keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Eilisen juttuja

Eilen illalla vietin oikein kunnon askartelutuokion. Olisin voinut tehdä enemmänkin, mutta olihan näissäkin jo tekemistä :)
Mistähän sitä oikein aloittaisi...
Kone sen sitten päätti, tämä tuli ensimmäisenä.
Skräppäsin jatkoa ensimmäiseen skräppäykseen. Lisää kirjoitusta ja lisäkuvat puunhakkuusta kuoreen.
 Olin niin innoissani Paperinauhasta tilatuista tavaroista, ettei meinannut loppua tulla niiden lätkimiseen sivuille :)
Esim. kirjaimia tilasin vaikka minkälaisia, perhoslävistimen, lävistettyjä kuvia...

Samaiseen kirjaan tein kannen. Kuvassa kaikki tärkeät. Muiden kasvot on peitetty, omat jätin näkyviin, olettehan ne ennenkin nähneet. Enkä mie enää noin hoikka ole ja muutenkin enemmän rupsahtanut, kuvan otosta on aikaa 9 vuotta. Päivä, jolloin mentiin naimisiin, 12 vuoden "seurustelun" jälkeen :)
Kuva on otettu meidän lähikirkon edustalta, taustalla joku betonimuuri.
Kaksi näistä on joukosta poissa, mutta onneksi olivat tuona päivänä mukana...
 Seuraavana vuorossa Art journalingia. Tulostettu enkeli, akryylimaaleja, Paperinauhan sapluuna, vanha kakkupaperi ja lisää Paperinauhan kirjaimia. Enkelin siipiin ja otsikon kirjaimiin laitoin Glossy accentia, joka antoi vähän kolmiulotteisuutta sivuun. Enkelikuvan reunat on ressattu sillä semmoisella ressaajalla :) Tai mikä lie.
Sanat kirjoitin itse yhdestä enkelikirjasta, jotenkin puhuttelevat ja kivat sanat. Monta enkelibiisiäkin pyöri päässä, mutta nämä olivat parhaat. Mie niin tykkään enkeleistä..
 Ja sitten viimeisenä kolmoskirjan aukeama. Tämä viikko pähkinänkuoressa. Do I need say more?
Tuplavuoroja, vajaamiehitystä, sijaiskieltoa.... Näistä on loppuvuosi tehty.
Mutta nyt mie viis veisaan koko työpaikasta ja työasioista. Nyt alkoi nimittäin se kauan kaivattu ja odotettu neljän päivän vapaus! Miniloma.
Aion katsoa huomenna linnan juhlat ja nauttia siitä, ettei tarvi seuraavana aamuna herätä kukonlaulun aikaan. Aion leipoa, saunoa, levätä, askarrella, pestä pyykkiä ja käydä jouluostoksilla.
Tai sitten en tee mitään. Paitsi huomenna täytyy leipoa, kun iskälle jo lupasin ja pyysin huomenna kahville.
Katsotaan, mitä milloinkin mieleen juolahtaa ja teenkö yhtään mitään.
Toivottelen teille jo tässä vaiheessa Hyvää itsenäisyyspäivää! Huomenna en varmaan ehdi.

3 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kuvassa niin kaunis morsian.
Oikein ihanaa minilomaa sinulle!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)

Riitta kirjoitti...

Aivan ihana tuo enkeli sivu ♥ Mukavaa minilomaa sinulle !