. Arne ja Carlos, norjalais-ruotsalainen pariskunta, suunnittelevat joulupalloja ja ovat tehneet niistä jopa kirjan.
No, mie sitten kävin guuglettelemaan ja Ravelrystakin etsimään ilmaisia ohjeita, kun ei siihen hätään sitä kirjaa ollut. Pallo-ohjeita löytyikin monta.
Täältä löytyi yksi, jonka tein alkuperäisen ohjeen mukaan (ilman kirjoneuletta). Jälkeenpäin liimasin Erikeeperillä noita kukkasia.
Toisen samasta ohjeesta tein pienempänä. Siihen ompelin molemmille puolille lumihiutaleet.
Kolmanneksi löysin pienen sydämen. Ohje Ravelrysta.
Ohjeet olivat englanninkielisiä, eikä miun tarvinnut enää suomentaa. Sydämen ohjeessa tein jonkun pikkuvirheen, jota en edelleenkään ymmärrä, mutta kyllä siitä sydän tuli :)
Arne ja Carlos kertoivat haastattelussa, että kannattaa ensin opetella pallon teko ja sitten vasta ruveta kirjoneulomaan. Iso pallo oli muuten tehty kahdella puikolla tasona, pienemmän pallon tein kuten sukan viidellä puikolla.
Pitihän miun sitten tilata se kirjakin....
*****
Mie en pääse kommentoimaan omaan blogiin ollenkaan.
Johtuukohan se siitä, kun miun sähköpostiosoite löytyi siitä listasta (500 000), jotka oli vuotaneet jonnekin keskustelupalstalle ja kävin illalla vaihtamassa salasanan. Se salasana on sama kuin täällä bloggerissa, kun ne on jotenkin yhdistetty.
Niillä hakkereilla on kuulemma salasanatkin tiedossa niihin sähköpostiosoitteisiin...Toivottavasti ehdin ajoissa vaihtamaan, etteivät sotke esim. tätä miun blogia.
 Ihan kammottaa ajatellakin, mitä ne keksii.

Nyt mie lähden blogikierrokselle ja päivemmällä vielä iltavuoroon. Eilinen ilta meni yhdessä hujauksessa, toivottavasti tämäkin.

Rauhallista sunnuntaita!

10 kommenttia:

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kauniit neulotut koristeet.Noillahan olis kiva täyttää vaikka kuusen oksat=)

Kivaa työpäivää sulle=)

Saga kirjoitti...

No voi kökkö...Kurjia nuo nykyiset nettivuotojutut.Alkavat vaan yleistyä näemmä. En ymmärrä ollenkaan tuollaista kiusantekoa, mitähän siitä hyötyy.... :O( Kivoja joulupalloja olet tehnyt. Noitahan voisi tehdä muullostenkin kuin jouluksi Minulla jotenkin tuo virkkuukoukku asettuu helpommin sormiin,,joten varmaan neulotut pallot jää kokeilematta...Mutta vannomatta paras.

VK kirjoitti...

Jostakin klikkailin itseni tänne. Rupesi puolestasi harmittamaan tuo tietovuotoasia todella paljon. Lainsäädäntö pitäisi saada ajantasalle näiden juttujen kanssa ja tekijöille rangaistukset. Tavalliset ihmiset näistä aina kärsivät, kun toisten henkilötietoja vuodetaan nettiin.

Söpösiä joulupalloja olet tehnyt. Netistä löytyi ohjeita, kun itsekin etsiskelin niitä nähtyäni televisiossa nuo neulovat sedät.

Hyvää isänpäivää kaikille!

Capricorn kirjoitti...

no hui...tuo tietovuoto asia on kyllä harmillinen!
Hauskoja nuo joulpallot! Laitoin sulle tunnustuksen blogiini,käyhän nappaamassa.Hyvää sunnuntaita!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihanat jouluiset neulomukset...☺

eevamummo kirjoitti...

Kivoja Joulupalloja Sinullakin! Itse ostin kuukausi sitten Joulupallo-kirjan ja olen neulonut niitä. Ovat aivan ihania...käy kurkkaamassa :)

Marika-Valkoista&Rustiikkia kirjoitti...

Heips pitkästä aikaa...:)
Ihania joulupalloja olet värkännyt...osaisipa itsekin,mutta tuo neulomistaito on unohtunut kokonaan..taytyy vissiin mennä mummolle utelemaan,että miten ne puikot sauhuaa,hih...
Oikein ihanaa viikon alkua sinne,ja toivotaan niitä kuulaita syyspäiviä meille molemmille....
terkuin,
Marika

Sussi kirjoitti...

Kivoja palloja!

Nettivuodot ovat kyllä todella ikävää ja uskomatonta kiusantekoa.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitokset teille!
Pitsienkeli: Kunhan se kirja tulee, ei tiedä, miten mie innostun palloja vääntämään :)
Saga: En miekään ymmärrä, mitä hyötyä noista vuodoista kellekkään on.
Miulla taas ei kärsivällisyys riitä virkattuihin palloihin :)
Valua Kuvasa: Hauska nimimerkki :)
Mutta totta puhut! Rangaistukset kohdilleen kiusantekijöille!
Capricorn: Kiitos :) Nappaan sen tässä joku päivä, kunhan mietiskelen paljastuksia :)
Irmastiina: Kiitos :)
Eevamummo: Täytyy tulla kurkkimaan :)
Marika: Kiva, kun kävit :) Neulominen on kunnon terapiaa ja rauhoittaa kummasti vilkkaan päivän jälkeen. Kannattaa kokeilla :)
Sussi: Kiitos :)

eikku kirjoitti...

Kivoja palloja! Tosi harmillinen tuo tietovuotohomma!