tiistai 21. tammikuuta 2014

Heipä hei!

Yli viikko vierähti edellisestä postauksesta ihan huomaamatta. Nyt mie vietän ylityövapaita tänään ja huomenna ja samalla, kun mietin ylityövapaiden merkitystä, päätin blogata.
Ensin mie suunnittelin kamalasti kaikkia kotitöitä, joita on jäänyt rästiin, kun olen kaiket päivät ollut töissä ja viikonloput yrittänyt levätä sekä kiriä kotityöt kiinni, joita en ole viikolla ehtinyt tehdä. Tarkemmin mietittyäni tulin siihen tulokseen, että ylityövapaa voisi tarkoittaa myös sitä, että voi tehdä kaikkea kivaa, jota ei ole ehtinyt/jaksanut tehdä.
Tekemällä kaikkea kivaa, latautuu samalla myös akut. Kotitöitä ehtii tekemään myöhemminkin, pääasia, että on ruokaa vatsan täytteeksi ja puhtaita vaatteita päälle puettavaksi (tällä hetkellä myös lämmintä vaatetta :) ).
Suht koht siistiäkin täällä on, kun mie kuitenkin aina imuroin kerran viikossa (oli tilanne mikä tahansa), eikä me nyt niin kamalasti kahdestaan sotketa.
Nasu kyllä sotkee sitäkin enemmän :)
Mies seurasi sen touhuja eilen ja kertoi, että se hampailla otti askarteluhuoneen roskiksesta paperin palasia ja vauvojen kosteuspyyhkeitä (joita käytän art journalissa) ja levitteli niitä ympäri lattiaa. Saatuaan kunnon sotkun aikaiseksi, se kävi tyytyväisenä patterin viereen sotkujen keskelle nukkumaan :) Hassu kissa!
Onneksi ne sotkut jää siihen roskiksen ympärille, eikä se levitä niitä muualle taloon. Sotkekoon ihan rauhassa :)
Olen mie tässä viikkojen aikana tehnyt hiljalleen ja kaikessa hiljaisuudessa art journaliin sivuja. En vaan ole jaksanut kuvata niitä.
Tässä nyt tulee viimeisin:
Kun käytin sen lahjakortin Askarettaan, jouduin tarkkaan miettimään, mitä ostan. Miulla oli jo iso pöllöleimasin kädessä, kun ajattelin, ettei sitä kuitenkaan tule käytettyä kuin ehkä kerran. Jälkeenpäin harmittelin, että miksen ostanut sitä.
Yhtenä päivänä sitten otin Pinterestin  esiin ja hakuun kirjoitin: how to draw a.... ja sen jälkeen kirjain kerrallaan. Esim. o -> owl ja piirsin pöllön luonnosvihkoon ja monia muita, esim. silmiä, neniä, suita, lintu.... Ja sunnuntaina piirsin ison pöllön, samantapaisen kuin siinä leimasimessa oli. Kukkaset sivulla on leimakuvia.
Jostain syystä haluan myös tekstiä näille sivuille, vaikkei se ole mitenkään pakollista.
Ja kun en muuta keksinyt, otin tämän kirjan esille:
Kirjan, jonka aikoinaan mummon kuoltua sain. Olen aina tykännyt aforismeista ja nyt tälle kirjalle onkin käyttöä. Enää ei tarvitse miettiä, mitä kirjoittaisin art journaliin.
Kaikkein vaikeinta art journalin tekemisessä onkin ollut kirjoitusten miettiminen, jos ei ole mitään päiväkirjamaista kirjoitettavaa. Joissain on omia ajatuksia, mutta aina ei niitäkään ole :) Pää voipi joskus olla aika tyhjä :)
No, nyt mie sitten yritän näemmä purkaa yli viikon ajatukset tähän yhteen ja samaan postaukseen. Taitaa olla parempi lopetella, että vielä joku jaksaisi lukeakin tämän eikä miun päivä kokonaan menisi koneen ääressä.
Mukavaa tiistaita kaikille!

3 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hienon sivun oot taas tehnyt!
Minulla tuo samainen kirna. Olen saanut joskus lahjaksi...:)

Sussi kirjoitti...

Ihana pöllö:)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos teille :)