keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Mitä ihmettä?

Tulin pikapikaa päivittämään blogia ennen iltavuoroa ja ihmettelin, että mikä ihmeen sininen laatikko ilmestyi tuonne aloitussivulle, josta siis tullaan tänne kirjoitusosastoon. Miulta on hävinnyt kaikki blogit sieltä. Siellä luki vaan, että et seuraa yhtään blogia, täh! En mie ole niitä sieltä poistanut. Vaikka ei silllä kyllä sillä lailla mitään väliä ole, kun seuraan niitä Feedlyllä.
Mutta ihmettelen vaan.

4. viikon aihe Journal52:ssa oli Silhuetti/Silhuetit
Tämän silhuetti sabluunan olen ihan itse piirtänyt 70-luvun ompelukaavapakkauksesta. En muista, mitä vaatekappaleita siinä oli, mutta tää on hiano. Musta väri on askartelumaalia ja tussia, taustassa käytin akryylimaaleja, leimoja, sabluunoita (osa itsetehtyjä, osa ostettuja).
Värit on miun tämänhetken lempparit. Vaaleanpunainen, turkoosi, violetti, hopea ja musta. Ripaus myös punaista metalliväriä, kun ei ollut sitä vaaleanpunaisena eikä violettina.
Sanonta on peräisin varmaan maailman mielikuvituksellisimmalta kirjailijalta, Stephen Kingiltä ( jota myös suuresti ihailen juuri tuon mielikuvituksen takia). Tämä siis miun mielipide, joku muu voi olla myös toista mieltä.
Vapaa suomennos: Hiljaisilla ihmisillä on vilkkain mielikuvitus/mieli tai jotain sinnepäin.
Täytyypi sanoa, että ainakin miun kohdalla. Mie olen aika hiljainen, mutta voi pojat, miten vilkasta tuolla pääkopassa aina joskus on. Mielikuvitus on todella vilkas ja kekseliäs, etenkin silloin, kun on huolia ja joskus päässä vilistää yhtäaikaa sen sata ajatusta.

Josta päästäänkin sitten itse Stephen Kingiin. Olen lukenut ihan hirveästi hänen kirjojaan, katsonut kaikki mahdolliset elokuvat ja sarjat, jotka hänen kirjoistaan on tehty ja olen löytänyt. Hän on yksi miun lempikirjailijoista. Jotkut kirjat voivat olla ajoittain vähän pitkäveteisesti kirjoitettu, mutta se mielikuvitus. Mistä ihmeestä hän keksiikin kaikki pahikset ja omituisuudet sekä kauhut, joita kirjoissa vilistää?
Nyt meillä katsotaan hänen sarjaansa: Kuvun alla, ihan älyttömän hyvä! Ja koukuttava tottakai. Sarjan tekijänä toinen suurmies Steven Spielberg. Heidän käsistään ei muuta voikaan tulla kuin jotain koukuttavaa ja loistavaa. Miun eka kerta elokuvissa oli, kun kävin katsomassa E.T:n by Steven Spielberg. Siitä lähtien olen ollut fani suorastaan :)

Oijoi, mutta nyt aika rientää liian kovaa. Miun piti tulla pikaisesti päivittämään ja huomaan, että kohta tulee kiire, pitää mennä syömään ja valmistautumaan iltavuoroon.
Nähdään taas!

3 kommenttia:

Anja kirjoitti...

heips..
Minullekkin tulee tuo teksti välillä että et lue yhtään blogia..ja välillä taas tulee lista blogeista joita luen..taitaa olla joku häiriö juttu sillä kun klikkaan blogin auki niin siellä ne kaikki blogit on kuitenkin tallessa joita luen..olen ihmetellyt aikoinaan samaa ja sama kiljahdus tuli et HÄH, mutta sitten tajusin et ei ne mihinkään ole kadonnut ne luettavat blogit :)

Sussi kirjoitti...

Blogger temppuilee, minulla tekee ihan samoin. Onneksi lukulista palaa sitten takaisin

Leea kirjoitti...

Blogger hävittää minultakin aina välillä luettavat blogit - jotka saattavat palata takaisin saman tien kun vain päivitän sivun uudestaan.

Kuvun alla oli varsin jännittävä sarja! En ole pitkään aikaan lukenut Kingin tuotantoa, mutta ehkä sitäkin taas voisi.