keskiviikko 19. joulukuuta 2012

♪♫ Jossain ♪♫


Yhtenä päivänä teki mieleni piirtää. Piirsin pään ja maalasin taustan. Yritin piirtää päälle myös vartalon, muttei siitä hyvää tullut. Seuraavaksi leikkasin kuvastosta vartalon ja liimasin sen pään jatkoksi. Siihen se sitten tyssäsi, ei minkäänlaista ideaa tai tietoa, mitä olin tekemässä.
Seuraavana päivänä mies paistoi pipareita ja kuunteli iskelmäradiota ja mie siinä sivussa. Yksi laulu jäi päähän pyörimään ja soimaan. Sitten tuli idea! Menin pöydän ääreen ja jatkoin edellisenä päivänä aloittamaani juttua, välillä vähän tutkin nettiä ja tulostelin laulun sanoja. Tässä tulos:
 Tyttö miettii äitiään, jonka kuolemasta tulee Tammikuussa 2 vuotta. Leevi&The Leavingsin joulubiisi kosketti hänen sieluaan. Toinen vuosi ilman äitiä, surullista edelleen. Varmaan aina. Mutta vuosi vuodelta helpompaa. Voi olla, että äidin kuolema (liian nuorena) vaikuttaa siihen, ettei Joulu tunnu enää samalta kuin ennen. Tätä ajattelin tehdessäni tätä sivua. Ja kaikkia muita menetyksiä, joita ihmiset joutuvat kokemaan.

Kun tapahtui se kouluampuminen Amerikassa, ensimmäinen asia, joka mieleeni tuli, miksi juuri Joulun alla. Monen perheen Joulu on ikuisesti pilalla. Vaikka vaikuttaahan se elämään muillakin tavoilla, mutta kun Joulun pitäisi olla perheen yhteistä aikaa. Tiedättehän te. Joulu on Joulu.
 Tulostin laulun sanat ja laitoin sivulle enkelikuvan taakse. Jotenkin sopii kuvioon. Ympyröin kohdat, jotka koskettivat eniten.
Yritin ottaa kuvan myös palloista, jotka tein. En mie osaa. Tässä kuvassa pitäisi näkyä, kun laitoin Glossy accentia palloihin ja lumihiutaleisiin. Hiutaleisiin laitoin myös lumiefektiainetta.
Tämän postauksen myötä haluan toivottaa kaikille menetyksen kokeneille voimia ja jaksamista ympäri maailmaa! (ihan kuin he muualla ymmärtäisivät suomea)

Siis en mie äitiä enää ajattele joka päivä enkä edes joka viikko. Toisinaan kyllä ja todellakin Joulun tunnelmaan tai tunnelmattomuuteen asia voi vaikuttaa edelleenkin.
Tämän Joulun tunnelmattomuuteen saattaa kyllä vaikuttaa sekin, että olen iltavuorossa aattona.
Ei se kyllä ihan kamalaakaan ole, miehän näen varmaan monta joulupukkia :) ja ehkä ilahdutan mummojakin käymällä heidän luonaan (ainakin jotkut ilahtuu). Sitäpaitsi, Joulupäivä ja Tapaninpäivä on vapaat. Ei paha.
Luulen, että tunnelmaan pääsen, kun siivotaan ja koristellaan kotia vähän lisää viikonloppuna. Nyt olen ollut niin väsynytkin, että tänään olen viettänyt laiskotteluvapaapäivän.

Nyt täytyy lopettaa, koneesta loppuu kohta virta.
Hyvää loppuviikkoa!

1 kommentti:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Jouluna, jos koska on poisnukkuneita läheisiä ikävä...vielä monen vuoden jälkeen.
Kauniin sivun olet taas tehnyt!