perjantai 13. huhtikuuta 2012

Heipsan!

Kiitos kommenteistanne! Eilen mie löysin suomalaisia Art journalingin harrastajia, tai siis heidän blogejaan ja laittelin syötteenlukijaan seurantaan. Tutustun niihin paremmin kun on parempi hetki. Eilen ja tänään on iltavuorot ja keskittymiskyky ennen sitä on täysi nolla. Töihin kyllä keskityn sitten, kun sinne pääsen. Ei voi olla keskittymättä, kun kellon kanssa kilpaa mennään.
No, se siitä.
Tää blogin räppänäkin pääsi täyttämään vuosia ihan huomaamatta tämän kuun alussa. Kokonaiset 4 vuotta! Alkuaikojen postauksista ei ole kuin murto-osa jäljellä ja se harmittaa. Kuvatilan tultua täyteen, poistelin niitä rankalla kädellä ekalta ja toiselta vuodelta. Olisi pitänyt suosiolla ostaa lisätilaa heti. En suosittele siinä vaiheessa postausten poistoa, se harmittaa jälkikäteen.
Synttäreitä ei nyt juhlita millään lailla. Eikä täällä mitään muutakaan ole tapahtunut. Kuvia kävin räpsimästä pihalta joutessani.
Tänään:
 Maaliskuu:
 Tammikuu:

Syreenipuska ja mattoteline:
Tuosta rappujen edestä olen hakannut parina päivänä jäätä. Mattotelinettä vasten on miun kesäntekovälineet, eli jäänhakkuuvehkeet.
 Tänään:
 Maaliskuu:
Tammikuu:

Tätäkin kasaa pitää jossain vaiheessa ruveta levittelemään. Muuten tämä on tässä vielä Juhannuksena. 
On sitä lunta vielä aika paljon, mutta eiköhän se kohtapuoliin häviä. Ehkä. Jonain vuonna satoi vielä lisää Toukokuun loppupuolella ja niin paljon, että silloinen paviljonki romahti. Tyhmät laitettiin katto siihen liian aikaisin. Nyt pitää laittaa vasta Kesäkuun puolella, ettei käy samalla tavalla. Katselin blogia ja se vuosi taisi olla 2008, koska täällä ei siitä juttua ole. Vuonna 2010 myrsky hajotti yhden paviljongin Kesäkuussa, siitä onkin juttu tuolla luetuimmissa. Toivottavasti tämä nykyinen kestää myrskyt ja sateet.
Nyt täytyy lähteä valmistautumaan iltavuoroon ja tehdä eväitä ym.
Mukavaa viikonloppua! Miulla on aamuvuorot, mutta viikon päästä sitten 3 vapaata, pidennetty viikonloppuvapaa. Sitä odotellessa...

12 kommenttia:

Maanvaiva kirjoitti...

NELJÄÄ vuotta!! vau!
Toivottavasti sitä jaksaa itsekin 4 v jälkeen! Sä oot kannustava esimerkki! :)

Sirutuuli kirjoitti...

:) Välillä on kyllä tehnyt mieli sulkea koko höskä, mutta aina sitä vaan on uutta intoa löytynyt :)

Kirsti kirjoitti...

Teillä on jo niin vähän lunta pihalla:)oikein kevään tuntua. Täällä noin 50 cm :/ mutta nyt niin kaunis auringonpaiste. Eiköhän ne siitä sulaile. Mukavaa viikonloppua...Niin ja onnea 4 vuotiaalle blogille:)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea neljävuotiaalle blogille!!!

Teilläkin on jo maata näkyvissä..:)

Marja-Leena kirjoitti...

Näyttävät ne lumityöt teilläkin päin kohta loppuvan tältä keväältä. Hyvää viikonloppua! <3

Marja-Leena kirjoitti...

Näyttävät ne lumityöt teilläkin päin kohta loppuvan tältä keväältä. Hyvää viikonloppua! <3

Jaana Kristiina kirjoitti...

Meilläkin yksi paviljonki hajosi lumesta ja myrskystä.Onneksi oli rusinana maassa eikä irto osat lähtenyt liitoon.
Kohtahan sinä pääset jo pihahommiin=)Meillä tulee vettä taivaan täydeltä.Lumet saa kyytiä.On sitä odotetukkin=)
Mukavaa viikonloppua!

Sussi kirjoitti...

Onnittelut 4-vuotiaalle!

meilläkin sitä lunta riittää, ajattelin kans levitellä kasoja...

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos teille!Tänään satoi kaatamalla vettä, lumet saavat kyytiä :)

ellu kirjoitti...

Onnittelut 4- vuotiaalle!
Täällä on parin päivän aikana lumet saaneet kyytiä, mutta vielä on paljon jäljellä. No, tähän on tottunut ja jos maa olis lumeton kuukauden päästä niin hyvä olisi.

Mukavia aamuvuoroja sinulle!

Tanja kirjoitti...

Omalle blogilleni tuli ikää kuun alussa 6v. Ja meillä on varmaan yli 30cm lunta vielä, siis tosi paljon! :)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)
Kyllä se kesä onneksi meille kaikille vielä tulee :)