lauantai 18. kesäkuuta 2011

Päivä Kouvolassa

Päästiinhän me sentäs reissuun tänä kesänä (viime kesänä ei käyty yhtikäs missään, kun lomat oli eri aikaan) ja mies sai hammaskalustonsa paranemaan. Päästiin ihan naapuriin asti, eli Kouvolaan :)
Mikäs siinä, mie tykkään Kouvolasta ja todella hyvin siellä saa aikansa menemään. Aloitettiin päivä "väärästä" päästä, eli Korialta ja sieltä tulimme takaisin päin. Kävimme Novitan tehtaanmyymälässä (matkan päätarkoitus) ja kiersimme kirppiksiä Kuusankoskella ja Kouvolassa ja tottakai piti Hong Kongissakin käydä :) .
Novitalla taas aluksi katselin ja ihmettelin, osa langoista oli kalliimpia kuin esim. meidän Robin Hoodissa. Mutta osa oli sitäkin halvempia, suorastaan hullaannuin :)
Melkein kaksi kassillista tuli pelkästään lankoja! Kuusankoskella oli kirppis nimeltä Vienon kammari, josta ostin neljä pitsiliinaa. Vienon kammariin oli pakko päästä, kun on samanniminen kuin miun mummo, joka kuoli kaksi vuotta sitten :)
Löysin HaLVaLLa(!) myös nuo pikkuisen emalivadin ja emalikaatimen (jollaisia täälläkin on ollut sikahintaan) sekä 50 sentillä löytyi tuo rottinkitarjotin, toinen tummempi löytyi myös, mutta sille löytyi jo paikkakin, joten en muistanut ottaa erillistä kuvaa. Keittiössä on mikron päällä, näette joskus =)
En kyllä muista, miltä kirpparilta ne on ostettu.
Muut kirppikset, joissa käytiin: Kuusaan kirppis (Kuusankoskella), Ekomaa (kierrätyskeskus Kouvolassa), Femmatori ja Kylähullu (molemmat Kouvolassa). Sekä Hong Kong ja jokin kiva pieni sisustus- ja lahjatavaraliike Kouvolan kävelykadulla.
Mansikkataulu+kori, puinen viinilaatikko, iso ja kaksi pientä taulua, aarrearkku (mies halusi), sukka-avaimenperä sekä nimikkokynä miulle. Ja pikkasen peltipurkkeja (mihinköhän nuokin vielä mahtuu?)...
Postikortteja 1905- vuodelta, filmitähtikortteja, 40-luvun Kotiliesiä Martta Wendelin kansilla (täällä en ole ikuna nähnyt mitään noista)....
Vanhoja etikettejä ja satavuotias raamattu vanhoilla kirjaimilla kirjoitettuna.
Patenttikorkkipulloja syksyn mehuja varten.

Aivan uskomattoman mahtavia kirppiksiä Kouvolassa on. Isoja aarreaittoja, etenkin Kylähullu! Siellä oli todella paljon vanhaa tavaraa ja paljon halvemmalla kuin täällä. Olisi ollut renginkaappia, saman sarjan kulmakaappia ym. Eivät vaan olisi Puntoon ehkä mahtuneet, vaikka harvinaisen tilava pikkuauto onkin =)
Seuraavan kerran, kun vieraaseen kaupunkiin lähdemme, täytyy ottaa kartta mukaan. Paremmin mie karttaa luen kuin Rouva Navigaattori. Navigaattorin avulla emme löytäneet mitään, vaan se eksytti meidät. Esim. Ekomaa, osoite tuntematon, sanoi hän. Juu, no kyllä se ihan Kuusaantiellä oli, niinkuin pitikin :)
Kouvolassa on hyväntuulisia ja hymyileviä ihmisiä, mahottoman siistit yleiset vessat (ei ole kusroiskeita reunuksilla ja lattialla, kuten täällä...venäläiset rouvasihmiset kun käyvät seisaallaan, niin kyllähän niitä roiskeita tulee) eikä ensimmäistäkään venäläistä tullut vastaan, ihmeellistä. Ja outoa :) jotenkin niihin venäläisiin alkaa olla jo tottunut.

