tiistai 26. helmikuuta 2013

Mandala 21

Viime hetkillä osallistun uuteen Mandala haasteeseen. Aiheena oli valon ja värin tanssi. Tekemäni Mandala on ollut valmiina jo pari viikkoa, mutta en ole oikein tyytyväinen tähän. Meinasin tehdä uuden, mutta taudin kourissa pyörittyäni yli viikon, päätin tyytyä tähän. Kuva ei taas oikein onnistunut jostain syytä, luonnossa valo leikkii kivasti timanteissa jne. Mutta ei tässä oikein mitään tanssia ole.
Aiemmin en jaksanut edes kuvaa ottaa. Nyt alkaa tauti vihdoin viimein hellittämään. Ainoastaan korvat on lukossa, mutta nekin paremmat kuin eilen.
Luulen, että miulla oli oikein perusteellinen influenssa: joka paikkaa koski, silmiäkin ja se kuume...
No, vielä on aikaa toipua. Olen loppuviikon sairaslomalla syistä, joita en viitsi selvitellä sen enempää.

Aion osallistua myös toiseen haasteeseen:
Hupsistarallaa ja Ikomi-blogeissa järjestetään muistikirjahaaste.
Elikkä ensi kuussa alkaa. Perjantaina jo :)
Ihan tätä haastetta varten etsin yhden muistikirjan, joka on ollut kadoksissa tosi kauan. Aina välillä sitä olen etsinyt, mutten löytänyt. Kunnes kerta kaikkiaan päätin etsiä sen käsiini. Ja löytyihän se sieltä hyllystä, mihin olin sen laittanutkin. Mutta se oli tippunut kirjapinon taakse...olen mie pölyjäkin pyyhkinyt, mutten vissiin tarpeeksi tarkasti...
Kuvan siitä näette sitten perjantaina, tuskin maltan odottaa :)) Siis haasteen alkua, en sen kirjan esittelyä :)
Pitäisköhän tämä päivä pyhittää lehtien leikkelylle...

Meidän sähkönsäästökampanja on saanut uuden käänteen. Jälleen.
Nyt, kun vanha varaaja on korvattu uudella ja lämmitys suoritettu sähköpattereilla, sähkölasku kahtena kuukautena melkein 500€/kuukausi!!! Eli melkein 1000€/ 2 kuukautta. Kenen talous kestää tuollaiset summat? Sanoisin, ettei kenenkään. Paitsi ehkä Kimi Räikkösen :) Tuli ensimmäisenä mieleeni rikkaista miehistä...
Eli se uusi käänne on tämä:
Nyt jo näyttää siltä, että sähkönkulutus on puolittunut. (jos joku ei tiedä, se on ilmalämpöpumppu)
Kun halvalla saatiin, olihan se ostettava. Toivottavasti laskutkin puolittuu.
Hitto, että tää talo syö rahaa. Sama kuin vetäisi vessanpöntöstä alas. Jos olisin tiennyt 10 vuotta sitten sen, minkä tiedän nyt, en asuisi tässä talossa.

Noniin, riittää valitus ja odotellaan, mitä Maaliskuu tuo tullessaan. Tuo se ainakin jotain kivaa :)

15 kommenttia:

Maanvaiva kirjoitti...

No huhh mitkä sähkölaskut!!!! Ihan karmea!
Mutta joo, juuri sen takia en olekaan innostunut omakotitalosta. Kaverillakin on ihan oma ja kyllä syö rahaa joka reikä.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hieno mandela!
Meillä ollut jo vuosia ilmalämpöpumppu ja tykätään kovasti!

Anja kirjoitti...

Niin olisihan meillekkin ollut tarjolla omakotitalo vuokralle halpa vuokra mutta paljonkohan olisi ollut sähkölasku kun talossa sähkölämmitys ja 160neliöö..toinen seikka oli minkä takia peruin näytönkin oli että vuokranantaja asui ihan vieressä..joten isolla taas EI KIITOS..kyllä se oikea tulee kohdalle kun ei pidä kiirettä..ja maltillisesti odottelee..
Onhan tuo kiva mandala tanssi jutska..melkein näin että sen yksi osa olisi pyörinyt..
Innolla odotan taas muistikirja projektia koska mie oon ihan hulluna muistikirjoihin..en vaan tajuu mitä niissä on mutta aina tiimarisakkin menen hyllylle jossa on vihkoja ja muistikirjoja ja mukaan on lähtenyt yksi jos toinenkin vihko..

Sirutuuli kirjoitti...

Niinpä! Helpommalla ja halvemmalla pääsee kerrostalossa ja etenkin vuokralla. Vuokralla asuessa jos jokin hajoaa, taloyhtiö maksaa.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos.
Kesällä etenkin ilmalämpöpumppu on ihana! Etenkin kun tämä talo on kuin sauna kesäisin.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)
Miekin olen aina ollut hulluna kaikenlaisiin, etenkin kovakantisiin muistikirjoihin. Aina olen niitä ostellut, vaikkei ole ollut mitään käyttötarkoitusta.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno mandala, kauniisti piiretty. Kiva kun osallistuit haasteeseen.

Marita kirjoitti...

Minua tämä Mandalasi miellyttää hyvinkin paljon. Näen tässä tasapainon:)
Sähkölaskuista sen verra, että tuo etäluenta ei ainakaan helpottanut. Kesällä on kyllä pieniä laskuja, mutta talvella tulot ja menot eivät oikein kohtaa:(

Sussi kirjoitti...

Ilmalämpöpumppu on todella kätevä, sillä saa sähkölaskua pienemmäksi

Saga kirjoitti...

Huh millaiset sähkölaskut ja itse pidin kalliin akun kotimökissä äidillä menee noin 170 euron luokkaa kuussa. Meilläkin tuo ilmalämpöpumppu on , oli aiemmassa kodissakin, mutta varsinkin kesällä kun sillä jäähdyttää kannattaa olla varovianen, sillä sekin vie käsitykseni mukaan melkoisesti tuot asamaa sähköä...

Paula kirjoitti...

Minäkin läksin tuohon muistikirjajutsuun mukaan. Tanssiahan tuossa mandalassa on selvästi ainakin nuo ulkoreunan huojuvat lieskat!

Anonyymi kirjoitti...

Mandalasi on hieno!!! Oikein kumarruin klikkaamaan suureksi, että timantit näkyisivät vielä paremmin, mutta ei suurentunutkaan. Uskon että luonnossa timantit kimmeltävät kauniisti, kun liikkuu. Tuleen mieleen peilinpaloista tekemäni tähdenlento.

Unknown kirjoitti...

Minusta mandalasi on tosi kaunis. Timantit ja strassit heijastavat valoa ja värejä yhdistely idea on hauska. Valot ja värit tanssivat riemukkaasti.

Tarzan kirjoitti...

Ihana tuo mandala. mMuistikirjamaaliskuun kautta päädyin sun blogiisi, mutta tuo mandala varasti mun huomion :). Kävin katsomassa mandala-bloginkin ja lumouduin.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos kaikille!