torstai 2. kesäkuuta 2011

Nyt se alkaa

Nimittäin kauan kaivattu: Loma!
Aamuvuoron vielä tänään tein, ensin kolme vapaata ja maanantaina virallinen ensimmäinen lomapäivä.
Se on sitten melkein neljä ja puoli viikkoa yhteensä "lepoa".
Muutama rästihomma tässä on tietysti: pyykinpesua, ikkunoiden pesu (unohdin keväällä) ja mattojen pesua. Ainakin. Mutta mukavahan noita hommia on tehdä omalla rauhallisella aikataululla. Onneksi ei ole mitään isompia velvollisuuksia.
Työkaveri kysyi, mitä meinaan huomenna tehdä. Tuumasin, että ainakin kahvit juon pihalla. Hän kysyi, että entä jos sataa... No, juon ne kahvit silti pihalla :)
Huomenna laiskottelen. Kävelyllä varmaan voisi käydä jossain vaiheessa. Aina mie suunnittelen loman alussa käyväni joka päivä lenkillä, mutta kertaakaan en ole käynyt :) Jospa nyt saisin itsestäni sen verran irti.

Täällä on ollut todella ihanat ilmat eilen ja tänään, toivottavasti jatkuu samanlaisena.
Paitsi yöllä ei ollut kiva, kun oli niin kuuma, että pää oli hiestä märkänä ja herätti sen sata kertaa. Oli kuulemma muillakin ollut samoja ongelmia.
Kuva ei liity mihinkään millään tavalla, mutta taitaa olla ainut ennen julkaisematon kuva. Enkä jaksa lähteä kuvailemaan mitään just nyt.
Mie käyn vaan nyt ihmettelemään tätä olotilaa. Ei sitä osaa edes sanoin kuvata, miltä tuntuu näin pitkä loma!
Eikä sitä oikein edes ymmärrä itsekään :)
Mutta jotenkin ihmeellisesti tuntuu ihan sunnuntailta :)
Kivaa päivänjatkoa kaikille!


12 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Otahan rennosti, ettei tule lomaähkyä kaikesta.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Oikein, oikein ihanaa lomaa sinulle!
Anna rästitöiden odotta, otollista hetkeä..:)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos, ihan rauhassahan mie ajattelin hommia tehdä :) Onhan tässä aikaa...ja loman lopulla varmaan huomaan, että ne työt on edelleen tekemättä :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa, rauhallista lomaa! ☺
Mä odottelen omaani vielä nelisen viikkoa...

Päm kirjoitti...

Ihanaa lomaa! Se on totta, että lomalla kaikki on kivempaa, siivouskin ;)

Kivaa Helatorstain jatkoa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oikein ihanaa lomaa, niin mikäs ettei voisi sateellakin juoda ulkona kaffet jos on jotain varjoa tms, sellaista päänpäällä ettei kastu ja mikäs sen ihanampi tuoksu ulkona kuin sateella...
Just mies tossa tokaisi et ihan kuin olisi sunnuntai.. :)
Mukavaa päivänjatkoa vai sanoisinko illanjatkoa sinullekkin :)

Senni kirjoitti...

Minä toivon sulle oikein rauhallista, lämmintä, rentoa, iloista ja mukavaa lomaa! :)
Kaunis kuva, tuollaisen vaakan mäkin tahtoisin, pyytävät kirpparilta näistä vaan ihan sikamaista hintaa :/

gone to the beach kirjoitti...

Hei! Hyvää lomaa sinulle. Ei kannatakaan tehdä suurempia suunnitelmia lomalla...Antaa vaan ajan viedä. Minulla on samanlainen vaaka kun sinulla. Siinä lukee Mariannne sanan tilalla Record. Olen tainnut kuvata sen joskus blogiini mutta... Hirveesti näkee näitä vaakoja kirppareilla - täälläpäin myyvät niitä muutamalLa eurolla (osa on kyllä aika huonokuntoisia). Meidän vaaka on useamman sukupolven takaa.
Olen jonkun verran puhdistellut sitä ja yrittänyt pitää siitä huolta. Meillä se on paraatipaikalla myös. Heippa!!

MaMMeli kirjoitti...

Ihanaa lomaa, sinä jos kuka olet sen ansainnut <3

Niina K kirjoitti...

Hyvää lomaa!!! :)

Hanna kirjoitti...

Ihanaa lomaa siulle!!! :)

Sari kirjoitti...

Rentouttavaa lomaa!