perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kiitos kaikille kommenteistanne eiliseen narinaan :)
Suurin syy siihen oli väsymys. Väsyneenä ei mikään onnistu, etenkään väkisin vääntämällä.
Tänään miulla on vapaapäivä ja tuhat ja yksi asiaa olin suunnitellut tekeväni. Tunti sitten heräsin ja vähän aikaa hereillä palloillessani päätin olla tekemättä yhtään mitään. Laiskottelen ja lepään. Ei ne työt, etenkään kotityöt mihinkään häviä. Teen ensi viikolla, kun on kaksi vapaata.
Suuri syy väsymykseen on tämä muutos, mitä töissä tapahtuu ja jatkuvasti uusien asioiden opettelu. Se vie oman aikansa ja muuhun ei energiat riitäkään.

Sähkömies kävi viime viikolla vaihtamassa mittarin, muttei siitä mitään uutta ja ihmeellistä tietoa tullut. Mies on laskenut sähkön kulutuksia ja luultavasti vähän vähemmän menee. Ehkä se vika ei kuitenkaan ollut mittarissa, vaan jossain muualla. En jaksa miettiä sitä. Voisin kyllä paasata asiasta vaikka kuinka, mutta päätin jättää ikävät asiat taka-alalle. Negatiivisuus ruokkii itseään ja tarttuu muihinkin.

Tänään aion tehdä käsitöitä ja tuijottaa telkkarista kaikenmaailman tallennukset: Supermarjo ja tytöt :) sekä aikas monta Strömsötä. Ainakin. Ja illalla mättää karkkia kaksin käsin.
Se on nimittäin karkkipäivä. Olemme onnistuneet suunnitelmassa, että ostamme karkkia vain kerran viikossa. Kun ennen meni karkkia joka päivä. Ei ihme, että ylipainossa löytyy (miulla).

Joko mie kerroin, että löysin meille isomman uima-altaan? Entinen oli 3 metriä Ø ja polviin asti (jotain 55 cm syvä). Netanttilassa oli 366 cm Ø ja 76 cm syvyydeltään. Tilasin sen sekä allaspeitteen. Edellisessä ei peitettä ollut, joten oli täynnä roskia, vaikka kuinka yritti siivilällä ottaa pois.
Entinen oli ihana, mutta uusi varmasti ihanampi! Ei haittaa kesän helteet ollenkaan, kun pääsee välillä upottautumaan kylmään veteen. Ja miehän en tunnetusti helteistä tykkää :)
Uima-allas tuli jo, enää ei puutu kuin kesä ja helteet.
Muistinvirkistykseksi kuva viime kesältä:
Taas sama kuva, kun lupaa ei muihin kuviin ole. Miusta ei ollut yhtään kuvaa otettuna.
Miusta on ylipäänsä tosi vähän kuvia, kun yleensä se on mie, joka niitä kuvia ottaa.

Sain Liisan korut ja kortit- blogista kaunis blogi- tunnustuksen, joka annetaan alle 200 lukijaa omaaville  blogeille. Kiitos Liisa kovasti tästä! Mie en nyt jatka tätä, kun kerran olen jatkanut ja se on aina niin vaikeaa miettiä, kelle antaisin.

Nyt mie lähden mietiskelemään, mitä käsitöitä tekisin :)
Mukavaa viikonloppua!

5 kommenttia:

Maanvaiva kirjoitti...

Eiks se nalle puhhkin sanonu: Tänään teen jotain hyvin tärkeää- olen tekemättä yhtään mitään :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mukvaa vapapäivää sinulle...nauti ja lepää...:)

Lovviisa kirjoitti...

Naristaan me naiset rauhassa :)

Sussi kirjoitti...

Heh, minä otin eilen illalla ihan mahdottomat hepulit ja olin vähällä paiskata kristallilasinkin säpäleiksi pelkkää kiukkuisuutani. Onneksi sain hillittyä.

Mukavaa viikonloppua!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)
Sussi: Miekään en enää hajota ja heittele tavaroita suutuspäissäni :)
Nuorempana sitäkin enemmän :)