Toissapäivänä sattuikin taas miulle tyypillinen hölmöily yhden venäläisen naisen kanssa :)
Ihan vahingossa etuilin vessaan, kun en ymmärtänyt, mitä hän selitti. Mie selitin suomeksi ja hän venäjäksi, kumpikaan ei ymmärtänyt yhtään mitään, mitä toinen selittää.
Hymyiltiin vaan hölmöinä toisillemme ja mie korvasin etuiluni päästämällä hänet ilmaiseksi vessaan :)....kyllä hävetti...

Ja taas poikettiin asiasta :) Mutta pakko oli tääkin asia kertoa :)

Asiaan: takaisin tullessa sieltä Kouvolasta, olimme hilkulla ajaa kolarin. Niin kovin säikähdin, että neulominenkin täytyi lopettaa ja tarkkailla silmä kovana tietä ja ohittavia autoja...
Mikä ihme ihmisiä oikein vaivaa? Ihan järkyttäviä ohituksia satasen rajotuksella, välillä oli kolme autoa rinnakkain, kun ohittajan ohitti taas joku. Poukkoilivat miten sattuu ja kiilasivat etupuskuriin ja jäivät siihen roikkumaan. Kerran oli asuntovaunu autoineen meidän edessä, löivät jarrun pohjaan, mies ei melkein ehtinyt tehdä mitään, koukkasi vasemmalle, jossa oli ohittaja. Eli meinattiin mennä asuntovaunun perään ja siitä ohittajan kylkeen. Varmaan asuntovaunun omistaja sai tarpeekseen tuosta sekoilusta ja päätti mennä levähdyspaikalle rauhoittumaan.
Niin mentiin mekin vähän ajan päästä. Kyllä oli ihmesekoilua! Ei ihme, että liikenteessä kuolee niin paljon ihmisiä! Ei mitään järkeä.
Jo se, että letkassa ohitetaan, kiilataan letkan väliin ja taas ohitetaan, aiheuttaa vaaratilanteita.
JÄRKI KÄTEEN IHMISET liikenteessä!

Noniin, voisin paasata vaikka kuinka paljon tuostakin asiasta, mutta taitaa olla aika lopettaa tältä erää ja ruveta miettimään illan ohjelmia. Mitähän sitä tekisi?
Ainakin saunaan mennään, tänään oli suursiivouspäivä pitkästä aikaa, joten sauna tekeekin hyvää. Ja kuten kuvista näkyy, vaihdettiin puhtaat matot. Jotka saattavat jäädä talveksikin, karvalankamatot ei ole kovinkaan järkeviä kissaperheissä... keräävät pölyä ja karvaa ja kissan yrjöä oikein urakalla....

Huomenna jatketaan ja arvotaan =)
Leppoisaa lauantaita kaikille!
....paasauksestani huolimatta...



12 kommenttia:

Aseman laidalla kirjoitti...

Ihania löytöjä ja vau, kyllä kuulostaa Kouvolan kirppikset tosiaan aarreaitoilta!!

Minä olen sellainen apujarruttaja ja -kiljuja, kun matkaa ajetaan, että mies hermostuu ajaessa itsekin ;=))

Täällä alkoi iltapäivästä sadella, muttei vielä kunnolla ole tullut. Aamupäivä meni paikallisessa rompetoritapahtumassa...

Pörrilläkin on ollut sisäpäivä, tuossa se makaa sängyllä nytkin ja yrittelee unta saada ;D

Rentouttavaa lauantaita!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos! Täällä on sadellut pitkin päivää tihuttaen, välillä ollut poutaakin.
Miksiköhän täällä ei järjestetä rompetoreja? Paitsi, että nyt on taas ostokiintiöt vähäksi aikaa täynnä :)
Mie istun yleensä hiljaa ja nautiskelen auton kyydistä, mutta eilen oli kyllä niin hurja meno, ettei ole tosikaan. En kyllä huutanut yhtään :)

Kodinsielu kirjoitti...

