Tätä tunikaa en ole pitänyt koskaan, tämä on ollut kerran päälläni, samoin tämä, tätä paitaa en ole pitänyt koskaan ja tämän annoin vanhemmalle likalle, joka ei myöskään sitä pidä. Vanhan blogin aikaan neuloin yhden tunikan, jota en ole pitänyt kuin ihan viime aikoina, neulottu Marraskuussa 2007...
Joten miksi ihmeessä vaivautua neulomaan isoja töitä, jos ei niitä pidä? Juuri siksi, että neulominen on kivaa ja sitä joka kerta toivoo onnistuvansa. Ja ehkä sitä itse on liiankin kriittinen omia töitään kohtaan. Joka kerta on jotain parannettavaa. Ja nyt, kun olen tämän punaisen neuleen "löytänyt" käyttööni, en siitä oikeastaan mitään vikaa löydäkään. Joillekin ei voi mitään, mutta oranssiin liiviin suunnittelin tekeväni nyt jälkikäteen pitkän resorin, jospa siitä sitten tulisi pidettävä.
Vaikka joskus kyllä tuntuu siltä, että miksi tosiaan vaivautua? Lopettaisiko neulomisen kokonaan? Mutta mitä sen tilalle?
3 kommenttia:
Osa jännitystä neulomisessa onkin, kun ei voi mitenkään tietää, miten lopputuloksessa käy. Ja sitten kun työ on valmis, niin voi ajatella, että tämähän on kiva, eikä sitten koskaan pidä vaatetta kuitenkaan! Itsekin olen aika kriittinen ja puran sellaiset työt pois, joita en käytä; turhahan niitä on kaapissa makuuttaa. Nytkin odottaa useampi työ purkamista...
Tuttu juttu, siispä minä en enää neulokkaan vaatteita itselleni, enkä paljon tyttärellekkään. Onneksi lapsenlapsille kelpaa vielä mummon tekemät villatakit päälle :)
Lime: minäkin mietin sen villatakin purkamista, jos siitä sitten vaikka tunikan. Se kun on liian paksu villatakkina päällystakin alle ja liian ohut sellaisenaan. Tunikat on käteviä.
Sude: minä vaan sitkeästi yritän tehdä käyttövaatteita meille, nytkin nuorempi likka on tilannut pitkän neuletakin ja vaaleanpunaisen villapaidan :)
Lähetä kommentti