perjantai 1. marraskuuta 2013

Olen palannut

Heippa pitkästä aikaa!
Olen päättänyt palata takaisin. Tutkin tarkasti asioita ja löysinkin nyt tietoa tallennustilastani. Käytössä on vain 2,79% kokonaistilasta, joten pystyn varmaankin aika paljon bloggaamaan ja laittelemaan kuvia tänne.
Vuodatus ei lopulta sitten tuntunutkaan omalta paikalta ja miulle tuli jonkinlainen tauko edellisen postauksen jälkeen.
Miulla on tänään ylityövapaa ja ensi viikon olen lomalla. Tämän loman aikana aion tehdä suursiivouksen tässä blogissa. Poistan vanhoja juttuja ja kuvia, joilla ei ole mitään merkitystä. Tiedän, luvassa on aikamoinen urakka viiden vuoden ajalta. Toivottavasti viikko riittää :)
Poistamalla vanhoja merkityksettömiä asioita teen tilaa uusille. Viisi vuotta on pitkä aika ja tämän pienen tauon aikana olen huomannut, etten osaa olla ilman blogia, ainakaan vielä. Katsotaan viiden vuoden kuluttua uudelleen :)
En kyllä ole varma, käykö täällä enää kukaan vai kirjoittelenko itsekseni. Niin tai näin, tässä eräs asia, jonka tein viime viikonloppuna miehen avustuksella. Vaihdoin nimittäin parhaimman mahdollisen järjestyksen askarteluhuoneeseeni ja heti alkoi luovuus ja inspiraatio kukoistamaan aivan uudella tavalla.
Tässä on kaikkein paras paikka tehdä ja touhuta rakkaiden harrastusten parissa.
Radiokin toimii kaikkein parhaiten juuri tuossa kohdassa :) Näin se pitää olla, rakastan tuota seinää!
Tottapuhuen rakastan kaikkea tässä huoneessa!
Myös noita ärsyttäviä johtoja :) Niitäkin on pakko olla, jos haluaa föönätä tai kihartaa hiuksia...
Tai tulostimella tulostaa tärkeitä kuvia tai tekstejä...
Sähköpatterikin on tuikitärkeä, jos haluaa pysyä lämpimänä näiden paperiseinien sisällä. Rakastan myös tuota taulua, jonka iskä miulle kerran antoi, samoin tuota puolasysteemiä, sinisiä lasiastioita, joita joskus keräsin...kynsilakkoja, joita nykyisin pystyn uuden työni ansiosta käyttämään. Ihan kaikkea!
Ja tässä se kiteytettynä yhdelle sivulle omatekoisessa smash bookissani:
"Kun iloitsee pienistä asioista, 
voi iloita usein."
***
"Älä turmele sitä, mitä sinulla on
haluamalla sitä, mitä ei ole; 
sillä muista, että mitä sinulla nyt on,
se oli kerran niiden asioiden joukossa,
mistä vain uneksit."
***
Kuten askarteluhuone, joskus haaveilin siitä ja toivoin omistavani sellaisen joku päivä
ja nyt iloitsen siitä, että sellainen miulla nyt on.

Että näin.
Ja tälläistä tänään ja tällä viikolla.
Nähdään taas!
Moikatkaa, jos poikkeatte täällä :)
Jos ette halua moikata kommentilla, laittakaa ruksi tuohon alle :)

5 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Mukavaa, että palasit tänne...:)
Ihan positiivinen ensimmäinen postus tauon jälkeen.

KahviKaneli kirjoitti...

Älä ihan kaikkea "vanhaa poista", minä ianakin tykkään lukea vanhojakin ja katsella kuvia. Oman blogini kuvaongleman ratkaisin sillä, että tein myös toiset tunnukset ja otin sen myös käyttäjäksi, kuvatila alkaa silloin tälle "uudelle" käyttäjälle alusta samaan blogiin.
Ja pienennän kuvat AINA ennen niiden tuomista blogiin, isonnan ne tarvittaessa vasta blodin työkaluilla. Jo vain tuli kummasti tilaa enemmän.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos teille!
Miekin pienennän kaikki kuvat ja olen poistanut sellaisia postauksia alusta, joista kuvat tai ainakin osa kuvista on hävinnyt.

kesän taikaa kirjoitti...

Pitkästä aikaa päätin piipahtaa täällä blogissani ja tiedätkös, katsoakseni, mitä sinun blogiisi kuuluu.
Olen aloittamassa sellaista Puuhapajan pitämistä ja nuo sinun työsi kiinnostivat, haen intoa ja inspiraatiota.
Hyvä kun sinä kuitenkin täällä häärit. En minäkään blogiani lopettanut ole, vaan katkolla, tarkoitus on kyllä jatkaa, pistän vain palikoita paikoilleen.
Noita lukioita en vielä kovin ehtinyt saadakkaan, joten niitä en hirveästi odotte, kunhan sitten omaksi ilokseni joskus laittelin joitain postauksia.
Intoa blogin siivoukseen:)

tindetuu kirjoitti...

Älä vaan lakkaa kirjottelemasta kun vasta siut nyt löysin. Ihanaa lukee kaikkia näitä siun kirjotuksii, oot niin "tuttu".
Ihanan huoneen oot laittanu - voi olispa miullakii. Miulla on vaan sellanen nurkka tässä meijän työ/vieras/askarteluhuoneessa.