Ihanat kortit ja kotiliedet! Tuo Kylähullu täytynee joskus tsekata. Ja kyllä, jotkut ihmiset ovat ihan hulluja liikenteessä...kokoajan on kiire muiden ohi.

Onneksi pääsitte turvallisesti kotia. Kivaa viikonlopun jatkoa.

Kirsikka... kirjoitti...

Ihania kirppislöytöjä, ja ihania lankoja.Täällä langat on ihan hävyttömän kallita, eipä paljoa kannata täällä kutoa.
Hirvee tilanne ollut teillä tiellä, ja onneksi suojelusenkeli matkassa...täällä nuoret kaasaa eniten, en tiedä miten teillä päin?
Ihanaa viikonloppua.

gone to the beach kirjoitti...

Ihania! Onko muuten siinä vihreän posliinisarjan syvässä lautasessa naisen ja miehen hahmo? Jos niissä on, taisin nähdä tänään sellaisen...:)Kirpparilla minäkin kävin tänään. Liikunta oli ykköstavoite.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Jopas olet tehnyt löytöjä..

Minulla eno asuu perheineen Kouvolassa. Ennen asuivat Kuusankoskella, mutta muuttivat Kouvolaan... nykyisinhän se on yhtä ja samaa kaupunkia.

Sirutuuli kirjoitti...

Kodinhenki: Kiitos! Kannattaa käydä Kylähullussa, tosi iso kirppis ja tavaraa ihan laidasta laitaan. Ja hyvä ilmastointi, helppo hengittää.
Kirsikka: Kiitos! Miusta tuntuu, että täällä ne on aikuiset miehet, joilla on kiire jonnekin ja halu näyttää, miten hienot ja isot autot heillä on.
Etenkin jos on "akka" ratissa.
Gone to the beach: Siinä on talo, kaksi hevosta ja ihmisiä.
Taisi olla ihan yleinen kirppispäivä tänään :)

Sussi kirjoitti...

Kivoja löytöjä! ja mukava kuulla kirppisvinkkejä.

asiaa kirjoitat menosta liikenteessä, välillä hirvittää olla autolla liikeenteessä.

Sirutuuli kirjoitti...

Sussi: Kiitos! Juuri vinkkejä halusinkin jakaa, että joku toinen voi käyttää näitä tietoja, jos tarvitsee. Miekin löysin guuglettamalla tiedot noista kirppiksistä ja oli tosi helppo mennä, kun oli osoitteet. Vaikkakin se navigaattori eksytti meidät välillä :)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kivoja löytöjä!
Voitko antaa hintaesimerkkejä, mitä Novitan langat maksoivat?
Kannattaisiko lähteä ihan kesälomareissulle sinne suuntaan (matkaa tulisi 2*175 km)...

Katariina kirjoitti...

Ite kans kauhulla kahtelen joidenki hullujen ohituksia. Letkassa ohitetaan ja pusketaan väliin. Ylämäessä lähdetään ohittamaan ja keretään just pois vastaantulevan alta. Itseki oon kova ohittelemaan, mutta kyllä mää aina katon että on tarpeeksi matkaa ohittaa, ihan senki takia ko tuo minun ruppana ei kovin nopeesti kiihdy :)

Ja samalla voisin myös raivota hitureille: jos huomaatte, että teidän takana on useamman auton jono ja tie, millä ajatte, on vilkas, niin olkaa kilttejä ja antakaa tilaa että nopeammat voi mennä ohi. Monesti näkee tätä, että 100km/h alueella ajetaan 80-90km/h (vaikka hyvä keli ja tie), eikä päästetä ohi.

Sirutuuli kirjoitti...

Katariina: Joo, nuo hidastelijat ärsyttävät myös! Kaupunkialueellakin 60 rajoituksella ajetaan 50 ja 50 rajoituksella 40.