Tuulenpesä

Tulipas pitkä tauko bloggaamiseen. Jotenkin ei vaan ole ollut inspistä yhtään mihinkään. Alakuloa ilmassa ja ryven itsesäälissä, itseinhossa ja sen sellaisessa.
Eilen illallakin yritin tehdä sivua Art journalingiin eikä siitä tullut yhtään mitään. Värit levisivät ja mikään ei onnistunut. Lopulta siirryin sohvalle katsomaan Yle areenalta Hercule Poirotia ja syömään suklaata. Sanoin, että se on ainut, missä mie olen hyvä: suklaan syönnissä.
Eihän tuo Art journaling tietenkään se suurin epäonnistumisen asia ole, vaan tavallaan ehkä piste iin päälle. Viimeinen niitti. Sitä kuuluisaa potaskaa tulee  joka tuutista, ovista ja ikkunoista.
Eräänä iltana lueskelin aforismeja ja löysin muutamia hyviä vastoinkäymisiin liittyviä ja elämään yleensä. Tämän opin ulkoa ja oli ehkä paras:

~Tulessa kulta koetellaan, vastoinkäymisissä vahva ihminen. ~ Seneca 

Sitä sitten rupesin mietiskelemään, että kuinka vahvaksi tässä pitää tulla? Ja miksi? Mitä järkeä siinä on? Eiköhän tässä jo olla ihan tarpeeksi vahvoja ja miksi toisten ei tarvitse tulla vahvaksi? Miksei joillain ihmisillä ole mitään vastoinkäymisiä? Tiedän sellaisiakin. Jotkut saavat kaiken kultalusikka suussa ja hopeatarjottimella. Kaikki onnistuu, mitä tekevät ja suurin ongelma on, mihin käyttää rahansa tai mitä syödä ruuaksi. Tarkoitan siis rahankäytöllä sitä, että sitä on niin paljon, ettei tiedä, mihin enää tuhlaisi. Kun toisilla ei ole varaa yhtään mihinkään.
No, tähän liittyen tein sitten sen Art journaling- sivun, viimeistelin tänään. Olen alistunut. En jaksa enää taistella vastaan. Otan kaiken vastaan, mitä tulee ja tulkoon vaikka maailmanloppu. Ihan sama.

  Nyt mie voin kertoa sen tässäkin, kun mieskin on monelle siitä jo kertonut. Eli arvaatteko, mihin meidän rahat menee? Hel***, sähkölaskuihin!!! Kahden kuukauden laskut yhteensä: 1000€. Silloin, kun tähän muutettiin, myynti-ilmoituksessa oli sähkönkulutus vuodessa 700€. Meillä se tulee melkein kuukaudessa, vaikka poltetaan puita ja puilla lämmitetään vesi. Kukaan ei tiedä, mistä se johtuu. Ei sähkömiehetkään. Sähköt on kerran tarkastettu, mutta ensi viikolla tulevat sähkölaitokselta tarkistamaan uudestaan. Toivon, että vika löytyy ja olisi sähkötaulussa. Siinä tapauksessa saisimme sähkölaitokselta korvauksia. Mutta meidän tuurin tuntien vika ei ole siinä, tai vikaa ei löydy. Korvauksia emme saa, vaan meidän täytyy maksaa hirveät summat sinnepäin. Sellainen tuuri se meillä on. On aina ollut. Joskus jos vähänkään helpottaa tai pienen hetken menee paremmin, tulee joku asia, joka melkein vie jalat alta.
No, joo. Mitä mie valitan, ei se auta mitään. Alistutaan kohtaloon.

Huomenna miulla alkaa työt entisessä paikassa. Kolme kuukautta meni hujauksessa työnkierrossa. Vaikka entinen paikka ei ole enää entinen, sielläkin on uutta opeteltavaa taas. Sanoisin, että puolet on entistä ja puolet uutta. Raskasta tulee taas olemaan, ensinnäkin to ja pe on iltavuorot ja viikonloppu töitä. Joten voi olla, että blogi jää vähemmälle taas. Tai sitten ei.
Anteeksi vuodatus ja rumat sanat! Toivottavasti aurinko rupeaa pian pilkistelemään miun elämässä, ettei tarvitsisi aina valittaa. Mutta kun mie haluaisin joskus ostaakin jotain, enkä aina vaan maksaa niitä fuc*** sähkölaskuja....arrghh... Ajatelkaas, mitä tonnilla saisi....