maanantai 14. tammikuuta 2013

14.1.2013

Tänään tulee kuluneeksi äidin kuolemasta tasan kaksi vuotta. Nopeasti on aika mennyt.
Te, jotka katsoitte nuo kalenteri-videot, varmaan huomasitte, että jokaisessa neljässä kalenterissa on Tammikuun kuvassa enkeli. Tietystä syystä.

Miulla on nyt lomat lusittu ja arki taas rytinällä saapunut <-olin tunnin ylitöissä het- alkuunsa. Seuraavaan lomaan onkin vaivaiset kolme kuukautta aikaa. Ja mikä kumma siinä on, että mie en osaa nukkua ennen ensimmäistä työpäivää jokaikisen loman jälkeen. Niin myös viime yönä, vaikka olen samassa työpaikassa ollut jo 9 vuotta. Viime yönä nukuin muutaman tunnin.

Oletteko jo kyllästyneet pelkkiin videoihin? Vielä tulee yksi, nimittäin minialbumi, jonka tein sen kolmannen Art journal-kirjan tilalle (kolmas on kohta täynnä). Nämä videot ovat parin minuutin mittaisia, toivottavasti jaksatte katsella.



Ajatelkaa, viime Helmikuussa löysin kyseisen lajin ja yksi kirja on täynnä, toinen kohta puolessavälissä ja kolmas melkein täynnä. Jänskää.

Ei, kyllä nyt väsyttää niin kovin, että on varmaan pakko ottaa päiväunet ruuan jälkeen. Tai ainakin yrittää kovasti. Ei oikein ajatuskaan kulje enää.
Joten kivaa alkavaa viikkoa, nähdään taas joku päivä!

2 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Eikös ole hienoa, että löysit asian, jonka seurassa viihdyt..::)

Saga kirjoitti...

Eikö vaan olekin mukava, että on innostunut ensin jostain uudesta asiasta. Sitten siitä tulee jatkumo, josta innostuu aina vain uudelleen ja uudelleen. Se on sitä parasta sisältöä tavalliseen arkielämään.