lauantai 22. syyskuuta 2012

Ikealaisia

Sain Ikealaisen haasteen Jovelasta. Ainahan mie kaikkiin haasteisiin vastaan, joten vastaan tähänkin nyt, kun iltavuorot on lusittu ja on aika rentoutua tämän aamun juoksuista. No, ei sitä sentään juosta tarvinnut, rauhallinen aamuvuoro oli, onneksi.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse kolme tuotetta, jotka haluaisit Ikean 2012-2013 kuvastosta. (Miulla ei ole kuvastoa, joten valitsen nettisivuilta).
2. Valitse yksi tuote, mistä ajattelet tulevan hitti.
3. Jaa haaste kolmelle blogille eteenpäin.

Mie en ole montaa kertaa Ikeassa käynyt ja edellisestä keikastakin taitaa olla jo ainakin vuosi aikaa. Jos lähtisin ja jos ostaisin jotain, ostaisin nämä:

Ektorp kahden istuttava valkoisena, jos ostaisin uuden sohvan. Ja jonka oikeasti tarvitsisimme, mutta ei voi edes harkita, ennenkuin kissoista aika jättää.
Miulla on halpa maku, tämäkin oli halvin (279€) malli Ektorpeista.

Knappa kattovalaisin x2. Tämäntyylinen meillä oli ensimmäisessä kodissa makuuhuoneessa keltaisena ja oli aito 70-lukulainen. Se peehana hajosi kerran petiä pedatessa, kun mies iski vahingossa kätensä siihen.
Halpa oli tämäkin, vain 19,99/kpl.

Kolmas vaihtoehto olisi sama kuin Jovelan emännällä, sopisi mahtavasti askarteluhuoneeseen värinsä puolesta. Vaan tilaa sille ei kyllä olisi.
Halvalla lähtee tämäkin: 49€.

Se hittituote on miulle vähän vieras, kun en tiedä, mitä ihmiset yleensäkin Ikeasta ostaa. Meidän ostokset on yleensä pieniä ja helposti kuljetettavia, kun pienen pienellä Puntolla pitää niitä kuskata. Vaikka se kyllä imeekin mahtavat määrät kokoonsa nähden tavaraa.
Ehkäpä edellinen tuote harmaana?
RÅSKOG Tarjoiluvaunu/apupöytä IKEA Tukevan rakenteen ja pyörien ansiosta helppo siirrellä tarvittaessa. Pienikokoinen; mahtuu pieneenkin tilaan.
Vähän tylsä veikkaus, myönnetään.
Vaan tiijättekös mitä kävi tämän haasteen kanssa? Miun varmaan täytyy nyt saada nuo valaisimet olkkariin. Kun niin halvallakin lähtee ja muistuttaa niin paljon sitä vanhaa keltaista...
Mutta ei se kannata Ikeaan kahden lampun takia lähteä, vaan olen tässä miettinyt vaihtoehtoja. Odottaisiko siiheksi, että Ikea tänne meille saadaan....vaiko pyytäisikö siskoa ostamaan ja tuomaan, kun siellä etelässä kerran asuu. Hmmm... täytyy miettiä vaihtoehtoja.
Nää nykyiset killuttimet oli kyllä niin vikaostos. Jatkuvasti simahtaa joku lamppu ja vie kamalasti sähköä, kun pitää yhdessä killuttimessa olla 5 lamppua = 10 yhteensä.

Jaahas, mutta sitten pitäisi miettiä kolme, joille haasteen lähettäisin eteenpäin.
1. lähtee Aseman laidalle
2. lähtee Hyvää&kaunista Maanvaivalle
3. lähtee Liisan kotiin

4 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Just satuin koneelle ja katsomaan uusinta päivitystäsi. Ihana haaste kertakaikkiaan. Nuo sun ostokset on kyllä tarpeellisia, ei mitään huuhaata ja käytännöllinen askartelutarvikkeille tuo vaunu.

Kiitos haasteesta, otan vastaan ja yritän tänäiltana tai huomenna tämän tehä blogiini.

Kivaa viikonloppua sinulle.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tuon sohvan haluaisin minäkin...:)

Sussi kirjoitti...

Minäkin olen haikaillut tuota sohvaa:)

Anja kirjoitti...

Sohvan valitsisin minäkin..olen kauan haikaillut tuota sohvaa mutta ehkä joskus vaikka käytettynänäkin...
Meillä sataa kauheasti..ei muuta kuin kynttilät palamaan, mukavaa sunnuntaita sinulle :)