Olen aiemmin muistaakseni näyttänyt, miten koristelen plannerini. Nyt ajattelin näyttää, mitä muuta siihen teen. Kirjoittelen pikkasen päivän tapahtumia. Mitä ei todellakaan ole paljon nykyisin, kun olen taas ollut ylitöissä melkein joka päivä ja enimmäkseen päivät koostuu vain siitä, että käyn töissä ja tulen kotiin. Kotonakaan ei hirveän paljon jaksa puuhailla pitkien työpäivien jälkeen.
Tänään on vapaapäivä ja päässä vilisti heti aamusta mitä kaikkea tänään pitäisi tehdä. Päätin tehdä To do listan, josta ruksailen sitä mukaa näitä pois, kun jotain teen.
Tuo Eiffel-tornijuttu on kaksipuolinen itsetehty kirjanmerkki.
Ei mitään ihmeellistä siis ole tapahtunut, mutta tätä on niin kiva koristella ja täytellä.
Eilen käytiin Prismassa ruokaostoksilla ja samalla ostin vähän askartelukamaakin, kun kaupunkiin ei ole päästy moneen viikkoon ja seuraavan kerran päästään parin viikon päästä. Onneksi Prismassa on huippuluokan valikoimat askartelutarvikkeita. Ja onneksi ne ovat erilaisia kuin Suomalaisessa kirjakaupassa ja Askaretassa. Ja vielä kaiken hyväksi Halvalla!
Tuosta Flow lehdestä olen haaveillut vuosia ja nyt vihdoin sain sen. Se ei kylläkään ole halpa, mutta sisältää niin paljon kaikenlaista kivaa, että jos ne kaikki ostaisi erillään, voisi maksaa jopa puolet enemmän. Tämä oli sijoitus!
Ja kattokaa noita eläimiä! Pupuja, kettuja, pöllöjä, siilejä...Niin söpöjä! Raaskiikohan noita käyttääkään?
Oijoi, askartelu on kyllä maailman ihanin harrastus! Niin paljon kaikkea suloista ja kaunista on askartelumaailma pullollaan! Ja ihan kohta eräs toinen monivuotinen haave on toteutumassa, mutta siitä myöhemmin lisää, kunhan se on täällä :)
Tänään täällä on tosi ihana ilma. Aurinko paistaa ja lumet sulaa. Melkein tekisi mieleni kantaa tuoli tuonne paviljongin nurkkaan, mutta ei se ehkä ihan vielä kannata. Sen verran on vielä lunta, ettei sinne ehkä mahtuisikaan. Sinne lumettomaan nurkkaan.
Sen sijaan istun sisällä ja bloggaan. Mutta mikäs se on tässä keittiössä blogatessa, kun on kuppi kahvia ja Finduksen paistopulla nenän edessä.
Kone on edelleen sama vanha, mutta toimii edelleen. On siihen kyllä akku vaihdettu ja näyttöpaneeli ym. mitä mie en edes ymmärrä tai muista.
Mutta mutta, nyt alkaa tulla taas pitkä postaus, joten on aika lähteä muihin hommiin.
Ajattelin osallistua tähän.
Kivaa viikonloppua teille! Mie vietän viikonlopun töissä. No, voi sekin olla kivaa :)
2 kommenttia:
Onpa somia otuksia noissa tarroissa :) Ja kiitos taas linkkivinkeistä, planspiraatio näyttää kiinnostavalta :)
Kiitos ja ole hyvä :)
Lähetä kommentti