tiistai 18. elokuuta 2009

Askartelua ym.

Pitkästä aikaa miulla on muutakin asiaa kuin jonninjoutavaa höpinää. Tai no vähän sitäkin...
Eilen saatiin tietää, että miehen työt jatkuvat sittenkin =)

Kissat:
Aamulla lähdettiin viemään pikkulikkoja rokotuksille eläinlääkäriin. Saatiin hyvin kisut kantokoppaan, mutta Nasu meinasi jo omalla pihalla saada hyperventilaatiokohtauksen, kun sitä pelotti niin kovin kopassa. Ihan totta, kyllä kissakin voi sen saada =) Rauhoittelu auttoi siihen puuskukseen, mutta se maukui koko matkan surkeana.
Juliaa pelotti myös tosi kovin, se käpertyi kopan kauimpaiseen nurkkaan, nenä nurkassa kiinni, eikä pukahtanutkaan koko matkalla mitään. Eläinlääkärillä sen jalat pettivät alta :)
Piikit saivat ja kaikki hyvin. Hassuja kissoja =)

Askartelua:
Tämäkin kyllä liittyy kissoihin. Joskus alkukesästä ostettiin annospusseissa ruokaa kissoille ja siinä mukana tuli kätevä kotelo. Oli kyllä ruma pahviloota ja suunnittelin koko kesän päällystäväni sen jollain. Ostamani Tilda-paperi tuli hyvään tarpeeseen, vaikka sille ei ollut tietoisesti ostohetkellä mitään käyttöä. Ostinpahan vaan, kun oli niin nättiä.

Tästä se lähti:
Ja tälläinen siitä tuli:
Se on kätevä säilyttää mikron vieressä, juuri sopiva kolonen. Alimmassa kuvassa näkyy, kun seinästä puuttuu palanen (ei saa välittää siitä). Tässä oli nimittäin ennen taso, jonka alla pieni jääkaappi (joka laski vedet lattialle, joten vietiin varastoon mehusäilytyskaapiksi), eikä olla keksitty, millä tuon paikkaisi.

5 kommenttia:

Pami kirjoitti...

Hyvä, kun työt säilyivät. Onpa kivan oloinen laatikko. Meillä ei tarvita ruokalaatikoita päällystellä, kun ne ovat navetalla.

Meillekin pitäis tulla tällä viikolla kissanpentu tyttären harjoittelupaikalta lupasin yhden ottaa. Ei ole vielä tietoa väristä eikä sukupuolesta. Se kuulemma otetaan, mikä kiinni saadaan :-)

MaMMeli kirjoitti...

Ompas hieno juttu, että miehesi työt jatkuu :))) Mulla on kans taas kisukuume, isäntä oli nähnyt tänään ihanan kissanpennun ja alkoi siitä puhumaan ja taas kuume iski..

Sirutuuli kirjoitti...

Pennut on ihania. Toivottavasti miuhun ei pentukuume iske :)

Kati kirjoitti...

Ihana homma että miehelläsi työt jatkuvat. Minä täällä taas vaihteeksi sairastan, aamulla olo kuin jyrän alle jääneellä... nokka vuotaa, pää täynnä räkää ja selkä kipeä. Oih.

Sirutuuli kirjoitti...

Voi harmi, parane pian.