sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Sunnuntai



Eilen kävimme katsomassa äitiä Helsingissä ja siihen vierähtikin koko päivä. Ensin oltiin sairaalalla, sitten menimme siskolle ja siellä otin kuvia kisuista. Amanda, Mimmi ja Viivi ovat sellaisia vipeltäjiä, että oli tosi vaikea saada kunnollista kuvaa :) Tässä niitä huonoja kuvia sitten kolme kappaletta :) Nämä likathan olivat meillä hoidossakin kesällä, kuten varmaan muistatte. Tytöt ainakin muistivat ja olivat kaikki halukkaita syliin :)
Paluumatkalla kävimme myös syömässä Mäkkärissä ja ihan Porvoon mäkkärissä piti käydä :)
Kotona olimme joskus ysin jälkeen ja meinasimme elokuvaa käydä katsomaan, mutta ei osannut rauhoittua ja keskittyä, joten kaksi elokuvaa jätimme kesken.
En osaa keskittyä oikein mihinkään. Korkeintaan lukemiseen tai elokuvien katseluun (yleensä, eilinen oli poikkeus). Käsityötkään eivät kiinnosta pahemmin. Kunhan saa ajan kulumaan jotenkin.

1 kommentti:

MaMMeli kirjoitti...

Kolme kisua samassa kuvassa on jo sinänsä haaste. Eihän ne söpöläiset pysy paikallaan yhtäaikaa... Voimia sinulle jä öidillesi, on raskasta tuollainen odottaminen <3