torstai 16. kesäkuuta 2011

S-hoppailua

Eilen käytiin koko porukka, myös vanhempi tyttö ostoksilla. Enimmäkseen ostettiin vanhemmalle tytölle kotiinsa kivaa. Käytiin kierrätyskeskuksessa, kirppiskierroksella (pienimuotoisella), Biltemassa sekä Kodin1:ssä.
Hänelle löydettiinkin vaikka mitä, mutta samalla katselin meillekin jotain.
Yleensä miulla ei ole mitään ennakko-odotuksia, eikä suunnitelmia. Toivon vain löytäväni jotain.
Tänään löysinkin, hyvä, etten käynyt kiljumaan ilosta!
Meillä on 5 ruokalautasta, jotka olen saanut 20 vuotta sitten enoltani ja jotka ovat mummon vanhat. Sen mummon, joka kuoli jo 70-luvulla. Aikoinaan metsästin hyvinkin ahkeraan kuudetta lautasta sarjaan, mutta en koskaan sitä löytänyt. Ja eilen se vain ilmestyi, eräällä pöydällä se oli laitettu seinälautaseksi (siis semmoinen vieterihommeli taakse). Hintaa sillä oli 9(!) €, mutta sanoin, ettei haittaa. Se lähtee meille nyt. Ja se lähti.
Sarjaan kuuluu myös syvät lautaset/kipot, joita meillä on 4, eli 2 pitäisi vielä saada. Leipälautasetkin olisivat ihanat...
Miun mielestä 9€ ei ole liikaa näin harvinaisesta astiasta, paitsi jos näitä myytäisiin ihan monin kappalein. Mutta esim. Pauligin kahvipurkit (joita tuolla oli pahvilaatikollinen myynnissä) on liian kalliita 10€:n hintaan. En ostanut yhtään.
Eikä tuolta kierrokselta, jolla käytiin kahdella kirppiksellä (kolmas oli remontissa), löytynyt oikein mitään muuta.
DVD-leffoja pari, sekä lehtiä ja yksi emalimuki.
Jälkimmäinen katsottiin jo illalla, oli aika huono. Mutta 2€:n hintaan ok.
Erilaisia lehtiä 11 kpl...meniköhän vähän överiksi?! Kivahan näitä on lueskella illalla nukkumaan käydessä.
Kodin1:stä raaskin ostaa yhden mukin sarjasta, jota haluaisin ruveta keräämään.
Arabian Koko roses pink. Niin nätti.
*****
Eipä tällä lomalla ole tehty mitään ihmeellistä, missään ei olla käyty reissussakaan. 
Miehellä turposi lomansa aluksi puoli naamaa ja kolme hammasta revittiin pois. Vasta nyt alkaa parantumaan ja miehen loma loppuu jo, maanantaina menee töihin. Ei tässä kerkiä mennä enää minnekkään.
Onpahan tullut levättyä ainakin, jos ei muuta. Tällä viikolla en ole ahertanut, kuten viime viikolla.
Paitsi huomenna olisi tarkoitus lähteä naapurikaupungissa käymään, mutta siitä sitten myöhemmin lisää, jos lähtö onnistuu.
Töistä olen nähnyt joka yö painajaista. Viime yö oli ensimmäinen, jolloin en nähnyt. Onko se ressin merkki? Vai hyvä asia, että käsittelee asioitaan unessa? Tiedä häntä, mutta mieluummin olisin näkemättä niitä painajaisia ja ajattelematta ollenkaan töitä lomalla.
Mukavaa loppuviikkoa sateesta huolimatta!

6 kommenttia:

Kodinsielu kirjoitti...

Aika mahtava löytö sarjaasi tuo lautanen. Tottakai kannatti maksaa jos niitä on noinkin harvoin saatavilla. Mukavaa kun löytää mieleisensä "aarteen".

Sussi kirjoitti...

Kivoja ostoksia! ja oli tosi mukavaa, että löysit etsimäsi lautasen.

Riitta kirjoitti...

Mahtavaa että löysit lautasen, usko pois niin löydät jonain päivänä viel ne 2 syvää lautastakin !
Mukavia lomapäivien jatkoja sinulle, aurinkokin ja välillä pilkahtelee :)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos! Toivottavasti ei mene toista 20 vuotta seuraavien löytämiseen :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Ihana lautanen, hyvä, että osui silmään..:)

Nuo ruusukupit ovat kauniita!

gone to the beach kirjoitti...

Kuullosti mukavalta s-hoppailu-kierrokselta. Kaikkea kivaa löysit. Tuntuu niin tutulta tuo lomapäivien suunnittelu/ hupenemisjuttu. Äkkiä se loma aina menee - ei välttämättä reissuun ehdi jos ei heti loman alussa varaa. Mutta ei kai sitä mihinkään tartte aina olla menossa, eihän. Koti on paras paikka, meidän koirakin tänään eläinlääkärissä käynnin jälkeen (rokotuksen jälkeen) varmaan ajatteli. Onneksi oot ollut siellä nyt kuten muutkin "ihimiset", "ihimisten lailla", rentoutunut etkä vaan tehnyt hommia puhki asti. :).