torstai 31. maaliskuuta 2011

Ompelua, vaaleanpunaista ym.

Toissailtana otin mummon vanhan verhon käsittelyyn. Olin jo pitkään miettinyt käyttötarkoitusta sille, mutten keksinyt. Nyt päätin silputa sen.
Mummo harrasti vaaleanpunaista sisustusta jo pari vuosikymmentä. En tiedä, milloin verho on hankittu tai mistä.
Mie päätin tehdä keittiön penkkiin uuden päällisen. Entinen oli vähän tylsä, mutta ehkä se pääsee taas ensi talvena käyttöön, kun haluan vähemmän väriä.
Eturöyhelön ompelussa tein ihan typerän virheen. En tiedä, mitä ajattelin ommellessani röyhelön viimeiseksi. Ensimmäiseksihän se olisi pitänyt ommella sisäkautta, eikä viimeisenä päältä ommellen. Onneksi se ei kuitenkaan haittaa käyttöä tai pilaa ulkonäköä.

*****

Miulla oli tarkoituksena myös siivota kunnolla tämän loman aikana. Toissailtana päätin, että huomenna siivoan. Sain asiasta ihan mielettömän stressin :) En meinannut yöllä saada nukutuksikaan, kun mietin siivoanko vai enkö. Eilen aamulla sitten päätin siivota ja huijasin itseäni sanomalla, ettei siihen mene kauaa. Menihän siihen koko päivä... Tein nimittäin oikein perus-teel-lisen siivouksen. Kaikki tyynyn - ja sohvanpäälliset, liinat ja suojaverhot meni pesuun, matot puistelin, pyyhin pölyt ja moppasin lattiat. Kolme koneellista tuli näitä pestäviä ja saman tien laitoin kuivausrumpuun ja vielä silitin kaikki, joten sain samana iltana kaikki vielä paikoilleenkin. Huippuhyvä tuo kuivausrumpu! Ilman sitä tekisin vielä tänään noita hommia :)
Samalla karsin koristetyynyjä rankalla kädellä (vähemmän puisteltavia ensi kerralla) ja vaihdoin verhoja makkariin, askarteluhuoneeseen sekä olkkariin vaaleanpunaista ruskean tilalle.
Rottinkirahi sai lähtöpassin. Taino, jäi se olkkarin yhteen nurkkaan kissojen petiksi. Vaikkei ne enää siinä makaa, kun se on vartavasten petinä. Silloin, kun se oli rahina, aina piti jompi kumpi hätistää pois siitä. Tuon neulontatuolin kanssa se oli liian matala, siksi se sai lähteä. 
Otin maalaamani jakkaran rahiksi.
Sitä voi käyttää myös apupöytänä, kun syö sohvalla tai muuten vaan löhöilee siinä. Siis sohvalla.
Sohvasta roikkuva kässäpussi on muuten tytön tekemä peruskouluaikana. Tykkään.

*****

Tänään en aio tehdä mitään, paitsi jos rupeaa tylsistyttämään, sitten ehkä ompelen tai neulon tai pelaan.
Mie nimittäin löysin nettipelit uudestaan. Olen aina tykännyt pelata kaikenlaista Nintendolla, Xboxilla, Pleikkarilla, Wiillä ja tietokoneella. Pitkiksi ajoiksi ne unohtuivat, mutta nykyään taas pelailen.
En kuitenkaan mitään kasino- tai pokeri- tai muita rahapelejä, vaan ihan noita pasiansseja, tetriksiä ym. sellaisia.
Ja jos ei huvita tehdä yhtään mitään, en tee. Ensimmäinen lomapäivä, jolloin ei ole pakko tehdä mitään. Yleensä teenkin lomalla alkuviikosta rästihommat pois alta ja loppuloman voin hyvillä mielin laiskotella.
Ruokakaupassa pitäisi kyllä käydä ja käydäänkin koko porukka. Samalla käydään Lidlissä hamstraamassa kivennäisvettä ja niitä huippuhyviä lihapullia. Jos vaikka tällä kertaa saisi niitä saksalaisiakin...
No joo, taitaa olla aika päiväkahvien. Ihanaa olla lomalla!
Mukavaa torstaita!

P.S. Täällä on lunta yhtä paljon kuin keskitalvella. Enemmän satoi uutta kuin kerkesi entisiä sulattamaan. Aamulla pakkasta -10°C. Ei tuu kevät vieläkään...

6 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Vaikka päivä siivoukseen meni, eikö ole ihanaa, kun on siistiä ja puhdasta...:))
Heino päällinen mamman verhosta tulikin!

Sirutuuli kirjoitti...

Jälkeenpäin tuntuu kyllä aina hyvältä, kun on puhdasta ja siistiä :) Kiitos!

EevaK kirjoitti...

Kaunista olet saanut aikaan.Miten olet tehnyt tuon sohvan päällisen?Mitä siellä on sisällä ja miten olet saanut sen napaksi?Haaveilen omaan sohvaan tuollaista päällistä.

Hanna kirjoitti...

Kaunista teillä, oletpas ahkeroinut!! :) ♥

Liisa kirjoitti...

Ihanan ahkera olet ollut, nyt kelpaakin löhöillä ja olla vaan :)
Kauniin näköistä teillä, ihanat verhot mummollasi oli ja todella kauniin istuinpäällisen niistä teit! "virhettäsi" en olisi edes huomannut, jollet olisi sanonut...ei siis haittaa tippaakaan!
Mukavaa loppulomaa!
Terkuin Liisa Vaniljaisesta

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos!